Juuri nyt on hyvä hetki kuulla susien ulvovan Salossa – ”Jos susia pelkää, älä mene kansallispuistoon”

0
Teijon kansallispuistoa. Kuva: TS-arkisto/Riitta Salmi

Viime yönä pikkutunneilla ilmestyi Facebookissa Salon Seudun Puskaradioon vieno kysymys: “Onko täällä montakin yötä ollut susien kuoro vai onko tämä ihan meitä varten?”

Päivityksen kirjoittaja kertoi olevansa parhaillaan yötä Teijon kansallispuistossa Nenustannokan lähettyvillä ja kuuntelevansa susien tuntien mittaista konserttia.

“Aika vaikuttavan kuuloista. Tuntuu monta yksilöä osallistuvan kuoroon”, retkeilijä kirjoitti.

SSS tavoitti susien konserttia kuunnelleen retkeilijänaisen seuraavana päivänä. Hän oli ollut miehensä kanssa liikkeellä asuntoautolla ja yöpynyt Teijolla laavulla. Hän asuu naapurikunnassa eikä toivonut nimeään lehteen, sillä moni reagoi susiasioihin voimakkaasti.

Retkeilijä kuvaili, että ensin oli kuulunut yksi pidempi ulvonta, jota hän ja hänen miehensä luulivat ensin koiran ääneksi.

– Noin tuntia myöhemmin siihen osallistui jo ainakin kolme muutakin. Kerran siihen otti osaa sellainen sekava huutokonsertti, josta ihmiskorvalla pystyi erottamaan ainakin neljä erilaista ääntä. Viimeinen huuto tuli siinä kahden kieppeillä selkeästi eri suunnasta.

Retkeilijöillä oli mukana kaksi koiraa, joista pikkukoira ei ollut moksiskaan ulvonnasta, mutta hirvikoira pelkäsi. Se oli alkanut tuijottaa metsää ”kuin nakutettu” jo ennen kuin ensimmäinen ulvonta kuului.

Päivitys ulvontakonsertista sykähdytti monia puskaradion seuraajia. Keskustelussa tosin ihmeteltiin, ulvovatko sudet tähän vuodenaikaan. Eikös niiden pitäisi ulvoa vain talvisin?

Varsinais-Suomen vs. riistapäällikkö Jörgen Hermansson torppaa tämän käsityksen.

– Kyllä juuri nyt on hyvä hetki kuulla susien ulvontaa. Sudet ulvovat ympäri vuoden, ja on tyypillistä, että nyt elokuun lopussa ja syyskuun alussa isoiksi kasvaneet pennut ryhtyvät opettelemaan sitä. Ulvontahan on se ääni, millä sudet pitävät kontaktia toisiinsa. Tähän vuodenaikaan ulvonnassa on usein mukana kaikenlaisia sekavia ääniä, kuten haukkumista, kun nuoret vasta harjoittelevat.

Entä ulvoivatkohan sudet kuolleen lauman jäsenen vuoksi? Hiljattain myönnettiin kaatolupa yhdelle seudun sudelle.

Hermanssonin tietojen mukaan Paimion-Hajalan lauma on toistaiseksi ennallaan.

– Susi on kyllä näkynyt siellä riistakamerassa, mutta ei ole ollut tilannetta, että sutta olisi päästy ampumaan. Myöskään uusista susivahingoista ei ole sieltä raportoitu.

Todennäköisesti Teijolla kuultiin siis harjoittelukonsertti.

Osa keskustelijoista epäili, että sudet eivät uskaltaisi ulvoa näin lähellä ihmisiä, mutta Hermansson pitää tätä käsitystä vanhentuneena.

– Lounais-Suomen susipopulaatio on tottunut ihmisiin ja ihmisten ääniin, eihän täällä pääse minnekään niitä karkuun. Susi on erittäin sopeutuvainen eläin. Aiempi käsitys sudesta arkana eläimenä perustui siihen, että susi oli metsästetty ihmisten läheltä pois.

Natura Vivassa asiakaspalvelijana työskentelevä Meri Heinonen kertoo, että hän oli nukkumassa viime yönä asuntoautossa paikan päällä Teijon kansallispuistossa eikä hän kuullut ulvontaa.

– Toisaalta asuntoautoon ei välttämättä ääniä kuulukaan.

Heinosella ei ollut tietoja, että susien ulvontaa olisi kuulunut Teijon kansallispuistossa aiemmin. Sen sijaan moni keskustelija Facebookissa kertoi todistaneensa toistuvasti susien ulvontaa esimerkiksi Koskella ja Kiskossa.

Mahdollisia laumoja, joiden konsertti olisi soinut Teijolla, on Hermanssonin mukaan useita: Paimion–Hajalan lauman lisäksi Somerniemen lauma, Marttilan–Kosken lauma sekä Perniön–Raaseporin lauma. Lisäksi Kemiönsaarelle on saattanut muodostua oma laumansa, tai ainakin viime kesänä uusi susipari löysi sieltä itselleen reviirin.

– Ja suden ulvonta kuuluu kauas, sehän sen tarkoitus on. Klassisestihan ne menevät korkealle kukkulalle viestimään toisilleen, että minä olen tässä ja sinä olet siellä, ja naapurilaumalle kerrotaan, että älkää tulko tänne, toteaa Hermansson.

Teijon kansallispuistossa retkeillyt pariskunta on kohdannut susien ulvontaa luonnossa usein aiemminkin, kummallakin kun on sukua pohjoisessa.

Susi ei ulvo siten kuin etelässä on vallitseva käsitys. Se ei useinkaan ole soinnikasta vaan huutajasta riippuen matalaa ja lyhyttä, katkonaista tai jopa epävireistä, nainen kommentoi.

Hänelle ei uni sattuneista syistä tullut silmiin. Jörgen Hermansson kuitenkin vakuuttaa, että jos susien ulvontaa kuuluu, ei tarvitse huolestua.

– Jos susi meinaa sinut syödä, se tulee täysin hiljaa! hän nauraa.

– Jos susia pelkää, älä mene kansallispuistoon. Kansallispuisto ei ole tehty meitä varten vaan luontoa.

Retkeilijäkin kertoi saaneensa lopulta unta.

“Yhtään sutta en nähnyt mutta jessus täällä on sieniä! Ne vasta vaarallisia onkin, koska en tunnista kun tasan yhden”, hän heitti Facebook-keskustelun loppuun.

Artikkelia muutettu 24.8.2023 kello 16.27. Lisätty juttuun retkeilijän haastatteluna saadut kommentit.