Kaksi Salon seudulla lentopallo-oppinsa saanutta pelaajaa ylsi EM-joukkueeseen

0
Niklas Breilin (vas.) lunasti paikkansa Joel Banksin valmentamassa kisajoukkueessa. (kuva: Lehtikuva/Jouni Porsanger)

Salon seudulla lentopallo-oppinsa saaneet Niklas Breilin ja Aaro Nikula kuuluvat ensi viikolla lopputurnauksensa aloittavaan miesten EM-joukkueeseen. Breilin on toinen liberoista ja Nikula yksi kolmesta hakkurista joukkueessa, joka on 14 pelaajan kokoinen.

Kultaista liigaa alkukesällä pelanneessa ryhmässä Breilin ja Nikula olivat enimmäkseen vaihtopelaajan rooleissa. Ykkösliberona oli Voitto Köykkä ja ykköshakkurina Joonas Jokela.

Breilinille EM-kisat ovat 54 pelatusta maaottelusta huolimatta ensimmäiset. Nikula oli mukana myös kaksi vuotta sitten.

Kokemuksen syvää rintaääntä joukkueeseen tuo lähes 250 miesten maaottelua pelannut vuosimallin 1989 Eemi Tervaportti. Sakari Mäkinen ja Samuli Kaislasalo ovat syntyneet vuonna 1995, muut aikaisintaan 1998. Kuopusosastolta kuuden arvokisaensikertalaisen porukasta löytyy 19-vuotias Miika Haapaniemi.

Suomen ensimmäinen kisaottelu on ensi keskiviikkona Kroatiaa vastaan. Bulgarian Varnassa pelattavassa alkulohkossa ovat lisäksi mukana Bulgaria (Suomi kohtaa sen torstaina), Slovenia (perjantai), Espanja (sunnuntai) ja Ukraina (maanantai). Rupeama viedään siis läpi vielä nopeammin – viisi ottelua kuudessa päivässä – kuin mitä Suomen naiset pelasivat omassa EM-alkulohkossaan.

SUOMEN JOUKKUE MIESTEN EM-KILPAILUISSA

Salon seutua Nikulassa, Breilineissä ja viestinnässä

Passarit: Eemi Tervaportti ja Fedor Ivanov.
Hakkurit: Joonas Jokela, Samuli Kaislasalo ja Aaro Nikula.
Yleispelaajat: Jiri Hänninen, Luka Marttila ja Santeri Mäkinen.
Liberot: Niklas Breilin ja Voitto Köykkä.
Päävalmentaja Joel Banks.
Apuvalmentajat Mikko Häyrinen ja Oskar Muurinen, fysiikkavalmentaja Teemu Rauhala.
Tilastot Ari-Heikki Kulmala, joukkueenjohtaja Satu Lehto, viestintä Toni Flink.
Fysiot Marko Panu ja Eerik Breilin, lääkäri Petri Helenius.