
Maanantaihin asti Riski istui aluevaltuustossa Liike Nytin ainoana edustajana. Hänen loikkansa sammuttaa pienpuolueen äänen Varhassa. Muuten voimasuhteissa ei tapahdu mitään merkittävää, sillä kokoomus oli jo aiemmin aluevaltuuston suurin ryhmä. Lisäksi aluevaltuusto on politiikan periferiaa, jossa loiskahdukset eivät juuri aiheuta aaltoja arkimaailman rannoille.
Riski nousi aluevaltuustoon varapaikalta. Tien raivasi turkulainen tv-julkkis ja elämän moniottelija Jethro Rostedt. Hän hankki liikkeelle paikan myös Turun valtuustoon. Sittemmin Rostedt on ilmeisesti ryhtynyt luomaan uraa tubettajana Espanjassa. Ainakin hän pyysi eron molemmista luottamustoimistaan. Tosin hän ei ollut niissä kovin aktiivinen missään vaiheessa.
Liike Nytin kannatus on ollut pientä ja henkilövetoista. Rostedtin lähdön myötä puolueen liekki uhkaa hiipua. Sillä on kunnanvaltuutettu nyt Turun lisäksi Salossa ja Vehmaalla. Siihen nähden aluevaltuuston paikan menetys on iso kolaus.
Salossa Riskin peliliikkeellä saattaa olla merkittävä paikallinen vaikutus. Tiettävästi Riski ainakin harkitsee lähtöä kuntavaaleihin, jotka pidetään vuonna 2025.
Jos näin tapahtuu, hänellä on hyvät mahdollisuudet uuteen luottamustoimeen. Edellisissä kuntavaaleissa Riski ei ollut ehdolla. Mutta kevään eduskuntavaaleissa hän sai reilut 900 ääntä. Sillä olisi oltu Salon kokoomuksen joukoissa kärkikolmikossa.
Salolaisten ääniä Riski keräsi lähes 400. Voi hyvin olettaa, että puoluekanta ei ainakaan lisännyt äänisaalista. Jo pelkästään näillä äänillä Riski olisi ollut edellisissä kuntavaaleissa kokoomuksen toiseksi suosituin ehdokas ja noussut heittämällä valtuustoon.
Parissa vuodessa politiikassa ehtii tapahtua paljon, ja loikkarien tulevaisuus ei aina ole helppo. Mutta on hyvin mahdollista, että Salon kokoomus on naarannut itselleen uuden eturivin paikallispoliitikon.