
Salon suurin vakuutusyhtiö, LähiTapiola Etelä on saanut uuden toimitusjohtajan. Mikko Lempiäinen, 54, kuvailee itseään johtajaksi, jolle ihmiset ovat tärkeitä.
– Me olemme toimialalla, jossa ei valmisteta materiaalista hyödykettä, vaan ala pohjaa palveluun ja asiantuntijuuteen. Mitä parempi fiilis ja flow saadaan organisaatioon, se näkyy asiakkaalle, hän sanoo.
Lempiäinen aloitti työt Salossa helmikuussa. Virallisesti hänestä tuli toimitusjohtaja heinäkuun alussa, kun tehtävässä aiemmin toiminut Ari Lagerström jäi eläkkeelle.

Salossa pääkonttoria pitävän LähiTapiola Etelän uusi toimitusjohtaja tulee Espoosta.
Ennen uutta pestiään Mikko Lempiäinen työskenteli Fenniassa omaisuusvakuutus- ja vahinkopalvelujen johtajana. Vakuutus- ja finanssialan työkokemusta hänellä on myös Pohjola Vakuutuksesta ja Helsingin Osuuspankista.
Kun ansioluetteloa kelaa riittävän pitkälle taaksepäin, vastassa on epätyypillisempiä urakäänteitä. Lempiäisen ensimmäinen ammatti oli jääkiekkoilija.
Hän pelasi työkseen yhteensä yli vuosikymmenen ajan ensin kotimaassa ja uran lopuksi Ranskassa, jossa hän edusti grenoblelaista Brûleurs de Loups (”leimuavat sudet”) -joukkuetta.
– Juhani ”aurinkokuningas” Tamminen oli silloin Ranskan A-maajoukkueen valmentaja, ja Ranskaan oli kova imu liigastakin. Taisi olla yli 20 suomalaista silloin Ranskassa pelaamassa.
Kiekkoura päättyi marraskuussa 1998, kun Lempiäisen sääri- ja pohjeluu menivät poikki taklauksen seurauksena. Vastustaja lähti jäähylle, Lempiäinen sovittamaan kauluspaitaa päälleen. Hän oli jo ennen loukkaantumista valmistautunut siihen, että jääkiekon jälkeen edessä on toisenlaisia hommia.
– Opiskelin peliuran ohella yo-merkonomiksi ja sitten työuran ohella MBA-tutkinnon. Opettajankin yllätykseksi kirjoitin ihan hyvät paperit, vaikka poissaoloja oli paljon.
Vaikkei Espoo ole kaukana, Mikko Lempiäinen halusi asunnon Salosta. Hänellä on vuokrakoti keskustassa, kaupungintaloa vastapäätä.
Arki Salossa on alkanut hyvin.
– Vaimo sanoi minulle, että ”muutos teki Mikko sulle hyvää, sä olet paljon rauhallisempi”, Lempiäinen nauraa.
– Pääkaupunkiseudun ruuhkassa mennään nenä kiinni maassa paikasta a paikkaan b. Täällä on ihmiskeskeisempää.
Lempiäinen sanoo askeltavansa illalla mieluummin Uskelan portaissa kuin istuvansa autossa moottoritiellä. Hän myös kokee, että uskottavan toimitusjohtajan kuuluu asua Salossa.
– En minä voi edustaa aidosti sydämellä alueyhtiötä, jos en ole etabloitunut tänne. Jos olen espoolainen, tulen aamulla tänne ja perävalot vilahtaa kello 17. En näe sitä mahdolliseksi. Kyllä haluan olla täällä.
Lempiäisellä on Salon suhteen lyhyen ja pitkän tähtäimen suunnitelmia. Lyhyellä aikajänteellä hän aikoo hankkia kuntosalijäsenyyden ja etsiytyä tennisporukkaan. Pitkällä tähtäimellä toiveissa on pysyvyys.
– Olen jo sanonut henkilöstölle, että toivottavasti sen verran hyvin pärjään, että saan olla täällä eläkkeelle asti.
Toimitusjohtajan hommat Lempiäinen pääsee aloittamaan hyvästä tilanteesta.
LähiTapiola Etelä on vakavarainen yhtiö, eikä äkkinäisiin muutoksiin ole Lempiäisen mielestä syytä ryhtyä. Yhtiön kuluvan vuoden ensimmäisen vuosipuolikkaan liiketulos oli 2,3 miljoonaa euroa voitollinen. Itse vakuutustoiminta painui lievästi tappiolliseksi, mutta totuttuun tapaan sijoitustoiminta tuotti hyvin.
– Tunnusluvut ovat hyvällä tasolla, eikä sen takia ole painetta muutokseen. Mutta totta kai minullakin on ajatuksia.
Sen verran Lempiäinen valottaa ajatuksiaan jo nyt, että hän alleviivaa asiakaskokemuksen merkitystä.
– Enenemissä määrin vahinkovakuuttaminen on paljon muutakin kuin sen laskun ja hinnan asiakkaalle kertomista. Se on sitä, että pystymme paikasta ja ajasta riippumatta täyttämään asiakkaan tarpeita. Siellähän meillä on vielä tekemistä.
Mikko Lempiäinen
- Aloitti LähiTapiola Etelän toimitusjohtajana heinäkuun alussa. Työskenteli tätä ennen Fenniassa.
- Asuu arkisin Salossa ja viikonloppuisin Espoossa. Perheessä puoliso, kolme aikuista lasta ja Suomenlapinkoira.
- Koulutukseltaan yo-merkonomi ja MBA.
- Pelasi 1980- ja 1990-luvuilla ammatikseen jääkiekkoa Suomessa ja Ranskassa. Harrastaa edelleen monipuolisesti liikuntaa ja on myös innokas penkkiurheilija.
- LähiTapiola Etelä on Salon suurin vakuutusyhtiö, jolla on noin 54 000 asiakasta ja lähemmäs 90 työntekijää. Yhtiön toimistot sijaitsevat Lohjalla, Nummelassa, Salossa ja Somerolla. Lisäksi yhtiöllä on palvelupisteet Karkkilassa, Koskella ja Marttilassa.