Kiia Metsäkonkola pohti runsas vuosi sitten, että mitä uinnin suhteen tapahtuisi seuraavaksi. Juniorivuosien kun piti jäädä tuolloin jo taakse.
Sääntömuutoksen ja oman oivallisen tuloskehityksen myötä Metsäkonkola pääsi aiemmin kesällä nuorten EM-uinteihin. Pian yllättävien käänteiden kokonaisuus täydentyy reissulla Israeliin.
Metsäkonkola valittiin Suomen seitsenhenkiseen nuorten MM-joukkueeseen, joka tavoittelee menestystä ensi viikolla Israelin Netanyassa. Koko seitsikko koostuu nuorista naisista.
Metsäkonkola alitti nuorten MM-rajan 50 metrin ja sadan metrin rintauinnissa. Uimaliitto tiedottaa urheilijoiden tarkemman kisaohjelman myöhemmin.
18-vuotias Metsäkonkola valittiin lisäksi Suomen aikuisten B-maajoukkueeseen. B-maajoukkue koskee uimareita, jotka eivät kuulu nuorten maajoukkueeseen, eli kaikki uimarit täyttävät viimeistään ensi keväänä 18 vuotta.
– Tällä muutoksella on myös saatu enemmän vanhempia uimareita B-maajoukkueeseen ja tukea heidän uralleen, todetaan Uimaliiton tiedotteessa.
Alkavan kauden A-maajoukkueeseen kuuluu kymmenen ja B-maajoukkueeseen 23 uimaria.