Viikonloppuna WhatsApp-pikaviestipalvelussa on levinnyt video, jossa kaksi Suomen Universiadeihin osallistuneen miesten koripallojoukkueen pelaajaa tappelevat keskenään rajusti.
Salon Seudun Sanomat on nähnyt videon ja tunnistanut siinä näkyvät pelaajat.
25 sekuntia kestävän videon alussa yksi välikohtausta sivusta seuraava pelaaja toistaa, ”me ollaan oltu pitkään täällä”, johon toinen tilannetta sivusta seuraava pelaaja vastaa: ”anna niitten hoitaa tämä”. Sen jälkeen kaksi pelaajaa aloittavat iskujen vaihdon. Kumpikin pelaajista lyö toista nyrkillä päähän.
Suomen universiadijoukkueen johtaja Jukka Tirri kertoi nähneensä videon lauantaina.
– Stenin Juha (joukkueen varajohtaja) välitti videon minulle. Se on mennyt tiedoksi eteenpäin, Tirri kommentoi sunnuntaina iltapäivällä.
Näyttää siltä, että video olisi kuvattu hotellin käytävällä. Videolla pelaajat ovat Suomen edustusasuissa ja lattialla on ilmeisesti pelaajien kisapassit. Voitko vahvistaa, että video on kuvattu kisahotellissa Chengdussa?
– Sen tiedon perusteella mikä minulla on, niin kyllä, Tirri myöntää.
Onko Olympiakomitea ollut yhteydessä Koripalloliittoon asian tiimoilta?
– Koripalloliitto on tästä tietoinen. Tämä asia on käsitelty (koripallo)joukkueen sisällä jo paikan päällä. Meille tämä tuli tiedoksi vasta myöhemmin.
Opiskelijoiden maailmankisoina tunnetut Universiadit pidettiin Kiinan Chengdussa 28. heinäkuuta-8. elokuuta. Joukkueeseen kuuluivat myös Vilppaan ensi kauden uudet hankinnat Teemu Suokas ja Luukas Vaara.
Koripalloliitto tiedotti asiasta noin tunti sen jälkeen, kun SSS oli uutisoinut asiasta. Liiton mukaan se on käynnistänyt kurinpitokäsittelyn fyysisen koskemattomuuden loukkauksesta, joka tapahtui Suomen miesten koripallojoukkueessa Kiinan Chengdussa pidetyissä universiadeissa.
Liiton tiedotteen mukaan tutkinnan kohteena olevat tapahtumat sisältävän kahden pelaajan yhteenoton, jossa osapuolet ovat loukanneet toistensa fyysistä koskemattomuutta.
– Suomen Koripalloliitolla on yksiselitteinen nollatoleranssi väkivaltaa kohtaan. Se koskee luonnollisesti myös oman joukkueen sisäisiä tapahtumia, Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann kommentoi tiedotteessa.
Asian käsittelyä hoitaa Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö. Koripalloliitto ei kommentoi tapausta enempää ennen selvityksen ja käsittelyn valmistumista.
Suomen miesten koripallojoukkue teki turnauksessa historiaa sijoittumalla viidenneksi. Joukkueeseen kuuluivat myös Vilppaan ensi kauden uudet hankinnat Teemu Suokas ja Luukas Vaara.
Joukkue pelasi viimeisen ottelunsa viime viikon sunnuntaina.
– Omasta puolestani kiitos pelaajille siitä yhtenäisyydestä, jolla me saatiin todella hyvässä hengessä kahlattua läpi 25 vuorokautta noin 12 871 kilometrin päästä kotoa. Helpommin sanottu kuin tehty, Suomen päävalmentaja Danny Jansson kertoi päätösottelun jälkeen Koripalloliiton nettisivuilla.
Juttua päivitetty kello 15.10. Lisätty tieto, että joukkueeseen kuului kaksi Vilppaan pelaajaa. Lisäksi lisätty Koripalloliiton tiedote asiaan liittyeen.
Jestas mitä pellejä. Vuosikymmenten työ tehty, etteivät urheilijat vaikuttaisi niin tyhmiltä kuin ovat, ja sitten tämä..
Kaverit potkittava pois joukkueesta ja siirrettävä nyrkkeilyn pariin. Suomen maine pilattu Kiinassa.
Siis 25 s käytetään siihen, että kuvataan väkivaltaa. Eikö tuon ajan voisi käyttää tomppeleiden tappelun lopettamiseen? Ihan yhtä retardia porukkaa niin kuvaaja kuin pukarit.