Hajalalaisella Mikkolan tilalla toivutaan hiljaa viikko sitten tapahtuneesta tragediasta, kun susien hyökkäys vei tilalta yhdessä yössä 25 lammasta.
– Kun menettää yhdessä yössä 25 parasta uuhta, se vaikuttaa taloudellisesti ja tuotannollisesti. Se on yli 10 prosenttia emolampaistamme. Mutta suurin pelko on nyt se, missä voin pitää lampaat ensi yönä, ensi viikolla tai ensi vuonna, että ne olisivat turvassa, huokaa lampuri Peppi Laine.
Mikkolan tilalla on parisataa uuhta eli emolammasta ja vuodessa syntyy noin 350 karitsaa. Tilalla on kärsitty susivahingoista ennenkin, mutta ne ovat olleet viimeviikkoiseen verrattuna pieniä.
– Meiltä on pari kertaa aikaisempina vuosina mennyt yksittäisiä lampaita. Se ei ole niin kauheasti haitannut, ja ne tilanteet ovat olleet helppoja hoitaa. Mutta viime vuonna susi tappoi pari lammasta, ja loppujen lopuksi piti lopettaa neljä lammasta. Lisäksi 60 lammasta oli päässyt karkuun. Siitäkin tapauksesta jäi pitkäksi aika trauma, Laine muistelee.
Nyt tilalla yritetään selvitä vielä syvemmästä traumasta. 25 menetetyn lampaan lisäksi murhetta tuottavat 17 susien raatelemaa lammasta, joita Peppi Laine hoitaa ja lääkitsee jaksamisensa äärirajoilla.
– Tällä hetkellä kolme lammasta on paranemaan päin. Neljästätoista lampaasta suurella osalla on toivoa, mutta parin kohtalosta on tiedä.
– Tykkään työstäni, mutta tämä on todella raskasta. En haluaisi tuottaa eläimille kärsimystä, ja tuntuu pahalta, kun joudun repimään niiden kipeitä haavoja auki, koska osalla kertyy niihin nestettä ja mätää. Mutta vielä pahempaa olisi tietysti olla hoitamatta niitä. Ei kaikkia loukkaantuneita voi lopettaakaan, Laine tuskailee.
Murhenäytelmä paljastui tilan isäntäväelle perjantaiaamuna 4. elokuuta. Silloin Peppi Laine lähti naapurin antamasta vinkistä katsomaan laitumelle, jolla oli vielä edellisenä päivänä laiduntanut tyytyväisenä 45 lampaan lauma. Turvana niillä olivat riistakeskukselta saatu ääni-valokarkoitin, GPS-seurantapannat ja sähköaita.
Ensin laidun näytti autiolta, mutta sitten Laine alkoi huomata yksittäisiä verisiä lampaita ja joitakin kuolleita. Järkyttävä totuus alkoi selvitä, kun hän katsoi joenrantapusikkoon. Siellä täällä lojui tai kellui kuolleita eläimiä, ja haavoittuneita lampaita seisoi paikoilleen jähmettyneinä.
Kauhu sydämessä Laine aloitti työn elävien eläinten pelastamiseksi. Apuna olivat nuoret kesätyöntekijät, harjoittelija ja naapurit. Hankalassa maastossa etsittiin haavoittuneita, autettiin niitä joenuomasta ylös ja kerättiin laitumelle pystytettyyn aitaukseen. Huonokuntoisimpia eläimiä jouduttiin lopettamaan pellolle.
Pian myös paikalle hälytetyt viranomaiset ja riistakeskuksen edustajat tulivat toteamaan tilanteen.

Hämmentävä havainto Laineelle oli, että yhtään lammasta ei ollut syöty. Lopputuloksena oli 15 kuollutta, neljä lopetettua ja 26 yhä elossa olevaa eläintä, jotka kuljetettiin kotiin.
Eläinlääkäri peruutti iltapäivän muut potilaansa ja saapui paikalle nopeasti. Eläimet tutkittiin ja lajiteltiin kuntonsa mukaan. Todettiin, että kuudella eläimellä oli niin isot vauriot, että ne oli vielä lopetettava.
Peppi Laine hämmästelee, että 45 lampaasta 42 oli vahingoittunut. Vain kolmesta ei löytynyt raatelujälkiä.
Kuolleet eläimet kerättiin – osa nostettiin vettä valuvina joesta traktorin nostopuomin avulla. Yön pimentyessä Mikkolan tilan vajassa oli kasa raatoja ja lampolassa 17 potilasta.
Päivä oli Laineelle kammottava, ja itku tuli vasta lauantaiaamuna, kun hän ymmärsi kaiken olevan totta. Seuraava itku tuli pitkää poistoilmoitusta tehdessä ja raatonoutoa tilatessa.
Laine toteaa, että hän ei ole vielä ehtinyt perehtyä petovahinkokorvauksen hakulomakkeisiin. Hän haluaa korostaa, että susivahingossa on kyse paljon muustakin kuin euroista. Onnettomuuden jälkiselvittelyyn on kulunut valtava työmäärä ja se on vienyt paljon voimia.
Loukkaantuneiden eläinten hoitaminen jatkuu vielä pitkään, ja sen lisäksi pitäisi jaksaa tehdä muutkin tilan työt. Peppi Laine myöntää olevansa suunnattoman väsynyt.
– Pahinta on uupumus, stressi, pelko ja epävarmuus. Ahdistus herättää öisinkin, kun tietää, että tämä kaikki voi tapahtua koska tahansa uudelleen meillä tai jonkun muun lampurin luona.
Mikkolan tilalla osa lampaista on pihassa, osa otetaan öisin sisälle, osa laiduntaa laumanvartijalaamojen kanssa, osan laitumella on ääni-valokarkoitin ja osa on petoaidan ympäröiminä. Laineen mukaan 5-lankaista petoaitaa on rakennettu jo kilometrejä, ja rakenteilla on vielä lisää. Hyökkäyksen kohteeksi joutunut laidun on naapurin omistamalla maalla. Laitumella ei ollut petoaitaa.
Jokohan päättäjät arvailevat/veikkailevat seuraavaa susien kohdetta, niitähän Salon seudulla riittää. Saako lampuri palkata metsästäjiä suojelemaan omaisuuttaan??
Kunhan ne hyökkäävät lammastarhaan, joka on lähellä Meriniittyä, niin eiköhän lenkkeilijätkin kavahda. Vaan ei taida sutta/ susiperhettä kiinnostavan ne muutamat lampaat. Myötätuntoa lampureille ja kaikille, joiden eläimiä ovat sudet raadelleet. Jokin aika sitten halikkolainen kertoi, ettei koira suostu metsään lenkille lähtemään.
Vaikea on ymmärtää tätä susien suojelua. Susi on petoeläin joka ottaa uuden reviirin jos se sille suodaan. Mielestäni susien suojelijat eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää tätä tosi asiaa. Syksyn pimetessä myös lapset voivat olla vaarassa
Suomessa on keskitytty susien kokonaismäärään, joka on joidenkin mielestä liian pieni. Sudet eivät ole jakautuneet tasaisesti, mutta täällä kanta on jo ylitiheä. Siksi kaatolupia pitäisi antaa ilman, että luontoväelle annetaan mahdollisuutta valittaa asiasta.
Suomella ei ole varaa nykyiseen pelleilyyn. Tuollakin laitumella oli turhaan yritetty susien aiheuttamaa vaaraa torjua.
Pitää ilmeisesti alkaa haaskojen avulla houkutella petoja kaupunkeihin, jotta siellä opittaisiin asiasta jotain. Toistaiseksi sudet on poliisisaattueessa ajettu ”pois asutuksen liepeiltä” välittömästi, ikään kuin maaseudulla, kuten Hajalassa, ei asutusta olisi.
Sudet pitäisi ohjata Helsingin keskustaan. Ainakin muutama eduskuntalon pihalle.