Elastinen heitti Muurlan kylätapahtuman päälaelleen – onnettaren suosiolla pääsi yleisöön

1
Muurlan kyläkaupan ja pubin pihalla kävi lauantai-iltana melkoinen vilske, kun Elastinen räppäsi Kyläfestin kunniaksi. Tapahtuma oli yksityistilaisuus. Kuva: SSS/Marko Mattila

Torstaina Muurlan kyläkaupan ja pubin Facebook-seuraajat hieraisivat silmiään, kun kauppa julkaisi Kyläfestin ohjelman. Sen mukaan lauantaina olisi pubiin Muurlan kylätapahtuman jälkeen tulossa yksi valtakunnan nimekkäimmistä räppäreistä, Elastinen. Ihan tosissaanko Elastinen?

Tottahan se oli. Elastinen eli Kimmo Laiho esiintyi erikoisvieraana Muurlan pubissa. Paikalta All Star -bändistä löytyi muitakin kiinnostavia artisteja: salolaistaustaiset Esa ja Teppo Mäkynen, joista Esa Mäkynen soittaa Elastisen bändissä ja Teppo Mäkynen on palkittu jazz-muusikko, Riku Rajamäki Sunrise Avenue -yhtyeestä sekä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu Antti Koivula.

Kyläfestiin ei ollut lainkaan lippuja myynnissä, vaan Muurlan kyläkauppa ja kyläpub arpoivat niitä etukäteen asiakkailleen ja some-seuraajilleen sekä jakoivat kanta-asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen. Lippuja oli viitisensataa ja niistä arvottiin noin puolet.

”25 vuotta oon kiertäny Suomea, mut ekaa kertaa ikinä Muurlassa”, Elastinen kertoi yleisölle. Kuva: SSS/Marko Mattila

Kyläkauppa oli kertonut muista artisteista somessa etukäteen, mutta Elastisesta pysyttiin visusti hiljaa siihen saakka, että liput olivat lähes menneet. Vain kerran kyläkauppa oli vihjannut some-seuraajilleen, että paikalle on tulossa erikoisvieras, jonka artistinimi alkaa E:llä ja toinen kirjain saattaa olla L.

– Halusimme pienen, leppoisan tapahtuman, jossa on kylämäinen meininki ja paikalle tulevat ihmiset saavat täyden elämyksen, perustelee Wille Niinistö Salon Seudun Sanomille.

Hän on Muurlan kyläkaupan ja pubin yrittäjä Jouni Huovilan ja Kalle Öbergin ohella. Kolmikko otti Muurlan kyläkaupan ja pubin kontolleen toukokuussa.

– Olemme vähän jurpoja, mutta rakastamme kylien meininkiä ja uskomme siihen! Jos elinvoimaisia kyliä ei olisi Salon seudulla, Salo menettäisi paljon. Tämä on meille sydämen asia.

Yrittäjäkolmikko Kalle Öberg (vas.), Wille Niinistö ja Jouni Huovila kertovat yhteisen alkutaipaleensa Muurlan kyläkaupassa ja -pubissa lähteneen ”super hyvin” käyntiin. He vakuuttivat, ettei Kyläfest suinkaan jää viimeiseksi suureksi tapahtumaksi. Kuva: SSS/Marko Mattila

Huovilalla ja Niinistöllä oli yhteinen unelma kyläkaupan vetämisestä. Kevättalvella Huovila kuuli, että Muurlan kyläkauppa olisi tulossa myyntiin. Hän vinkkasi asiasta Niinistölle.

– Tulimme yhdessä katsomaan kauppaa ja siitä haaveet lähtivät toteen.

Molempien yhteinen ystävä, Öberg, innostui myös ajatuksesta. Päästyään ruoriin kolmikko päätti heti ryhtyä toimeen.

Parhaiten he uskoivat piristävänsä asiakkaitaan tapahtumilla ja yhteisöllisillä illanvietoilla. Kyläpubin terassilla onkin ollut artistivieraita useampana kesäviikonloppuna ja Kyläfestin arvontalipukkeet lähtivät jakoon elokuun alussa. Kyläpubin ulkoista ilmettä on piristetty esimerkiksi laajennetulla terassilla.

– Liikutuin lukiessani arvontalipukkeiden perusteluja siitä, miksi kävijöiden tulisi saada juuri heille lippuja. Samassa yhteydessä saimme paljon positiivista palautetta yhteisen yrittäjätaipaleemme alkuvaiheista, Huovila kertoo.

Muurlalainen Raija Järvinen (vas.) ja salolainen Janika Heikkinen saivat liput tapahtumaan Järvisen puolison kautta. He odottivat Kyläfestissä eniten Elastisen näkemistä, jonka saapumista Muurlaan kaksikko hämmästeli. Kuva: SSS/Marko Mattila

Useimmat festarikävijöistä olivat osallistuneet lippuarvontoihin tietämättä, mitä voittivat.

– Silti näitä lippuja oli jonotettu ja hamuttu. Tästä on tullut tosi positiivinen ilmiö, jota olemme tehneet kimpassa kyläläisten ja seutukunnan kanssa, Niinistö kehuu.

Niinistö myöntää, ettei ilmaistempauksen järjestäminen ollut taloudellisesti kannattavaa yrittäjäkolmikolle. He haluavat siitä huolimatta jatkossakin järjestää vastaavanlaisia tapahtumia.

– Uskomme, että kaikesta yhteisöllisestä ja virkistävästä pöhinästä on hyötyä pidemmällä tähtäimellä.

Muurlalainen Tapio Salovaara (vas.) ja salolainen Jesse Virtanen saivat liput työkaverinsa kautta. Virtanen kertoi Kyläfestin kaltaisten, virkistävien tapahtumien antavan hänelle lisämotivaatiota poiketa kylällä, jonne hän ei ole aiemmin kokenut tarvetta mennä. Kuva: SSS/Marko Mattila

Arvontalipukkeiden rajallisuus kirvoitti myös pettyneitä kannanottoja paikallisten keskuudessa. Monelle kyläläiselle kävi ilmi, että lippuja oli jaettu suoraankin tutuille asiakkaille.

– Osalle tuli huono mieli siitä, etteivät he voittaneet arvonnassa. Meille oli kuitenkin tärkeää, että liput kohdentuisivat nimenomaan muurlalaisille ja osaltaan siksi jaoimme lippuja suoraankin. Elastisen nimen paljastamisen jälkeen arvontaan olisi tullut luultavasti ihan muilta paikkakunnilta osallistujia, eikä tähän pihaan voi ottaa 500 kävijää enempää yleisöä, Huovila perustelee.

Niinistö on maatilalta Perttelistä kotoisin ja nykyään Perttelin paluumuuttajia, mutta hänellä on suorat kontaktit musiikkipiireihin. Hän on yhä pääkaupunkiseudulla töissä tapahtuma- ja markkinointialalla ja työskennellyt vuosia radiokanavilla. Niinistön ura on poikennut Elastisen polulla tämän alkuvuosista saakka, ja Mäkyset ovat Niinistön lapsuudentuttuja.

– Ajatus Kyläfestistä lähti, kun mietimme, mitä kivaa uusina toimijoina haluaisimme tehdä Muurlan kyläpäivänä. Samaan ajankohtaan osui puolison 40-vuotissyntymäpäivä, Niinistö kertoo.

– Perhepiirin synttärit ja lämmin kyläyhteisömeininki sai Suomen isoja staroja sanomaan, että mikä ettei.

Heta Helminen (vas.), Emilia Oksanen ja Hilla Yrttiaho kuuntelivat Elastisen keikkaa aidan takaa. He eivät päässeet tapahtumaan mukaan ikärajan vuoksi, mutta halusivat silti todistaa harvinaista esiintymistä. ”Tämä on tosi iso juttu näin pienellä paikkakunnalla”, Helminen sanoitti. Kolmikko odotti erityisen innoissaan kuulevansa Elastisen ”Supervoimii” -kappaleen. Kuva: SSS/Marko Mattila

Elastinen ei pitänyt varsinaista keikkaa Muurlassa, vaan ilta oli All Stars -yhtyeen. Elastinen heitti erikoisyllätyksenä yleisölle muutaman kappaleen. Senkään vuoksi Elastisen eteen ei tehty varsinaisia erikoisjärjestelyjä.

Ääni- ja valoteknikkona työskenteli iltatoreiltakin tuttu Teppo Paronen. Elastisen tekniset tarpeet sisälsivät Parosen mukaan ”normaalin setin”.

– Hoidin monitorimikserit, mikitykset ja muut. Elastinen ei tuonut mukanaan omaa kalustoa.

Iltatoreilta tuttu Teppo Paronen oli ääni- ja valoteknikkona Elastisenkin keikalla. Kuva: SSS/Marko Mattila

Järjestyksenvalvojia noin 400 henkilön yleisössä oli neljä. Heidän esihenkilönsä, Kimmo Nurkse, kehui tapahtuman sujuneen rauhallisissa merkeissä.

– Pyörin muutenkin paljon Salon seudulla turvallisuushommissa. Osaltaan se auttaa mahdollisten konfliktitilanteiden hoitamisessa.

Huovila pyysi nimenomaan ystäväänsä Nurksea hoitamaan järjestyksenvalvonnan tapahtumassa.

– Tulin mielelläni, koska Muurlassa ei ole ollut pitkään aikaan mitään vastaavaa tapahtumaa. Tämä tuo iloa ja onnellista pöhinää kylään.

Kimmo Nurkse oli tapahtumassa järjestyksenvalvojien esihenkilönä. Neljän järjestyksenvalvojan voimin kyläfestarit sujuivat hänen mukaansa mallikkaasti. Kuva: SSS/Marko Mattila

Teksti: SSS/Maria Kesti ja SSS/Moona Nieminen

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Tavis torilta
3 kuukautta sitten

Muurlassa oli koko päivän väkeä liikkeellä runsaasti heti aamupäivästä alkaen, kun oli Muurlan Mmrkkinat Opiston pihalla, vaikkei lehti-ilmoitustakaan niistä ollut. Muurla on nyt kuitenkin omatoimisesti noussut kaikkien tietoisuuteen.