Pääkirjoitus: Kiinnostaisiko turkiseläinlive?

15
Turkistarhoilla kasvatetaan muun muassa minkkejä. Kuva: Lehtikuva/Tomi Hirvinen

Turkistarhoille levinnyt lintuinfluenssa on jälleen herättänyt keskustelun turkistarhauksen tarpeellisuudesta.

Nykyihminen pärjää todistetusti varsin hyvin talven yli ilman turkisvaatteita, ja turkisten alkuperäinen idea on kadonnut.

Jäljellä ovat kiinalaisen keskiluokan esteettiset mieltymykset, taloudelliset näkökulmat ja tarhauskysymyksen politisoituminen.

Turkistarhaus on pienen väestöryhmän elinkeino, mutta valtakunnallisesti se ei ole erityisen merkittävä sektori.

Suomen tavaraviennin arvo oli viime vuonna noin 82 miljardia euroa. Turkisalan osuus tästä on joitain prosentin kymmenyksiä.

Turkistarhaajille tuotannon arvo on tietysti aidosti merkityksellinen ja suuri, onhan kyseessä yritystoiminta ja tapa saada leipä pöytään.

Tätä korostavat myös tarhauksen lopettamisen puolesta puhuvat. Ajatus siitä, että tarhaus päätettäisiin lopettaa ilman kompensaatiota, on mahdoton.

Kysymys tuskin nousee kuitenkaan nykyhallituksen aikana ajankohtaiseksi – eihän se ole sitä tehnyt toisenlaisillakaan hallituskokoonpanoilla, vaikka vallassa olisi ollut yhtä aikaa useampikin tarhausta vastustava puolue.

Kiistelyn kulkiessa vuosikymmeneltä toiselle turkistarhojen määrä on pudonnut roimasti.

Tämä on tapahtunut ilman poliittista puuttumistakin. Raha on väkevä vallankäyttäjä: mikä ei kannata taloudellisesti, sitä ei kannata elinkeinonaan jatkaa.

Ammattien häviämisessä ei ole sinällään mitään uutta.

Ei ole enää pyöveleitä, katulyhtyjen puhdistajia, jäännostajia, sentraalisantroja. Eikä ole pian edes postinkantajia, kassamyyjiä tai matkatoimistojen työntekijöitä, mikäli yhteiskunnan digitalisoituminen harppoo ennakoidusti eteenpäin.

Turkistarhaus hiipuu koko ajan, minkä vuoksi voidaan kysyä: olisiko jopa viisaampaa suorittaa hallittu alasajo kuin katsella alan näivettymistä?

EU-jäsenmaista 19 on jo kokonaan tai osittain kieltänyt turkistarhauksen. Tarhaus nähdään eettisenä ja eläinsuojelullisena ongelmana.

Jos joku keksisi juuri nyt elinkeinon, joka perustuu kaunisturkkisten eläinten kasvattamiseen pienissä häkeissä, ajatus todennäköisesti torpattaisiin.

Ihminen on ovela eläin, joka osaa ummistaa silmänsä milloin mistäkin syystä. Television turkiseläinlive tuskin keräisi valtavia katsojalukuja, sydämiä ja suitsutusta.

15 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tassu
1 kuukausi sitten

Koko ala sinänsä tosiaan pitäisi ajaa alas. Se ei ole ollut kannattava enää vuosiin vaan saanut suhteettoman paljon tukea valtiolta työllistäen alati vähenevää määrää ihmisiä.

Puhumattakaan eläimille aiheitetusta kärsimyksestä vain sen takia että joku voi pitää statussymbolina kuolleita eläimiä päällään.

Nämä annetut tuet voisi kohdistaa sen sijaan yrittäjien ja työntekijöiden uudelleenkoulutukseen ja uusien yritysten tukemiseen. Suomessakin on mahdollista toimia yrittäjänä ilman valtion tukia, jos toiminta on terveellä pohjalla.

Urpo
1 kuukausi sitten
Reply to  Tassu

Eli yritystuet pois kaikilta. Siinä olisi vajaan 7 miljardin euron säästökohde.

Tassu
1 kuukausi sitten
Reply to  Urpo

En nyt ihan sitä tarkoita. Vaan että autetaan lupaava yritysidea terveellä liiketoimintasuunnitelmalla alkuun.
Mutta ei tappiollisia yrityksiä jotka eivät ole yhteiskunnan toimintojen kannalta merkittäviä kannata loputtomiin tukea.

Urpo
1 kuukausi sitten

Kannattaa miettiä sitäkin, kannattaako keskittyä kuluttajien kysyntään vai kotimaiseen tuotantoon. Siirretäänkö tuotanto Aasiaan, josta monenlaiset epidemiat tuntuvat saavansa alkunsa, ja hoidetaanko viherpesu kotimaassa.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  Urpo

Kerros mitä viherpesua liittyy tarhauksen lopettamiseen? Lintuinfluenssa on levinnyt suomalaisilta tarhoilta, miten selität sen? Valtaosa suomalaisista kannattaa tarhauksen lopettamista, niin eikös näitä kansalaisia pitäisi kuunnella? Kuka noita turkkeja ostaa, on vissiin aika kalliita? Ja onko se hienoa ensin rääkätä eläintä sen elossaolon ajan pitämällä se häkissä, sitten tappaa se ja kaiken kukkuraksi ripustaa kaulaan roikkumaan se raato. Oksettavaa touhua.

Urpo
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Jutun mukaan ostajia on ulkomailla.
Jos tuotanto lopetetaan Suomessa, se korvautuu ulkomaisella. Onko silloin tilanne nykyistä parempi?
Lintuinfluessa ei tietääkseni ole lähtöisin suomalaisilta tarhoilta.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  Urpo

Lue Marja-Leenan kirjoitus ja keksi joku sopivampi nimi kuin viherpesu. Lintuinfluenssa leviää turkistarhoilta, oli sen viruksen lähtöpaikka mikä tahansa.

Olli P
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Mikä vika on viherpesussa? No siten on, jos on itse viherpiipertäjä ja kaikkien alojen asiantuntija.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  Olli P

Toista se on niillä, kun ei tiedä mitään, tärkeintä on toisten arvostelu, kun omia mielipiteitä ei ole. Kerro joskus, mitä mieltä olet uutisesta, eikä vaan toisten sanomisista. Löytyykö mitään sanottavaa? Suomenna sana viherpiipertäjä, mitä se tarkoittaa?

Olli P
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Sen verran löytyy sanomista esim, kommentistasi koskien ihmisiä jotka ovat eri mieltä kanssasi olet kiitettävästi heitä arvostelemassa. Mitä tulee viherpiipertäjään niin voit sen ymmärtää ihan vapaasti miten haluat.

Biologi maalta
19 päivää sitten
Reply to  Marko

Tutkimusten mukaan valtaosa turkiksista päätyy asusteiden somisteiksi. Aika tylyä rääkätä eläimiä vain sen takia että saadaan tupsureunuksia vaatteisiin.

Pertti
19 päivää sitten
Reply to  Biologi maalta

Ei turkiseläimet ole yhtään huonommassa asemassa kuin lehmät ja siat sekä kanat ja broilerit. Turkieläinten olot ovat huomattavasti parempia.
Sitä paitsi turkikset sekä nahka saastuttavat maapalloa paljon vähemmän kuin puuvilla.
Turkistarhauksen kielteisyys lähtee kateudesta. Ihmiset syö sikaa nautaa sekä lammasta. Se vasta on järkyttävää.

lama
19 päivää sitten
Reply to  Pertti

Olkoon elämäsi mielenkiintoista.

Marja-Leena
1 kuukausi sitten

Hyvä kirjoitus! Turkisnahat myydään turkishuutokaupassa 90 % Kiinaan. Tarhaajat myyvät raakanahkoja huutokaupan ohi myös suoraan Venäjälle. Raakanahat eivät ole pakotteiden alaista luksustavaraa. Silti Venäjälle myynti tuntuu härskiltä hommalta. Kiinassa on turkisten päämarkkina ja tuotanto. Tuotanto ei siten ”siirry” meiltä Kiinaan, kun se loppuu Suomessa. Lintuinfluenssa nimenomaan voi muuntua ihmisiin tarttuvaksi tiheissä minkkipopulaatioissa tarhoilla. Turkisnahat on myyty pitkään keskihinnaltaan halvemmalla, kuin niiden tuottaminen maksaa. Tarhaaja ei saa edes omiaan pois. Valtaosa tarhoista on huonojen hintojen ja nousseiden kustannusten takia ollut jo vuosia kannattamattomia ja moni on siksi lopettanut tai päätynyt konkurssiin. Hintojen nousu ei ole todennäköistä. Ensi viikolla alkaa syyskuun huutokauppa… Lue lisää »

Tätä mieltä
19 päivää sitten

Koko tuo bisnes on eläinrääkkäystä, kuten häkkikanalatkin.