
Eksotiikkaa, kulttuureja ja voimaantumista. Naiskasvoja, villieläimiä ja moderneja ikoneja. Lukuisia yksityiskohtia, värejä ja muotoja.
Muun muassa näitä on luvassa uudessa Villiä voimaa -taidenäyttelyssä, joka on esillä Salon taitokeskuksen galleria Kompuukissa Sinisessä talossa. Näyttely esittelee ITE-taiteilija ja maailmanmatkaaja Nanni Pilhjärtan kiehtovia kollaasiteoksia.
Taidenäyttelyn tavoitteena on tarjota katsojalleen voimaannuttava kulttuurielämys.
– Minulla on missio voimaannuttaa naisia. Toivon, että teoksista tulisi naisille hyvä olo, taitelija kertoo.
Pilhjärtan teoksissa on persoonallinen ja tunnistettava tyyli, joka syntyy värien ja materiaalien käytöstä. Taiteilija itse kutsuu käyttämäänsä tekniikkaa leikkaa ja liimaa -tekniikaksi.
Teoksissa on käytetty esimerkiksi käsintehtyä paperia, kankaita, palasia vanhoista käsitöistä, vintage-koruja sekä korukiviä. Materiaaleja on useissa teoksissa päällekkäin jopa kymmeniä kerroksia, mikä luo niihin rakennetta ja syvyyttä.
Materiaalien yhdistelemisen lisäksi teoksissa on käytetty myös muita tekniikoita, kuten maalausta.
– Minulla on turkkilaisia sormivärejä, joita käytän. Maalaustyöni ei ole kauhean tarkkaa, vaan enemmänkin meikkausta, Pilhjärta kertoo.

Teosten teemoissa toistuvat ennen kaikkea naiskasvot sekä erilaiset villieläimet. Teosten kasvot ovat leikkeitä eri maiden, esimerkiksi Turkin ja Meksikon, aikakauslehdistä sekä kirjoista.
Nanni Pilhjärta on itse pyrkinyt muokkaamaan kasvojen muotoa yhdistelemällä leikekuviin myös muita materiaaleja.
– Annan niille rosoisuutta, etteivät ne olisi niin täydellisiä. Laitan kuvien alle esimerkiksi rosoista kangasta tai kirjailuja.
Eksotiikka on läsnä jokaisessa esillä olevassa teoksessa. Vaikutteet vieraista kulttuureista näkyvät paitsi teosten teemoissa, myös materiaaleissa.
Matkustamista harrastava Pilhjärta on käynyt kaikkiaan 78 maassa, joista viidessä hän on myös asunut. Eri puolilta maailmaa löydetyt esineet ja tarvikkeet ovat löytäneet tiensä taiteilijan teoksiin.
Ulkomailta tuotuja materiaaleja on käytetty esimerkiksi Salon pantterikarhu -teoksessa, joka on esillä olevista teoksista uusin. Värikkäästä, karhua kuvaavasta teoksesta löytyy muun muassa intialaista käsintehtyä paperia sekä paloja Ottomaani-tekstiileistä, mutta myös salolaisesta liikkeestä ostettua paperia.

Teos oli Pilhjärtalle uudenlainen taideprojekti, sillä toisin kuin monissa muissa esillä olevissa teoksissa, siinä ei ole käytetty lainkaan lehtileikkeitä. Taitelijan mukaan teoksen valmistaminen olikin omalle epämukavuusalueelle menemistä.
– Pantteria yritin, mutta karhu siitä tuli, Pilhjärta toteaa.
Nanni Pilhjärtan mielestä naisia voimaannuttava taidenäyttely on tärkeä ajassa, jota varjostaa monenlainen epävarmuus, kuten poliittiset ristiriidat sekä sodan uhka.
– Nykyään on niin paljon pelottavia asioita yhteiskunnassa.
Pilhjärtalla on omakohtainen kokemus siitä, miten taide voi tarjota voimaantumisen kokemuksia. Hän aloitti taiteen tekemisen noin kymmenen vuotta sitten, jolloin hänellä oli haasteita henkilökohtaisessa elämässään.
– Minulla oli haasteita edellisessä avioliitossani. Taiteen tekeminen oli minulle terapiaa.
Naisten voimaantuminen on Pilhjärtalle tärkeä teema myös työnsä puolesta. Hän on jakanut tietoisuutta voimaantumisesta ja järjestänyt voimavarakursseja naisille eri puolilla maailmaa.

Naisten voimaannuttamisesta on tullut Nanni Pilhjärtalle hiljattain entistä merkityksellisempää, kun hän on tutustunut isoäitinsä elämäntarinaan.
Pilhjärtan isoäidin elämää varjostivat muun muassa isän kuolema, leskeksi jääminen ja oman lapsensa antaminen adoptioon. Tästä huolimatta hän kasvatti yhdeksän lasta ja otti vielä Pilhjärtan kasvatikseen.
– Mummolla oli tosi kova kohtalo.
Pilhjärtan on tarkoitus kirjoittaa isoäidin innoittamana kaksikielinen oppikirja lähivuosien aikana.
Villiä voimaa -näyttely Salon taitokeskuksen galleria Kompuukissa 13. lokakuuta saakka
