Pernjän kiälen oppitunti alkaa! – Antero Peijonen ja Minna Urpo tekivät Perniön murteen oppikirjan. Testaa omat tietosi murrevisassa!

Kuinka tilaat ravintolassa Perniön murteella kebabia kermaperunoilla? No sehän on tietenkin: Kepappi kretapotuil.

Entä miten perniöksi tervehditään? Aamupalapöytään saapuessa voi sanoa: Huameltta! ja päivällä reippaasti: Peevä, peevä! Aamupäivällä voi alleviivata ajankohtaa sanomalla: Huamelttam peevä! ja iltapäivän puolella lausumalla: Ehtopeevää! Illalla sopii lyhyt ja ytimekäs: Ehtot!

Muun muassa nämä pernjän kiälen eli Perniön murteen perusasiat voi oppia, kun lukee kotiseutuneuvos Antero Peijosen ja FM Minna Urpon tekemän Perniön murteen oppikirjan: Temmottis sää praakkas pernjät – Pernjäm murtte AaPeeSee.

Tänä kesänä valmistunut, Perniön Kotiseutuyhdistyksen kustantama kirja, on luova ja hauskasti erilainen murrekirja. Sen äärellä voi kuvitella itsensä koulun penkille ja opiskelemaan Perniön murretta. Itselleen voi antaa läksyksi vaikka kappaleen kerrallaan.

– En tiedä, onko tällaisia murrekirjoja tehty muita. Murrekirjoissa on usein murrepakinoita, ja yliopistoissa tehdään murteen tieteellistä analyysiä. Mutta tämä kirja on tehty oppikirjan muotoon, Urpo toteaa.

Perniöläinen Minna Urpo on koulutukseltaan kieltenopettaja. Hän ei ole syntyperäinen perniöläinen, mutta hän keksi idean murreoppikirjaan tehdessään neljä vuotta Antero Peijosen kanssa yhteistä kirjaprojektia. Samalla Urpo pääsi murrekylpyyn ja tuli yhtäkkiä ajatelleeksi, miksi Perniön murteesta ei ole tehty oppikirjaa? Tätähän voisi opettaa ihan kuin mitä tahansa vierasta kieltä!

– Vaihdoimme sähköpostiviestejä, ja Antero lisäsi aina jonkun loppukaneetin perniöksi, jotka välillä ymmärsin ja välillä en. Mieleeni jäi, kun hän kirjoitti: Nyy maat (nyt nukkumaan).

Urpo ehdotti murreoppikirjan tekemistä Peijoselle, joka innostui asiasta heti. Hän myöntää pyöritelleensä itse samaa ideaa jo 1990-luvulla.

– Palaute tästä kirjasta on ollut positiivista. Kiitosta on tullut siitä, että murretta on käsitelty hauskalla tavalla, Peijonen kertoo.

Koska Perniön murre alkaa painua jo unholaan, kirjan tekstit on sijoitettu nuorten elämään. Kirjan päähenkilöt ovat 10-vuotias Einar (Einari), 12-vuotias Toinar (Toini), 16-vuotias Saarast (Saara) ja 18-vuotias Joukkar (Jouko). Lisäksi kirjassa on huumoria, jota tuovat tekstejä kommentoivat naakat. Kirjan tekijöiden toiveena on, että nuoretkin innostuisivat tutkimaan alueensa vanhaa murretta.

– Nuoret eivät enää osaa murretta, eikä se kiinnosta heitä. Siksi tässä kirjassa on mielestäni parasta, että tekstit on viety nuorten maailmaan, Peijonen sanoo.

– Lapset voivat katsoa vaikka naakkojen puhekuplat, Urpo vinkkaa.

Koska kyseessä on oppikirja, siinä on 16 lukukappaletta, joiden perässä on kysymyksiä pohdittavaksi sekä sanastoa opeteltavaksi. Lisäksi kirjan lopussa on laaja sanasto eli sanaluvettelo.

Valtaosa lukukappaleista syntyi niin, että Urpo kirjoitti ne ensin suomeksi ja sitten Peijonen käänsi ne perniöksi. Peijonen on paljasjalkainen perniöläinen, ja hän on oppinut murteen isoäidiltään, isältään, tädeiltään ja sedältään.

– Eiväthän ihmiset enää tällä tavalla puhu kuin tässä kirjassa opetetaan. Heidän käyttämänsä murre on jo jotain ihan muuta, sillä murre muuttuu koko ajan. Mutta ideana oli tallentaa Perniön murre melko hyvässä muodossa, korkeintaan vähän ruotsin kielen pilaamana, Peijonen kuvailee.

Peijosen ja Urpon oppikirjan murre sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle. Monet silloin käytetyt sanat vilahtelevat kuitenkin yhä paikallisten ihmisten puheessa.

Nykyään harmitellaan, miten paljon englannin kieli vaikuttaa suomen kieleen. Perniön murteeseen taas on vaikuttanut vahvasti ruotsin kieli, sillä Perniö sijaitsee ihan ruotsinkielisen alueen naapurissa. Kun Perniössä puhutaan, niin praakataan (prata), paikka on plassi (plats) ja poika on klossi (gosse).

Kirjan alussa on aakkoset, ja siinä tehdään heti selväksi, että perniöläinen ei kaikki aakkosia tarvitse. B, C, D, G, Q, W, Z ja Å ovat täysin turhanaikaisia. D:stä esimerkiksi todetaan, että: Ei köytet, tee taik är piissa.

Jos haluaa oppia perniötä, tärkeää on myös sisäistää, miten persoonapronominit ja olla-verbin taivutus yhdessä tapahtuvat. Ne sanotaan: Mää ole, sää oles, hää o(h), mee olla, tee oles, hee ova.

Nämä asiat kuulostavat tutulta myös allekirjoittaneen eli pertteliläisen korvaan, paitsi että yksi seikka tuntuu vieraalta. Perniölle on nimittäin tyypillistä lisätä toisen persoonan loppuun s-kirjain: sää oles ja sää sanosis, eikä sää ole ja sää sanosi.

Yleissääntönä kirjassa todetaan, että jos sana näyttää yleiskieliseltä, siitä pitää todennäköisesti muuttaa jotain, jotta se olisi perniötä. Usein muutos on sanan katkaiseminen. Kyllä on kyl, paljon on pal ja vettä on vet. Tämäkin pätee murteeseen koko Salon alueella, mutta Peijonen korostaa, että Perniössä suuta ei haluta availla yhtään enempää kuin on tarpeen.

– Perniössä sanotaan tosi laiskasti. Mutta erityispiirteenä on, että etunimiä pidennetään ja nimen loppuun laitetaan ar- tai ast-pääte. Se tapa oli laajasti käytössä vielä kouluaikoinani 50-luvulla, hän kertoo.

Tyypillistä perniölle on myös, että ie:stä tehdään ia tai iä, uo:sta ua ja yö:stä yä. Esimerkiksi tietää on tiättä ja syödä on syärä. Se on tuttua muuallakin Salossa, mutta sitten on perniöläinen erikoisuus: äy muuttuu usein muotoon öy ja äi muotoon ei. Eli täytyy onkin töytty, eikä täytty. Päin on pei, eikä päi. Eetä tykätään kaiken kaikkiaan käyttää paljon ään paikalla ja öötä ään paikalla.

– Mutta een, ään ja öön kanssa täytyy olla sovinnossa, muuten ei tule mitään. Niitä voidaan käyttää eri sanoissa eri tavoin ja vaihtelua voi olla jopa kylittäin. Oikeaa murretta ei ole, Peijonen muistuttaa.