Persut otti opikseen

0
Jussi Halla-aho ja Riikka Purra ovat luoneet perussuomalaisille entistä kovemman imagon. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari

Perussuomalaiset on kesän ajan kärvistellyt itse kaivamassaan kuopassa. Rasismikohussa ei ole mitään odottamatonta eikä yllättävää. Ainoastaan kohun volyymi ja kesto ovat saattaneet yllättää.

Toisaalta perussuomalaisiin liittyvä otsikkolinko on toistaiseksi ihan linjassa sen suhteen, millaisella kohujen polulla edellinen pääministeri sai kulkea. Eikä hänkään osannut olla kritisoimatta mediaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä jatkoi tällä viikolla kesäkokouksessaan tutulla linjalla. Syyttävä sormi osui kaikkialle muualle paitsi peiliin. Lähinnä kiukun kohteeksi joutui media. Se on osoittautunut persuille hyväksi viholliseksi nyt, kun hallitusta ei voi enää haukkua.

Vaikka kohukesä on saattanut yllättää puolueen, perussuomalaiset on myös osannut valmistautua hallitusvastuuseen. Puheenjohtaja Riikka Purra toisti kesäkokouksessa ukaasin, josta hän on johdonmukaisesti pitänyt koko ajan kiinni. Purra korosti, että hallitusohjelmaa ei lähdetä avaamaan (SSS 22.8.).

Perussuomalaiset on selvästi motivoitunut ja kärkäs pitämään omista eduistaan kiinni hallituksessa. Se on ottanut opikseen edelliseltä kierrokselta.

Tuolloin kokoomus ja keskusta veivät puoluetta kuin litran mittaa. Moni muistaa vielä, miten silloinen puheenjohtaja Timo Soini esitteli voitonriemuisena ”herrojen huvikuunariveroa”, jonka perussuomalaiset saivat hallitusohjelmaan.

Sitä ei koskaan toteutettu. Sen sijaan Soinin johtamat tynkäpersut jäivät hallitukseen varmistamaan muille puolueille tärkeiden kirjausten toteuttamista.

Nyt perussuomalaiset ei ole enää sama puolue kuin tuolloin. Se on edeltäjäänsä yhtenäisempi ja kokeneempi. Puolueella on myös täysi oikeus vaatia hallituskumppaneilta, että sovitusta pidetään kiinni. Tässä on myös kaikuja vanhoista kaunoista.

Puolueen hajotessa vuonna 2017 vastavalittu puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti puolueen ainoaksi hallituksessa jatkamisen ehdoksi sen, että sovittua hallitusohjelmaa noudatetaan. Tuolloin perussuomalaiset ei ollut hallituskelpoinen käytännössä siksi, että kokoomuksen ja keskustan mielestä Halla-aho ei ollut.

Tällä kertaa perussuomalaiset osannee pitää huolta, että heidän tavoitteitaan ei jätetä hallituskauden häntäpäähän. Esimerkiksi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) ilmoitti alkuviikolla, että kehitysavun muutoksiin tähtäävä virkamiesvalmistelu on jo aloitettu.

Nämä ovat puolueen kannalta keskeisiä asioita. Samalla ne muistuttavat kumppaneille, että perussuomalaiset ei ole hallituksessa hakemassa hyväksyntää tai synninpäästöä.