Perttelissä on pöllitty pöllejä – ”Kyllä apuvoimia on niiden nostamiseen tarvittu”

0
Puuvarkaat iskivät Perttelissä. Kuvan halot eivät liity tapaukseen. Kuva: TS-arkisto/Riitta Salmi

Perttelissä asuva Hanna Henriksson huomasi miehensä kanssa, että heidän pihaltaan on viety useita puupöllejä.

– Viime viikolla vietiin ainakin kolme puupölliä. Ne olivat varmaan 50–80-senttimetrin kokoisia, arvelee Henriksson.

Pertteliläisnainen on varma siitä, että tilanteessa on käytetty apuvoimia.

– Ne olivat sen verran isoksi paloiksi pätkitty, että ei tavallisen toimistotyöläisen lihaksilla niitä nosteta ilman apuvälineitä.

Varkaudesta huolimatta Henriksson ei ollut ainakaan vielä tiistaina ilmoittanut asiasta poliisille.

– Meille on ilmoitettu edellisen kerran polttopuuvarkaudesta tammikuussa, kertoo rikoskomisario Jutta Store Lounais-Suomen poliisista.