
Maaleja ja pintamateriaaleja myyvä RTV avaa Somerolle myymälän. Yhtymä osti Suur-Seudun Osuuskaupalta S-marketin vieressä sijaitsevan rautakauppakiinteistön. RTV:n hallituksen puheenjohtaja Markus Lindblom kertoo, että Someron liike avaa ovensa tammikuun alkupuolella.
Somero on RTV:lle tuttu paikka, sillä yksityisellä perheyrityksellä oli siellä aiemmin myymälä.
– Myymälä loppui, kun silloiset toimitilat purettiin, Lindblom kertoo.
RTV:ssä luotetaan Someron ostovoimaan.
– Somero on kauppapaikkana voimissaan ja sen ostovoimaa lisäävät myös lähikunnista tulevat asiakkaat. Tässä Somero muistuttaa yrityksemme kotipaikkaa Riihimäkeä, Lindblom huomauttaa.
Someron myymälä tulee työllistämään noin kymmenen henkilöä.
RTV:llä on tällä hetkellä noin 50 myymälää eri puolilla Suomea. Markus Lindblomin isä Karl Lindblom oli perustamassa yritystä yli 70 vuotta sitten. Ketjulla on myymälä muun muassa Salossa ja Forssassa.
Suur-Seudun Osuuskaupan RTV:lle myymät rautakaupan toimitilat ovat olleet viime vuosina Rautanetillä vuokralla. Aiemmin osuuskauppa pyöritti tiloissa itse rautakauppaa.
Rautanet on ilmoittanut myymälän sulkemisesta. Someron Rautanetin pääomistaja on koskelainen Teemu Koski. Koskelainen yrittäjäperhe jatkaa rautakauppoja Koskella ja Suomusjärvellä.
– Kilpailu Somerolla on kovaa ja isoissa tiloissa on isot kulut, Koski huomauttaa.
Suur-Seudun Osuuskaupan toimitusjohtaja Tapio Finér kertoo, että osuuskauppa päätti laittaa myymälätilat myyntiin, kun Rautanet ilmoitti vuokrasopimuksen purkamisesta. Kiinteistössä on lämmintä tilaa noin 1300 neliötä.
Lemmikkitarvikkeille oma kauppa, kirjakauppa muuttaa
Someron pääkadun liiketiloissa on tapahtumassa lähiviikkoina muitakin muutoksia.
Joensuuntiellä avautuu vielä elokuun aikana uusi lemmikkitarvikeliike. Uuden liikkeen takana ovat salolaiset Jari ja Mari Sohlberg.
– Olemme vuoden verran pyörittäneet lemmikkitarvikkeiden verkkokauppaa. Päätimme nyt avata myös kivijalkaliikkeen, sillä Somerolta puuttuu tällä hetkellä lemmikkitarvikkeiden erikoiskauppa, Jari Sohlberg huomauttaa.
Kiikalassa asuva pariskunta tulee vastaamaan itse myymälän pyörittämisestä. Sohlbergit tuovat lemmikkitarvikkeita myös maahan.
Someron kirjakauppa muuttaa puolestaan syyskuun aikana nykyisistä tiloistaan entisen M-marketin päähän.
– Nykyinen vuokrasopimus loppuu ja asiakkailta tuli vahva viesti, että kirjakauppaa tarvitaan edelleen Somerolla. Neliöt pysyvät ennallaan, mutta parkkipaikkojen osalta tilanne paranee selvästi, kauppias Eila Tuominen Somerkirjasta toteaa.