
Myrsky on katkaissut sähköt tuhansilta kotitalouksilta eri puolilta Saloa, ja myös Kiikalan Sale on jouduttu sulkemaan sähkökatkon vuoksi. Näin kertoo myymäläpäällikkö Taina Rantanen.
Sähkökatko alkoi tiistaiaamuna kello 9.22, ja katkon arvioitiin jatkuvan ainakin iltakuuteen saakka. Rantasen mukaan myymälä pysyy suljettuna, kunnes sähköt palaavat.
Myymälä suljettiin noin kuusi minuuttia sähkökatkon alkamisen jälkeen, ja asiakkaita pyydettiin siirtymään välittömästi kassalle ostostensa kanssa.
– Sisällä olleet asiakkaat ymmärsivät, että on pakko tulla heti kassalle.
Rantasen mukaan myymälän sulkeminen on välttämätöntä sähkökatkon sattuessa, sillä vaa’at, kylmälaitteet ja valaistus turvavalaistusta lukuun ottamatta lakkaavat toimimasta välittömästi. Kassat toimivat vielä hetken katkon alkamisen jälkeen.
Taina Rantanen kertoo, että kaikki kylmäsäilytystä vaativat elintarvikkeet saatetaan joutua heittämään pois, mikäli sähkökatko jatkuu pitkään ja tuotteet ehtivät lämmetä.
Elintarvikkeet pyritään pitämään kylmänä avaruuspeitteiden avulla, ja niiden lämpötilaa seurataan lämpömittareilla.
Mikäli kylmäsäilytystä vaativat elintarvikkeet joudutaan heittämään pois, saattaa lähipäivien ja viikkojen aikana ilmaantua tuotteiden saatavuusvaikeuksia. Rantanen kuitenkin vakuuttaa, että hyllyt saadaan pian täytettyä uudelleen.
– Meille toimitetaan uutta tavaraa jo keskiviikkona.
Taina Rantanen arvioi, että kyseessä on hyvin harvinainen tilanne, sillä pitkään jatkuneita sähkökatkoja ei ole ollut vuosiin. Hänen mukaansa vastaavanlainen tilanne oli viime kerran
Tapani-myrskyn aikaan vuonna 2011, jolloin kauppa jouduttiin sulkemaan useammaksi päiväksi.
– Sähkökatkoja on ollut, mutta ne ovat olleet hyvin pienimuotoisia. Näin pitkä katkos on poikkeuksellinen.

Sähkökatkos oli vielä puoli neljän aikaan käynnissä, kun paikalle parveili useita mökkiläisiä ja kiikalalaisia aikeinaan asioida kaupassa.
– Oven takana on käynyt ihmisiä koko ajan, mutta sisälle heitä ei voida ottaa, Rantanen huomauttaa.
Seppo Flinck oli pyöräillyt paikalle mökiltään. Matkaa kaupalle oli viisi kilometria, ja vastaan oli tullut pelastuslaitoksen auto, sillä tielle oli kaatunut puu.
Flinck kertoo olleensa hieman huolissaan kaatuneesta puusta tielle pudonneista oksista, mutta muuten pyörämatka oli ollut miellyttävä myrskyisästä säästä huolimatta.
– Ajaessa oli mukava myötätuuli, niin ajoin tänne vauhdilla. Pelkäsin hieman, kun oksia oli paljon putoillut tielle, mutta onneksi on kypärä päässä, Flinck pohtii.
Flinck oli tulossa ostamaan vessapaperia ja muita elintarvikkeita. Suljettu kauppa ei kuitenkaan ollut suuri pettymys hänelle.
– Ei minulla mikään kiire ole ostoksia tehdä. Aavistelinkin, että kauppa voi tällä säällä olla kiinni, Flinck sanoo.
Hän on varautunut myrskyyn varaamalla riittävästi ruokaa kaappeihin ja turvautumalla kaasuun sähkön sijaan. Flinck kiittelee varautumistaan, sillä hänen mökillään oli ollut sähkökatkos tiistaina viisi ja puoli tuntia.
– Mökkiläinen varautuu aina, Flinck toteaa.
Mökiltä oli tulossa myös Pirkko Petrovic ystävänsä kanssa. He olivat tulossa Suomusjärven suunnasta ostamaan elintarvikkeita.
– Seuraavaksi ajamme Suomusjärvelle kauppaan. Harmittaa, kun tulimme juuri sieltä päin. Matkaa tulee lisää kaksikymmentä kilometriä, Petrovic valittelee.
Turhaa matkaa oli kertynyt jo aikaisemmin päivällä, kun Petrovic oli ollut matkalla sienestämään. Metsäteillä tuli vastaan ainakin kolme tuulen kaatanutta puuta, ja kolmas oli poikkaissut koko tien.
Myrsky oli saattanut yltää myös Petrovicin mökille, sillä hänen puhelimeensa oli päivällä tullut viesti sähköjen palautumisesta. Petrovic ei ollut kuitenkaan itse huomannut sähkökatkosta.

SSO:n ryhmäpäällikkö Joni Toivonen kertoo, että sähkökatkoksia ilmeni päivän mittaan myös Perttelissä ja Suomusjärvellä.
Perttelissä sähköt katkesivat Kiikalan Salen tapaan puoli kymmenen aikaan, ja tilanne jatkui nelisen tuntia. Toivosen mukaan sähkökatkoksen vuoksi on jouduttu vetämään tuotteita hyllyltä.
– Tuoretuotteita heitettiin jonkin verran pois, mutta vähemmän kuin Kiikalan Salessa joudutaan heittämään, Toivonen sanoo.
Suomusjärvellä sähkökatkos kesti Toivosen mukaan noin kymmenen minuuttia. Siellä tuotteet eivät ehtineet vahingoittua.
Teksti: Aino Koli ja Iines Toivonen
Nii miksei ole varavoimaa? Eikö omistajien tahtoa kuunnella? Kiikalassakin varmaan suurin osa on omistajia. Palkkajohtaja pistää ihmiset arvojärjestykseen, onko oikein?
Mites se Carunan säävarmat verkot? Hintoja korotetaan, mutta säävarmuuden kanssa on edelleen niin ja näin. Ensin Australialaiset kuorivat päältä helpot kermat ja myivät sitten eteenpäin.
Nyt sitten kanadalaisten opettajien eläkerahasto ja epämääräinen Amerikkalainen sijoitusrahasto ovat kuorimassa loputkin kermat pois. Säävarmaa verkkoa ei vain kuulu ja määräaika 2028 tulee kohisten eteen. Varmaankin vetkutellaan ja vaaditaan sitten helpotuksia ja lykkäyksiä kun rahat eivät riitä, kun pitää maksella ylisuuria konsernilainojen korkoja, vaikka markkinahintainen laina olisi tullut yhtiölle halvemmaksi.
Kun vaalit tulee muistetaan tämä aihe äänestäessä .
Tiedä mihin Haavisto pressana koko Suomen myy.