Salon asuntokauppa rikkoi ennätyksiä kesäkuussa – OP Koti Lounaismaalla paras myyntikuukausi moneen vuoteen

2
OP Koti Lounaismaalla tehtiin kesäkuussa eniten asuntokauppoja moneen vuoteen. Kuva: SSS-arkisto/Anna Korpiaho

Asuntokauppa on piristynyt Salossa kuluneen kesän aikana. Näin kertoo OP Koti Lounaismaan myyntijohtaja Jarkko Nikander.

Kesäkuussa kauppaa käytiin Nikanderin mukaan poikkeuksellisen paljon. Kesäkuu oli OP Koti Lounaismaan paras myyntikuukausi useaan vuoteen.
– Myyjä- ja ostajapuolet kohtasivat kesäkuun aikana, Nikander sanoo.
Heinäkuu oli puolestaan lähempänä tavanomaista tasoa.

Koko kuluneen vuoden asuntokauppa on ollut Salossa vilkkaampaa kuin Suomessa keskimäärin.

Nikanderin mukaan asuntokauppojen määrä on vähentynyt valtakunnan tasolla tänä vuonna noin 30 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Salon seudulla tehtyjen kauppojen määrä on puolestaan vähentynyt vain noin 20 prosenttia.
– Salossa on viime vuodet ollut positiivinen ote asuntomarkkinoissa, Nikander arvioi.

Nikander kertoo, että Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL:n hintaseurantapalvelun mukaan Salossa on tänä vuonna myyty noin kolmesataa asuntoa.

Jarkko Nikanderin mukaan verrattain vilkasta asuntokauppaa selittää ennen kaikkea Salon vetovoimaisuus sekä hyvä työllisyystilanne. Hän arvioi myös, että asunnonostajat odottavat pitkään jatkuneen korkojen nousun taittuvan.

Nikanderin mukaan asuntoja ostetaan Salon kokoisella paikkakunnalla pitkälti tarpeeseen. Siksi esimerkiksi korkojen nousu ei vaikuta asuntokauppaan yhtä merkittävästi kuin suuremmissa kaupungeissa.

Nikander kertoo, että mökkikauppa on ollut Salossa tänä vuonna tavanomaisella tasolla. Mökkikaupan sesonki kuitenkin alkoi kylmän kevään vuoksi hieman tavallista myöhemmin.

OP tiedotti tiistaina, että asuntokauppa oli maltillista heinäkuussa. Asuntokauppoja tehtiin valtakunnallisella tasolla 13 prosenttia vähemmän kuin tämän vuoden kesäkuussa ja noin viidenneksen vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Salolaisten tämäkin
3 kuukautta sitten

Asukasluku ei kasva, vaikka asuntokauppa käynyt hyvin -??? Vaikka muualta on uutisoitu asuntomarkkinoilla olevan hiljaista.

Kaupungin sisäinen muuttoliike
3 kuukautta sitten

Jos keskusta-asunnot käyvät kaupaksi, niihin muuttaa usein iäkkäämpää väkeä Salon laitamilta ja maaseudulta. Asukasluku kasvaa vasta sitten, kun myös sivummalta tyhjeneviin koteihin muuttaa lapsiperheitä siinä määrin etteivät vanhat talot jää tyhjilleen.