Kuka haluaa ostaa Salon hienoimman puiston ja sairaalan? Lähtöhinta Märynummella on yksi euro

1
Kiinteistömyyjä Olli Lehti kehuu Halikon sairaalan aluetta ainutlaatuiseksi miljööksi, johon sopisi hyvin asumista ja yritystoimintaa. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Halikon Märynummella on myynnissä kiinteistö, jonka mittasuhteet ylittävät tavallisen omakotitaloasujan käsityskyvyn.

Halikon sairaalan alueella on yli 18 hehtaaria maata. Rakennuksia on kaikkiaan 23, ja niissä on yhteensä 24 000 neliömetriä tilaa. Suurten sairaaloiden lisäksi joukkoon mahtuu vanhoja upeita puutaloja, asuinkerrostaloja, huoltorakennuksia – jopa oma pesula.

Osa rakennuksista on 1800-luvulta, jolloin alueelle perustettiin tarkka-ampujien reservikasarmi. Vanhimmat sairaalarakennukset ovat 1920-luvulta.

Ostajalla pitää olla myös pinkka kunnossa. Sairaalan käyttökulut ovat noin 700 000 euroa vuodessa, ja yksin lämmitysöljyä kuluu yli 300 000 litraa vuodessa eli tuhatkunta litraa päivässä.

Olli Lehden mielestä Halikon sairaala-alueelta löytyy Salon hienoin puisto. Kuvassa myös tilahallintainsinööri Tiina Nummikoski ja kiinteistöesimies Mika Tuominen Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha haluaa eroon kiinteistöstä, koska se on keskittämässä psykiatrisen hoidon Turkuun ja avotoiminnan Saloon.

Alueen kiinteistönvälittäjäksi Varha on valinnut konkarimyyjä Olli Lehden, joka on paras mies kertomaan, mihin vanha valtava kompleksi voisi tulevaisuudessa sopia.

Lehti levittää kätensä ja kehottaa katselemaan ympärilleen.

– Miettikääs tätä miljöötä. Salon hienoin puisto, hienokuntoisia historiallisia kiinteistöjä ja paljon tilaa. Mahdollisuus tasokkaaseen ja väljään asumiseen luonnonläheisessä ympäristössä.

– Jos ajattelee asuinaluetta, Märynummella on uusi koulu ja päiväkoti, urheilukenttä, kauppa, uimapaikat, vaikka mitä! Tämä on samalla ainoa alue, joka voisi laajentaa Salon asuntotarjontaa reilusti.

Lehti jatkaa luetteloa kertomalla liikenneyhteyksistä: moottoritie Turusta Helsinkiin kulkee parin kilometrin päästä. Sairaalan kylkeä viistää Vaskiontie, joka johtaa Auraan. Kantatie 52 on sekin lähellä. Yhteydet kaikkiin ilmansuuntiin ovat hyvät.

– Helsingissä Lapinlahden sairaala-alueesta on tehty hieno asuinalue, ja Turussa on Kakola. Tässä olisi mahdollisuuksia samaan.

Sairaala-alueella on tekeillä asemakaavamuutos, ja Salon kaupunki on näyttänyt vihreää valoa alueen kehittämiselle. Tämä tarkoittaisi mahdollisuutta rakentaa alueelle myös uusia rakennuksia.

– Ainutlaatuinen sijainti ja mahtava paikka jatkojalostukselle, Olli Lehti ynnää.

Vuonna 1925 rakennettu Lepola oli alueen ensimmäinen varsinainen sairaalarakennus, ”miestalo”. Siinä toimii nyt SPR:n vastaanottokeskus. Kuva: SSS/Santeri Iltanen
Toivola rakennettiin 1931 kaikkiaan 120 potilaalle, kun sairaala alkoi käydä ahtaaksi. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Sairaala on Halikosta lähdössä, mutta yksi suuri vuokralainen alueella on. Suomen Punainen Risti SPR on vuokrannut Lepola-kiinteistön ja esimerkiksi keittiörakennuksen vastaanottokeskuksensa käyttöön toistaiseksi. Sen käytössä on tilaa yli 4 000 neliömetriä.

Olli Lehden mukaan SPR:n maksama vuokra kattaa yli puolet kiinteistön vuotuisista käyttökuluista. Hän laskee, että mahdollinen uusi ostaja voisi pudottaa muiden rakennusten lämmöt ylläpitotasolle ja hankkia tiloihin ulkopuolisia vuokralaisia.

– Sillä lailla kiinteistö elättäisi itsensä muutaman vuoden, jona aikana voisi tehdä kaavamuutoksen ja ryhtyä kehittämään aluetta. Tällä tavalla esimerkiksi Teijoa aikanaan kehitettiin, hän vertaa.

– Alueella on myös tiloja, jotka sopisivat hyvin yritystoiminnalle. Kerrostalot sopisivat asuntojen lisäksi hyvin etätöihin.

1800-luvulla rakennettu Vääpelin talo on sairaala-alueen vanhimpia rakennuksia. Sen nimi kertoo myös alueen menneisyydestä tarkka-ampujien reservikasarmina. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Suurin kysymysmerkki ja ostajan ensimmäinen murhe lienee alueen rakennusten lämmitys. Öljy on kallista, eikä fossiilisella polttoaineella toimiva lämpökeskus ole myyntivaltti 2020-luvulla.

Olli Lehden mukaan ostajalla on parikin vaihtoehtoa. Salon kaupungin kaukolämpöverkko yltää jo Halikon kirkonkylään asti. Sitä olisi ehkä mahdollista jatkaa Märynummelle asti.

Toinen vaihtoehto olisi esimerkiksi uusiutuvalla polttoaineella toimiva lämpökeskus tai maalämpö. Maalämmön rakentamista rajoittaa tosin Märyn pohjavesialue.

Kapteenin talo on 1800-luvulta, ja se toimi nimensä mukaisesti reservikasarmin päällystön asuinrakennuksena. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Paljonko sairaalasta pitäisi maksaa? Siihen Olli Lehti tai Varhan tilahallintainsinööri Tiina Nummikoski eivät ota kantaa.

Lähtöhinta on yksi euro, ja oikea hinta on Olli Lehden mukaan summa, jonka hyvinvointialueen hallitus on valmis hyväksymään.

Tiina Nummikosken mukaan Varhan toiveena on, että ostaja pitäisi Halikon sairaalan hienosta rakennuskannasta huolta tulevaisuudessakin.

Olli Lehti sanoo, että kiinteistö voidaan myydä yhdessä osassa tai useammassa. Alueen lohkominen osiin on aina mahdollista, mutta:

– Silloin vaarana on, että myydään rusinat pullasta, ja alueen kokonaiskehitys jää. Parasta olisi, että alue ostettaisiin yhtenä kokonaisuutena ja että ostaja lähtisi kehittämään sitä aktiivisesti, Lehti sanoo.

Rauhala on valmistunut vuonna 1958. Vanha sairaalarakennus on huonokuntoinen, ja se on ollut pitkään tyhjillään. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Olli Lehti ei haikaile eläkkeelle

Halikon sairaalan myyntiurakan saanut kiinteistömyyjä, 74-vuotias Olli Lehti olisi voinut nauttia jo vuosia eläkepäivistään laiturin nokassa. Sen sijaan mies käy edelleen päivittäin töissä.

– Nykyään niin ison osan töistä voi hoitaa tietokoneella, ettei tämä ole raskasta, hän kuittaa ihmettelyt.

Salon seudulla elää melkoinen joukko ihmisiä, joiden kanssa Lehti on tehnyt kauppaa moottoripyöristä, autoista ja kiinteistöistä.

Mies muistelee aloittaneensa kauppiasuransa Salon Centrumissa 21-vuotiaana. Oman autokaupan hän perusti 1979, ja 1980-luvulla hänellä oli Fordin merkkiedustus Salossa.

1990-luvun alussa mies lähti mukaan kiinteistökauppaan. Hän on ollut mukana kehittämässä erityisesti Meri-Teijon ja suursuosion saaneen Mathildedalin aluetta.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Rami
3 kuukautta sitten

Märynummelle Naton tukikohta!