Sekatavarakauppa laajentaa Perniön tarjontaa: ”Tavoite on, että perniöläiset eivät lähtisi aina Saloon ostoksille”

0
Johanna Holmberg avaa Perniöön sekatavarakaupan marraskuussa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Perniöläinen Johanna Holmberg avaa sekatavarakaupan Salontien varrelle Perniöön marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Perniön MLL:n liiketilan viereen avattava liike tottelee nimeä Jossun sekatavarakauppa.

– Tarkoitus on myydä vähän laadukkaampaa käyttötarviketta. Tavoite on, että perniöläiset eivät lähtisi aina Saloon ostoksille, Holmberg kertoo.

Vajaa kolme kuukautta ennen avajaisia liiketilassa on vielä hiljaista. Tällä hetkellä yrittäjä tilaa tuotteita ja järjestelee liiketilaa. Hyllyillä on jo tavaraa esillä.

– Tulemme myymään auto-, keittiö- ja pesutarvikkeita. Olen tilannut lisäksi sisustus- ja erätarvikkeita. Jokapäiväisiä käyttötavaroita saa meiltä.

Liiketila sijaitsee Perniön MLL:n toimipisteen vieressä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Holmberg on tiedustellut Perniön Seudun Puskaradio -ryhmässä, millaisia tuotteita asiakkaat haluavat liikkeestä ostaa. Erä- ja kalastustuotteet ovat kovassa huudossa.

Yhdeksän lapsen äiti kertoo liikkeen olevan auki maanantaista lauantaihin. Holmbergin elämässä on juuri käynnissä muutosvaihe.

Liikkeessä tullaan myymään auto-, pesu-, ja erilaisia arkitarvikkeita. Kuva: SSS/Minna Määttänen

– Irtisanouduin juuri töistäni. Kolmivuorotyötä en enää tee. Tulin siihen tulokseen, että palkkaan hoitajan kotiini hoitamaan lapsia ja itse keskityn tähän projektiin.

Yrittäjäsuvusta lähtöisin oleva Holmberg ei ole nostanut pankista lainaa. Maailmantilanne on ajanut kuluttajat ahtaalle. Jännittääkö yrityksen avaaminen?

– Ei missään nimessä. Jos bisnes ei lähde käyntiin, niin sitten vedetään firma alas ja etsitään uusia töitä, Holmberg toteaa.

Kiinteistössä on tehty hieman sähkö- ja maalaustöitä. Tulevien kuukausien aikana näyteikkunaan on tulossa tarkentavia tietoja esimerkiksi aukioloajoista.

– Ehkä olen hieman hullu, kun minulle tulee näitä ideoita.