Someron Säästöpankille ennätysmäärä uusia asiakkuuksia – nämä asiat vetävät asiakkaita

3
Someron Säästöpankki avasi konttorin Turkuun alkuvuonna. Kuva: TS-arkisto/Ari-Matti Ruuska

Someron Säästöpankin vakaa kasvu jatkuu. Pankki sai alkuvuonna yli 3 000 uutta asiakasta, ja kokonaisasiakasmäärä nousi yli 33 tuhanteen. Pankkiin tuli alkuvuoden aikana lähes yhtä monta uutta asiakasta kuin koko viime vuonna yhteensä.

Viime vuoteen verrattuna suuri muutos on ollut se, että pankinvaihtajat ovat liikkeellä, mikä on edesauttanut kasvua, pankki kertoo tulostiedotteessaan.

– Olemme keskittyneet määrätietoisesti kasvuun jo usean vuoden ajan ja panostus henkilökunnan määrään ja osaamiseen sekä uusien konttorien perustaminen mahdollistavat sen, että pystymme vastaamaan paikkakuntakohtaisesti asiakkaiden tarpeisiin, Someron Säästöpankin pankinjohtaja Joni Rintamaa kertoo pankin tiedotteessa.

– Asiakasmäärämme tulee kasvamaan kuluvan vuoden aikana ennätyksellisen paljon.
Alkuvuoden 2023 aikana pankissa aloitti 14 uutta työntekijää.

Someron Säästöpankki myönsi vuoden alkupuoliskolla uusia luottoja yli 250 miljoonaa euroa. Kokonaisluottojen kasvu oli noin 131 miljoonaa euroa.

Someron Säästöpankissa korkojen nousu tai asuntoluoton valtakunnallinen heikentyminen ei näkynyt heikentyneenä kysyntänä, vaan asiakasmäärän kasvu kiihtyi alkuvuoden aikana. Myönnettyjen asuntoluottojen määrä kasvoi vuoden alkupuoliskolla lähes 22 miljoonaa euroa 81,9 miljoonaan euroon verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Someron Säästöpankin mukaan asuntojen kysyntä esimerkiksi Salon, Forssan ja Kotkan seuduilla oli suhteellisen vakaata eikä asuntojen hinnoissa tapahtunut suuria muutoksia. Pankin mukaan loppuvuoden osalta on nähtävissä, että kysyntä lähtee hiljalleen piristymään laajemminkin, kun asiakkaat tottuvat nykyiseen korkotasoon ja asuntojen kauppahinnat ovat paikoittain laskeneet. Lisäksi näkymä korkotason laskusta vuodelle 2024 auttanee piristämään asuntokauppaa loppuvuoden aikana, pankki arvioi tulostiedotteessaan.

Yritysasiakkaille myönnettyjen luottojen määrä kasvoi alkuvuonna peräti 135,2 miljoonaan viime vuoden 51,6 miljoonasta.

Pankin asiakasvarojen ja kokonaisluottojen yhteismäärä lähestyi kahden miljardin rajapyykkiä kesäkuun 2023 lopussa.

Pankin liikevoitto putosi hieman viime vuoden alkupuoliskoon verrattuna. Liikevoitto oli nyt 3,7 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 3,8 miljoonaa euroa.

Someron Säästöpankki toimii 11 kunnan alueella viidessä maakunnassa. Sillä on 13 konttoria Akaan, Forssan, Kemiönsaaren, Kotkan, Loimaan, Loviisan, Marttilan, Perniön, Salon, Someron, Turun ja Urjalan talousalueilla.

Pankki lahjoitti alkuvuoden aikana yli 148 tuhatta euroa paikalliseen hyväntekeväisyyteen pankin toimialueen kulttuurin, liikunnan ja urheilun hyväksi.

Someron Säästöpankki on perustettu vuonna 1880.

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Taskulaskimen käyttäjä
3 kuukautta sitten

Kunnollinen talletuskorko sai minut vaihtamaan vanhasta tutusta pankista Someron Säästöpankkiin. Ero on vuositasolla enemmän kuin merkittävä, vaikken ole mikään rahamies.

Maija
3 kuukautta sitten

Jos asiakaspalvelu on tuon lisäksi kohdallaan niin silloin pankki varmasti kasvaa. Pitää vertailla.

Tosi on
3 kuukautta sitten

Ikäni olen ollut Someron Osuuspankin asiakas. Aina on hädässä apua saanut ja neuvottelemaan pystynyt. Jatkakaa samaan tahtiin. Toki pelko on, kun liikaa laajenee, paikallisuus ja palvelu saattavat kärsiä.