Kiikalalaiskaksikko tuomittiin perjantaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa eläinsuojelurikoksesta. Kymmeniä eläimiä kaltoinkohdelleet asianomistajat määrättiin sakkorangaistukseen ja väliaikaiseen eläintenpitokieltoon.
Kahden syytetyn salolaisen asunnosta löytyi vuoden 2020 joulukuussa yli 100 eläintä, joista osa oli kuolleita. Huonokuntoiset yksilöt menehtyivät pian Turun eläinsuojeluyhdistyksen otettua ne huostaansa.
Syyttäjän mukaan kaksi asianomistajaa oli hylännyt ja jättänyt eläimensä hoitamatta. Eläinten ravinnosta, juomisesta ja sairastumisista ei oltu huolehdittu. Syyttäjä vaati kahdelle kiikalalaiselle pysyvää, kaikkia eläinlajeja koskevaa eläintenpitokieltoa.
Molemmat syytetyistä kiistivät kohdelleensa omistamiaan eläimiä vastoin eläinsuojelulakia.
Käräjäoikeus tuomitsi syytetyt maksamaan 100 päiväsakkoa, suuruudeltaan 2 100 euroa molemmille. Lisäksi syytetyt tuomittiin eläintenpitokieltoon neljän vuoden ajaksi.
Kumpikin syytetyistä omistaa tällä hetkellä koiria, jotka he saavat pitää tuomiosta huolimatta. Koirien hoidossa ei ole havaittu laiminlyöntejä.
Syytetyt esittivät tarkasti kesäkuisessa käräjäoikeuden istunnossa eri eläimiin liittyvät omistajuussuhteet. He totesivat olevansa vastuussa vain omista eläimistään, joita kaksikon toisella osapuolella oli selvästi enemmän kuin toisella.
Käräjäoikeus katsoi kuitenkin vastaajien olleen yhdessä vastuussa eläinten hoidosta, ja siksi tuomio oli yhdenmukainen.
Rikosvyyhti lähti alun perin purkautumaan poliisin tehdessä kotietsinnän Kiikalaan kolmisen vuotta sitten. Kotietsinnän syytä ei avattu käräjäoikeudessa, mutta toisen syytetyn mukaan tapaukseen liittyi kolmas osapuoli. Asunnon pihapiiristä paljastui kaltoinkohdeltuja hevosia ja sisätiloissa poliisin vastaanotti lukuisten koirien lisäksi ulosteen haju.
Kotietsinnän yhteydessä poliisi ampui kaksi laumanvartijakoiraa epäillessään niitä vaarallisiksi. Lisäksi poliisi lopetti kaksi aliravittua vuohta. Eläinsuojelutarkastusta tehtäessä yksi koira karkasi pitopaikastaan ja tappoi talon pihalle kissan. Kaksi kaniakin karkasi tarkastuksessa ja villiintyi.
Talon eläimistä 12 oli kuolleita poliisin saapuessa taloon. Eläimiä enemmän omistanut syytetty kertoi käräjäoikeudessa tappaneensa eläimet valtaosin itse. Niistä osa oli hänen mukaansa tarkoitettu käärmeiden ruuaksi.
Syytettyjen mukaan kolmikerroksinen talo Kiikalassa oli ostettu eläinten pitopaikaksi. Kaksikko vetosi vastauksissaan poikkeukselliseen ja lyhytaikaiseen tilanteeseen, joka poliisin kotietsinnän hetkellä vallitsi.
Poikkeukselliseen tilanteeseen vaikutti parivaljakon mukaan eläinten pääasiallisen omistajan ja hoitajan sairastuminen kaksi viikkoa ennen kotietsintää.
Pääasiallinen eläinten omistaja kertoi myös aloittaneensa pari kuukautta aiemmin vuorotyön, joka heikensi päivittäisiä eläinten hoitotoimenpiteitä.
Uuden työn vuoksi kaksikko oli sopinut luopuvansa suurimmasta osasta eläimiä, muttei ollut ehtinyt hankkiutua niistä eroon ennen eläinsuojelutarkastusta.
Eläinsuojelutarkastusta tehtäessä asunto oli siivoton. Valtaosalla eläimistä ei ollut ruokaa ja vettä ja niiden pitopaikat olivat liian ahtaita. Kissat olivat leikkaamattomia, joten ne pääsivät lisääntymään hallitsemattomasti.
Jyrsijöitä, kuten kaneja ja chinchilla, löytyi häkeistä kuolleina. Monet eläimistä olivat sairaita ja elivät turvattomissa olosuhteissa.
Eläinten löytöhetkellä päivystäneen eläinlääkärin todistajanlausunnon mukaan kuolleet eläimet olivat kärsineet ennen menehtymistään. Esimerkiksi kuolleelta chinchillalta patologi löysi tarkastuksessa hoitamattoman ja märkivän keuhkotulehduksen.
Valtava eläinmäärä koostui jyrsijöiden, matelijoiden, hevosten ja kissojen lisäksi muun muassa linnuista ja sioista. Syytetyt arvioivat talon eläinten rahallisen arvon kymmeniksi tuhansiksi euroiksi.
Käräjäoikeus katsoi todisteiden perusteella eläinten kaltoinkohtelun kestäneen alle puolen vuoden ajan. Siksi perustetta pysyvään eläintenpitokieltoon ei ollut. Eläimiin kohdistuneet laiminlyönnit todettiin eri laajuisiksi, eikä käräjäoikeus sen vuoksi pitänyt vastaajien toimintaa törkeänä.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Valitusaika umpeutuu 25. syyskuuta.