
Kesä huipentui viimeiseen iltatoriin ja Happoradion esitykseen, jota edelsi vasta toista kertaa järjestetty tapahtuma Metallia Salosta. Tapahtumassa oli kahdeksan metallialan yritystä esittelemässä toimintaansa, sillä metallialalla on huutava pula kouluttautuneista työntekijöistä.
Yritykset kertoivat Salon Seudun Sanomille, minkälaisia ja mistä uusia osaajia etsitään. Tällä hetkellä suosittuja kanavia työntekijöiden rekrytoimiselle ovat sosiaalinen media ja vuokratyöfirmat.

Manutecin esittelijät Kirsi Junnilainen ja Olli Sulima olivat pian tapahtuman alettua saaneet haaviinsa potentiaalisen työntekijän, joka lähti teltalta käyntikortti kädessään. Junnilainen kertoo pisteellä käyneen jo parikymmentä ihmistä keskustelemassa yrityksestä sekä mahdollisista työpaikoista.
–Tänä vuonna tunnelma on erilainen. Moni on selkeästi etsimässä töitä. Viime vuonna oli varovaisempaa porukkaa, ja ihmiset olivat lähinnä tutustumassa alaan, Junnilainen tietää.

Manutec sai viime vuoden tapahtuman jälkeen parikymmentä työhakemusta, ja kaksi uutta työntekijää jopa palkattiin. Tänä kesänä tavoitteena on vaatimattomasti sama kuin silloin: ihmisten kohtaaminen ja verkostoituminen. Tapahtuman lisäksi Manutec mainostaa työpaikoistaan sosiaalisessa mediassa ja tekee yhteistyötä te-toimiston sekä vuokratyöfirmojen kanssa.
Tapahtumaa juontanut Jari Laakkio muistuttaa, että Metallia Salosta ei ole rekrytointitapahtuma. Sen sijaan tarkoituksena on tuoda yritykset ja ihmiset keskustelemaan toistensa kanssa. Ideaalissa tilanteessa yrityksen tarpeet ja tekijät kohtaavat, jolloin keskustelu voi johtaa jopa työsuhteeseen.
Telttarivistä löytyi myös Decoworks Oy, jolta oli saapunut useampi ihminen esittelemään toimintaa. Decoworks oli esiintynyt julkisuudessa ensi kertaa viime vuoden Metallia Salosta -tapahtumassa, vaikka yritys täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta.
– Metallia Salosta on positiivinen tapahtuma, ja saimme viime vuonna paljon palautetta ja kyselyjä. Tulimme tekemään yritystä taas tunnetummaksi salolaisten keskuudessa, Kirsi Somervuori kertoo.
Somervuori korostaa hyville osaajille olevan aina tarvetta. Jopa silloin, kun työpaikkoja ei ole avoinna.
– Olemme aikaisemmin kehittäneet kokonaan uuden työpaikan, jotta saamme ryhmäämme lisää ammattitaitoa, Somervuori toteaa.

Mika Harju te-toimistosta varmistaa tarpeen juuri ammattitaitoisille työntekijöille olevan kova. Te-toimisto oli iltatorilla mukana luennoimassa halukkaille metallialan työllisyystarpeista ja Salon työmarkkinatilanteesta yleisesti.
Harju huomauttaa, että Varsinais-Suomessa avoimia työpaikkoja on nyt ennätysmäärä, eli parisensataa. Lukuun on laskettu vain te-toimiston tiedossa olevat haut, todellisuudessa paikkoja voi olla enemmän.
– Työllisyystilanne on hyvä, mutta metalliyrityksillä on vaikeuksia löytää koulutuksen kautta tulevia hakijoita. Yrityksiin toivotaan paljon hakijoita, koska hakijoista etsitään ammattitaitoisuuden lisäksi yhteensopivuutta, Harju kertoo.

