Hanavedessä Perniössä ja Teijolla on tällä viikolla ollut ongelmia: vesi on haissut ja maistunut kloorilta, vedenpaineessa on ollut vaihteluita eikä joissakin kodeissa tänä aamuna tullut vettä hanasta lainkaan.
Syyllinen löytyy tämänhetkisen tiedon mukaan Kylmässuon vedenottamolta. Aseman UV-laite, joka yleensä puhdistaa tehokkaasti mikrobit talousvedestä, on ollut pahalla tuulella. Laitteessa on ollut toimintahäiriöitä, ja ajoittain se on ollut poissa päältä. Huonon tuurin vuoksi samaan aikaan taivaalta on satanut valtavia määriä vettä lyhyessä ajassa, minkä vuoksi pintavesiä on suotautunut vedenottamolle ja sieltä verkostoon, jossa tavallisesti virtaa pelkkää puhdasta pohjavettä.
Lopputulos kävi ilmi tämän viikon maanantaina otetusta Kylmässuon veden kontrollinäytteestä.
– Vedessä havaittiin yksittäisiä koliformisia bakteereita. Ne ovat tyypillisiä maaperässä esiintyviä bakteereita, kertoo Salon kaupungin terveystarkastaja Sami Saari.
Niistä ei ole itsessään vaaraa terveydelle, mutta verkostoon ryhdyttiin ajamaan varotoimenpiteenä klooria. Suolistoperäisiä bakteereita vedessä ei ole havaittu.
– Vettä kloorataan varmuuden vuoksi eli ennen kuin mahdolliset ongelmat realisoituisivat, sanoittaa Liikelaitos Salon Veden toimitusjohtaja Anna Arosilta-Gurvits.
– Otamme kaikki laatuhäiriöt vakavasti, ja siksi ryhdyimme toimenpiteisiin, jotka tuntuvat nyt asiakkaan suussa.
Sosiaalisessa mediassa moni perniöläinen on kauhistellut veden makua ja hajua, ja kahvitkin oli tyhjennetty viemäriin. Saari ja Arosilta-Gurvits kuitenkin vakuuttavat, että vettä on turvallista juoda eikä sitä tarvitse esimerkiksi keittää.
Kloorin määrä vedessä on hyvin pieni, vain viidesosa siitä, mitä pidetään turvallisena rajana. Toisaalta Salon hanavedessä ei yleensä ole lainkaan klooria, joten ero tavalliseen on iso.
Lisäksi vedenpaineessa on nyt vaihteluita.
– Rajasimme kloorattavan verkoston mahdollisimman pieneksi ja muutimme veden syöttösuuntaa, minkä vuoksi vedenpaine on osassa alueessa nyt tavallista heikompi. Perjantaina aamulla paine ei yltänyt kaikkiin hanoihin ja osassa kodeista vesi katkesi, Arosilta-Gurvits kertoo.
Hänen arvionsa mukaan katkos kesti puolesta tunnista tuntiin.
Katkoksia ei enää pitäisi esiintyä, mutta niin kauan kuin vettä kloorataan, vedenpaine voi temppuilla Särkisalosta Teijoon, Perniöön ja Kuivanniemeen. Kloori maistuu vedessä ennen kaikkea Perniössä ja Teijolla.
UV-laite on Arosilta-Gurvitsin tietojen mukaan nyt korjattu tai ainakin sen korjaukset ovat loppusuoralla. Vettä kloorataan ainakin tiistaihin saakka.
– Vesilaitokselta lähtevä vesi on puhdasta, se on jo varmistettu, mutta bakteereita voi vielä esiintyä verkostossa, kertoo Saari.
Asiaa selvitellään uusilla vesinäytteillä.
UV-laite on yskinyt arviolta parisen viikkoa. Talousveden kontrollinäytteitä otetaan Kylmässuolla tavallisesti kerran kuussa.
Artikkelia muutettu 25.8.2023 kello 12.40. Poistettu kohta, jonka mukaan klooraukset saatetaan lopettaa jo tänään perjantaina.