Xinming Gu muutti Kiinasta Suomeen 18 vuotta sitten opiskellakseen hoitajaksi, mutta päätyikin ravintola-alan riepottelemaksi. Elo-syyskuussa hän avaa Saloon ensimmäisen suomalaista ja kiinalaista ruokaa tarjoavan lounasravintolansa.
Vuonna 2005 Gu oli kaksikymppinen, juuri valmistunut ja valmis näkemään maailmaa. Hänen mukaansa siihen aikaan kaikki nuoret kiinalaiset halusivat ulkomaille opiskelemaan. Gun serkut olivat lähdössä Tanskaan ja Englantiin, joten hänkin ryhtyi etsimään itselleen sopivaa paikkaa Euroopasta.
– Oli 2005 ja käytin Nokia-puhelinta, mutta en ollut koskaan kuullutkaan Suomesta, Gu nauraa.
Sitten hän kuuli. Silloin päätöksen ratkaisi hyvä koulutusjärjestelmä, mutta nykyään Gu kuvailee Suomea myös turvalliseksi, rauhalliseksi ja pieneksi. Gu muutti tänne yksin opintojensa perässä. Vuoden sisällä opintojen aloittamisesta Gu siirtyi Turusta Saloon, koska täällä oli mahdollista opiskella englanniksi.
– Kun astuin ulos lentokentältä, tiesin heti tämän olevan minun paikkani. Kun näin sinisen taivaan ja tunsin raikkaan ilman, olin innoissani, Gu hehkuu.
Gu ei koskaan katunut lähtöään, mutta opintojen jatkuessa tulevan työn luonne ja yksinäisyys alkoivat painamaan. Hän kohtasi hoitajana päivittäin vanhuksia ja huonovointisia ihmisiä. Tämä muistutti Kiinaan jääneistä vanhemmista, joilla ei ollut ketään hoitamassa heitä.
Viisi vuotta Gun opintoihin, hänen ystävänsä ehdotti kiinalaisen ravintolan avaamista. Gu muutti Nummelaan perheensä kanssa ja alkoi pyörittämään ravintolaa. Vain vuoden jälkeen yrityskumppani myi osuutensa Gulle taloudellisten vaikeuksien takia. Gulle jäi kaikki vastuu ja seitsemänpäiväiset työviikot. Gu teki jatkuvasti töitä, ja samalla kotona odotti muutaman vuoden ikäinen poika.
Eräänä lauantaina lapsi joutui herättämään äitinsä töihin, kun tämä oli nukkunut pommiin. Gu ymmärsi heti tapahtuneen jälkeen, ettei halunnut kasvattaa lastaan ravintolassa, vaan kotona. Hän sulki ravintolansa, ja perhe palasi Saloon.
Kaksi vuotta myöhemmin Gu etsi jälleen uutta työpaikkaa, koska halusi kehittää elämäänsä. Hän suuntasi kokiksi Raisioon, vaikka työmatka yhteen suuntaan oli reilun tunnin. Muuttamaan Gu ei enää suostunut, koska oli rakastunut Saloon.
– Salo on rauhallinen. Tuntuu, että koko elämäni on tapahtunut täällä. Poikani voi kasvaa täällä rauhassa ja liikkua ulkona ilman, että häntä häiritään, Gu kertoo.
Työ johti myös isoon käänteeseen Gun elämässä. Ravintolassa hän tutustui suomalaiseen Sirpaan, jolla on vuosien kokemus ravintola-alasta. Sirpa opetti Gulle kaiken suomalaisesta ruoasta ja ruokakulttuurista, ja hän oli ystävä sekä kärsivällinen opettaja. Kaksikko tosin väitteli välillä siitä, kuinka tarkkaan reseptejä tulisi noudattaa.
– Uskon asiakkaiden suihin. Reseptiin voi tehdä pieniä muutoksia, jos se maistuu hyvältä, Gu toteaa.
Gu huomasi suomalaisten syövän paljon perunaa, lähes joka aterialla. Siksi hän puhuukin paljon perunan ja riisin eroista. Hänen mukaansa kiinalaiset eivät välttämättä tunne itseään täysiksi, jos riisin sijaan tarjotaan perunaa.
Tuntevatko siis suomalaisetkaan itseään täysin täysiksi vain syötyään riisiä? Tällaiset pohdinnat johtivat lopulta siihen, että Gu päätti yhdistää suomalaisen ja kiinalaisen ruokakulttuurin.
Mutta sitä ennen Gu kävi läpi vielä kaksi eri työpaikkaa, sillä reissattuaan kolme vuotta Salosta Raisioon hän halusi lähemmäs töihin. Gu palkattiin Saloon lounaskokiksi, jonka oli määrä valmistaa sushit. Sovittu ei kuitenkaan vastannut todellisuutta. Gu joutui siivoamaan omien jälkiensä lisäksi muiden sotkut, valmistamaan jälkiruokia ja hän jopa laittoi koko ruokalistan uusiksi. Hän ei saanut taukoja päivän aikana, vaikka työskenteli täyttä päivää. Gu ei saanut tekemästään työstään edes arvostusta, vaan kaiken kunnian otti ravintolapäällikkö. Gu kokee tämän kohdelleen häntä myös ala-arvoisesti.
Puolen vuoden jälkeen Gu lähti viimeisimpään työpaikkaansa, joka antoi hänelle itsevarmuutta oman ravintolan perustamiseen.
Lähes kahdenkymmenen vuoden kamppailun jälkeen Xinming Gu on löytänyt paikan, jonne haluaa jäädä töihin: oman ravintolansa. Hän esittelee sitä jo reilusti ennen avajaispäivää ylpeydellä. Ravintolaan tulee viikoittain vaihtuva menu, jossa on 70 prosenttia suomalaisia perinneruokia ja loput kiinalaisia ruokia. Torstaisin hän tarjoilee aina hernekeittoa.
– Haluan rakentaa sillan näiden kulttuurien välille. Haluan myös, että kaikille on tarjolla jotakin, mistä he tykkäävät.
Kiinalaisessa kulttuurissa korostetaan lounaan merkitystä.
– Kun ihmiset tekevät töitä, heillä ei ole aikaa kokata. Kiinassa uskomme, että on parempi syödä hyvin lounaalla ja vähemmän päivällisellä.
Koska Gu käy nykyisin harvoin kotimaassaan, hän haluaa kunnioittaa kotimaansa kulttuuria muilla tavoilla. Ruoanlaitto on hänelle yksi tapa toteuttaa sekä suomalaista että kiinalaista kulttuuria.
Toisaalta se on myös harrastus ja työ. Gu kertoo viettävänsä kotona valtaosan ajasta keittiössä, ja kokkaamisen lisäksi hän leipoo paljon perheelleen.
– Minulla on yksi tavoite. Mitä annan asiakkaille, täytyy kelvata myös itselleni ja jopa pojalleni. Pidän siitä, että kaikki on tuoretta ja omasta keittiöstäni. Sitä haluan tarjota myös asiakkailleni, Gu esittää.
