
Ainakin 25 ihmistä on saanut surmansa Vuoristo-Karabahissa sen jälkeen, kun Azerbaidzhan aloitti sotilaallisen operaationsa alueella, sanovat armenialaisseparatistit. Lisäksi separatistit ovat aiemmin kertoneet kymmenien haavoittuneen taisteluissa.
Ihmisoikeuksista vastaavan separatistiviranomaisen Gegham Stepanjanin mukaan tuoreiden kuolonuhrien joukossa on kaksi siviiliä. Hän pohjaa tietonsa ruumishuoneelta saamiinsa lukuihin.
Stepanjanin mukaan siviilit on evakuoitu kaikkiaan kuudesta kylästä Vuoristo-Karabahissa. Venäjä kertoi aiemmin, että sen alueelle lähettämät rauhanturvaajat olivat evakuoineet lähes 500 ihmistä.
Taistelut kiistellyllä Vuoristo-Karabahin alueella leimahtivat jälleen tiistaina. Armenian mukaan Azerbaidzhan tulittaa jatkuvasti alueen pääkaupunkia Stepanakertia ja muita kaupunkeja.
Azerbaidzhan on kertonut aloittaneensa alueella paikallisen ”terrorismin vastaisen operaation”. Operaatio aloitettiin sen jälkeen, kun kuusi azerbaidzhanilaista kuoli räjähdyksessä alueella. Azerbaidzhanin mukaan räjähdyksen takana oli Armenia.
Azerbaidzhan on valittanut Armenian tulittavan järjestelmällisesti asemiaan. Tämän lisäksi se sanoo Armenian jatkavan kaivostoimintaa ja kokoavan alueelle omia joukkojaan. Armenia on kiistänyt väitteet.
Armenialaisseparatistit ovat vaatineet Azerbaidzhania lopettamaan taistelut Vuoristo-Karabahissa ja aloittamaan neuvottelut.
– (Vuoristo-Karabahin) puoli kehottaa Azerbaidzhanin puolta lopettamaan tulituksen heti ja istumaan neuvottelupöytään tilanteen ratkaisemiseksi, Vuoristo-Karabahin ulkoministeriö sanoi tiistaina.
Azerbaidzhan: Armenialaisasukkaiden oikeudet turvataan
Azerbaidzhan ja Armenia kävivät vuonna 2020 kuuden viikon sodan Vuoristo-Karabahin hallinnasta ennen tulitaukoa, jonka Venäjä välitti.
Vuoristo-Karabah on kansainvälisen oikeuden mukaan osa Azerbaidzhania, mutta sen väestö on etnisesti armenialaisia. Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa Vuoristo-Karabah julistautui itsenäiseksi. Yksikään YK:n jäsenmaa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä.
Azerbaidzhan on sanonut suojelevansa Vuoristo-Karabahin armenialaisasukkaita sotilaallisen operaationsa yhteydessä. Azerbaidzhanin presidentin neuvonantajan mukaan armenialaista syntyperää olevien siviilien oikeudet ja turvallisuus Vuoristo-Karabahissa turvataan Azerbaidzhanin perustuslain ja kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti.
Sosiaalisessa mediassa asiaa kommentoinut presidentti Ilham Alijevin neuvonantaja Hikmet Hajijev kehotti sen sijaan armenialaisseparatisteja luopumaan aseistaan ja hajaantumaan.
Azerbaidzhan onkin tarjoutunut neuvottelemaan separatistien kanssa, jos he laskevat aseensa.
– Terrorismin vastaisten toimien lopettamiseksi laittomien Armenian asevoimien on nostettava valkoinen lippu, luovutettava kaikki aseet ja laiton hallinto tulee lakkauttaa. Muuten terrorismin vastaiset toimet jatkuvat loppuun asti, Azerbaidzhanin presidentin kanslia sanoi.
Turkki puolustaa liittolaistaan Azerbaidzhania
Azerbaidzhanin läheinen liittolainen Turkki puolustaa Azerbaidzhanin sotilaallista operaatiota kiistellyllä Vuoristo-Karabahin alueella.
Turkin ulkoministeriön mukaan Azerbaidzhan on alueella edellisen kerran käydyn sodan jälkeen toistuvasti maininnut turvallisuushuolista, joita Turkki kuvailee perustelluiksi ja oikeutetuiksi. Näiden huolten seurauksena Azerbaidzhan on ryhtynyt tarpeellisiksi katsomiinsa toimenpiteisiin omalla alueellaan.
Turkin mukaan operaatio sai alkunsa azerbaidzhanilaisjoukkoihin alueella kohdistuneiden aseellisten hyökkäysten ja provokaatioiden seurauksena.
Ratkaisu vuosikymmeniä kestäneeseen konfliktiin voi Turkin mukaan löytyä ainoastaan suorista keskusteluista Armenian ja Azerbaidzhanin välillä.
– Uskomme, että Azerbaidzhanin ja Armenian välisen kattavan neuvotteluprosessin jatkumisen varmistaminen – – on ainoa tapa luoda rauhaa, turvallisuutta, vaurautta ja pysyvää vakautta alueelle, Turkki sanoo lausunnossaan.
Turkki toimitti aiemmin Azerbaidzhanille taistelulennokkeja ja muita sotilaallisia tarvikkeita, joiden avulla se voitti takaisin laajoja alueita vuoden 2020 sodassa.
Pashinjan: Tilanne rajalla vakaa
Armenian pääministerin Nikol Pashinjanin mukaan tilanne koko Azerbaidzhanin vastaisella rajalla on vakaa.
Pashinjanin mukaan Azerbaidzhan aloitti maaoperaation armenialaisten asuttamassa Vuoristo-Karabahissa, mutta Armenia ei ole sekaantunut aseellisiin toimiin alueella eikä sillä ole sotilaita Vuoristo-Karabahissa.
Pashinjan kehotti tiistaina Venäjää ja YK:ta toimiin Azerbaidzhanin aloittaman operaation vuoksi.
– Ensinnäkin Venäjän on ryhdyttävä toimiin, ja toiseksi odotamme myös YK:n turvallisuusneuvoston ottavan askelia, Pashinjan sanoi televisiokommenteissa.
Venäjä kehottikin osapuolia tiistaina välittömästi lopettamaan verenvuodatuksen ja palaamaan noudattamaan tulitaukosopimusta.
Venäjän hallinto ilmoitti tiistaina olevansa huolestunut tilanteen jyrkästä kärjistymisestä Vuoristo-Karabahissa.
– Tärkeintä on saada Jerevan (Armenia) ja Baku (Azerbaidzhan) neuvottelupöytään, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi toimittajille.
EU vaatii Azerbaidzhania lopettamaan operaationsa
Euroopan unioni on vaatinut Azerbaidzhania lopettamaan sotilasoperaationsa Vuoristo-Karabahin alueella heti. Tilannetta kommentoi muun muassa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel.
EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell puolestaan sanoi unionin tuomitsevan tilanteen kärjistymisen alueella. Hänen mukaansa sotilaallista kärjistymistä ei tulisi käyttää tekosyynä paikallisväestön pakottamiseen pois alueelta.
– Väkivallan on loputtava, jotta voidaan tarjota suotuisa ympäristö rauhaa ja normalisointia koskeville keskusteluille, Borrell sanoi.
EU on välittänyt Azerbaidzhanin ja Armenian välillä käytäviä neuvotteluja, joiden tarkoituksena on varmistaa kestävä rauha maiden välille.
Ranska on peräänkuuluttanut YK:n turvallisuusneuvostoa järjestämään kiireesti kokouksen Vuoristo-Karabahin taisteluiden vuoksi. Ranskan ulkoministeriön mukaan ei ole mitään veruketta, joka oikeuttaisi tällaisen yksipuolisen toiminnan.
Ministeriön tiedotteessa alleviivattiin tilanteen myös uhkaavan tuhansia siviilejä, jotka ovat jo kärsineet kuukauden kestäneestä laittomasta saarrosta. Ranskan mukaan tuoreet taistelut ovat myös vastoin kansainvälisen yhteisön pyrkimyksiä saada ratkaisu neuvotteluteitse.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken puolestaan aikoo käydä kiireesti keskusteluja kaikkien osapuolten kanssa taisteluiden päättämiseksi. Asiasta kertoo yhdysvaltalaisvirkamies, joka kuvailee tapahtumia alueella törkeiksi.