
Somerolaisen kohuisännöitsijän hoitaman rivitalon asukas kertoo vuosien leväperäisestä isännöinnistä. Myös asukkaat joutuivat koville, kun tiedusteluihin ei vastattu ja moni homma tahtoi viivästyä. Se, mistä nyt puhutaan, on kuitenkin aivan eri juttu.
– Kaikki oli todella takkuista, mutta koskaan en voinut edes kuvitella, että tällaista voisi tapahtua, asukas toteaa viitaten tilitoimiston kavallus- ja petosepäilyihin.
Asukas avaa yksityisyyden suojan takia nimettömänä sitä, mitä esille nousseet rikosepäilyt tarkoittavat tavalliselle rivitaloasukkaalle. Hän asuu itse asunto-osakeyhtiössä, jonka varoja on epäilyjen mukaan kavallettu.
– En ole oikein uskaltanut edes ajatella asiaa koko karmeudessaan. Meillä on hyvin velkainen asunto-osakeyhtiö, jossa suurimmalla osalla asunnoista on jo pelkästään taloyhtiön lainasta useiden kymmenien tuhansien eurojen velkaosuus. Tässä ei ole kaukana ajatus edes henkilökohtaisista vararikoista, jos varoja on viety enemmän, hän sanoo.
Asukkaan harras toive on, ettei uusia väärinkäytösepäilyjä enää tulisi, ei omalle taloyhtiölle eikä muille. Huoli on kuitenkin kova.
– Samalla, kun toivoo parasta, pelottaa, onko tässä vasta raapaistu pintaa. Selvitykset ovat alussa ja tämä koskettaa niin monia. Oma asunto on useimpien arvokkain omaisuus, en minäkään muuta omista, joten tässä on kyse elämän perusasioista.
Asukas muistelee viime kevättä, kun vastikelaskuja ei tullut lainkaan, ei sähköisenä eikä paperilla.
– Sitten tuli kolme laskua kerralla siten, että niiden eräpäivät olivat peräkkäisinä päivinä. Vastikkeissa on ollut paljon ongelmia, niiden perään on saanut kysellä jatkuvasti viimeisen vuoden aikana.
Yhtiökokousten saaminen on työllistänyt muitakin asukkaita kuin hallituksen jäseniä.
– Aina ei yhtiökokousta ole ollut lainkaan, vaikka se on lakisääteinen. Silloin on jäänyt käsittelemättä niin talousarvio kuin tilinpäätös. Myös tänä vuonna yhtiökokousta jouduttiin pyytämään ja pyytämään, lopulta se oli syyskuussa. Pyysin itsekin yhtiökokousta useampaan kertaan ja kävin myös toimistolla sitä kyselemässä, sillä halusin kantaa oman korteni kekoon.
Myös asukkaiden omien asioiden hoidossa on ollut mutkansa.
– Samasta asiasta on joutunut muistuttamaan monta kertaa niin viesteillä kuin sähköposteilla ja välillä olen mennyt myös henkilökohtaisesti paikalle. Myös tiedottaminen on ollut todella huonoa.
Rivitaloyhtiön hallituksessa painetaan tällä hetkellä töitä, kun etsitään mahdollisia väärinkäytöksiä. Oman asunto-osakeyhtiön hallituksella on asukkaan täysi tuki.
– Selvitystyö on todella työlästä ja aikaa vievää. Erittäin paljon myötätuntoa ja suuri kiitos heille siitä, mitä he nyt tekevät oman työnsä ohessa.
Hallituksen jäsenten valvontavastuu on puhuttanut paljon petos- ja kavallusepäilyjen julkitulon myötä. Pitkään rivitalossa asunut haastateltava korostaa luottamusta.
– Hallituksen jäsenillä on omat työnsä ja elämänsä. Ei voi olla niin, että hallituksen pitäisi tarkistaa isännöitsijän jäljiltä jokainen lasku. Isännöitsijälle maksetaan taloyhtiön asioiden hoidosta, häneen pitää pystyä myös luottamaan.
Onko kunnollista isännöitsijää, joka täysin hoitaisi taloyhtiön asiat? Ei vaan ole ei. Lähes kaikissa taloyhtiöissä kirjanpito on mitä sattuu, vastikelaput tulevat myöhässä, jos tulevat ollenkaan. Isännöitsijää harvemmin edes tavoittaa puhelimella.
Taloyhtiöissä maksetaan ties kuinka paljon laskujen huomautuskuluja ja viivästyskorkoja, kun isännöitsijä maksaa laskut myöhässä.
Missä on valvonta? Ei missään, sillä sitä isännöintialalla ei ole. Kyllä pitäisi saada joku viranomaistaho, joka valvoisi myös isännöitsijöiden toimintaa.
Taloyhtiöissä maksetaan ties kuinka paljon laskujen huomautuskuluja ja viivästyskorkoja, kun isännöitsijä maksaa laskut myöhässä. Niin, sitä varten taloyhtiössä on hallitus, jonka pitäisi puuttua isännöitsijän toimintaan. Valitettavasti taloyhtiöiden hallituksen jäseninä on tänä päivänä ihmisiä, joille sähköposti ja internet ovat ihan vieras käsite ,kun puhelimessa keskustellut asiat voi aina kiistää.
Samaa mieltä. Ja elin, jolta saisi apua ongelmiin, puuttuu kokonaan. Isännöintiliittoon voi toki tehdä kantelun, mutta sen käsittely kestää kuukausia. Jos isännöitsijä ei välitä eikä korjaa virheitään, taloyhtiö on aika voimaton. Käsittämätöntä siihen nähden, millaisia rahoja ja omaisuuksia isännöinnissä käsitellään.
Isännöintialalla ei käytännössä ole minkäänlaista kuluttajansuojaa. Jos isännöitsijä päättää olla hankala eikä korjaa selviä virheitään, on haastehakemus käräjäoikeuteen melkein ainoa keino, joka taloyhtiöillä on. Uuden isännöitsijän on myös mahdoton jatkaa huonon isännöitsijän jälkeen, jos kirjanpito ja lainalaskelmat ovat mitä sattuu.