
Otteita valtion vuoden 2024 talousarvioesityksestä:
1) Liikennepolttoaineiden valmisteverotusta eli kansankielellä ”pensaveroa” lasketaan niin, että bensiinin pumppuhinta laskee 4,4 senttiä litralta. Valtio menettää arviolta 150 miljoonaa euroa verotuloja.
2) Ajoneuvoveron perusveroa kevennetään 50 miljoonalla eurolla.
3) Olutveroa kevennetään 4,9 prosentilla eli yhden oluttölkin hinta laskee noin kolme senttiä ja olutlaatikon (24 tölkkiä) 72 senttiä. Valtio menettää arviolta 25 miljoonaa euroa verotuloja.
4) Valtion liikuntabudjettia leikataan neljä prosenttia noin 148 miljoonaan euroon. Säästöä seitsemän miljoonaa euroa.
5) Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen rahoitusta leikataan 14 prosenttia tasaan kolmeen miljoonaan euroon. Säästöä 500 000 euroa.
Veronkevennykset tarkoittavat arjessa sitä, että verovelvollinen luonnollinen henkilö, joka vuodessa ajaa bensiinikäyttöisellä autolla 15 000 kilometriä (keskikulutus 7 litraa/100 km) ja juo keskivertosuomalaisen verran olutta (83 litraa), säästää noin 60 euroa vuodessa.
Yksinkertaistettuna: hallitus tukee autolla marketista kaljaa hakevia veronmaksajia 225 miljoonalla eurolla ja nipistää samalla arkiliikunnasta, eikä auta kustannusten nousun vuoksi toimintaansa supistavien lajiliittojen ja urheiluseurojen toimintaa.
Siitä ei toki istuvaa hallitusta voi syyttää, että valtion liikuntabudjetti on pysynyt jo vuosikausia suurin piirtein samalla tasolla. Liikuntabudjettiin ei ole tehty edes sitä vähintä mahdollista eli indeksikorotusta.
Ensi vuoden budjetissa liikuntatoimen osuus kokonaisbudjetista on 0,17 prosenttia. Samaan aikaan liikkumattomuuden kustannukset ovat vuositasolla noin kolme miljardia euroa eli yli kolme prosenttia valtion menoista.
Yle Urheilun tammikuussa järjestämässä vaalitentissä eduskuntapuolueiden puheenjohtajilta kysyttiin kaksi kysymystä:
Pitääkö valtiovallan tehdä enemmän liikkumattomuuden aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi?
Pitäisikö valtion tukea enemmän huippu-urheilua?
Kaikki vastasivat molempiin kysymyksiin yksimielisesti kyllä eli toisin sanottuna valehtelivat.
Niinpä suomalaisen liikunnan ylivoimaisesti suurimpana rahoittajana ovat edelleen perheet ja huippu-urheilun suurimpana rahoittajana Kansaneläkelaitos.
Talkoilla pyörivät urheiluseurat voivat lähteä keräämään vaikka tyhjiä kaljatölkkejä – niitä luulisi löytyvän jatkossa normaalia enemmän.
Hallitusohjelmalla pyritään edesauttamaan sitä, mitä hallituksessa olevien puolueiden äänestäjät haluavat. Perussuomalaisten äänestäjien ytimessä ovat autoilevat kaljanjuojat. Miksi siis ei suosittaisi heitä?
Se vaan on tässä ongelmana että meitä muita on 80% äänestäjistä. Mutta ei siinä mitään, jos persut haluaa tukea öljyn myyjiä kuten Venäjää ja jo tapahtuvaa tapahtuvaa ilmastokatastrofia, niin antaa mennä vaan.
Vanhuksilta ja sairailta sopii ottaa, eihän heistä mitään vastusta ole.
Kävely ja liikunta on kuntolaji jota ei pidä tukea, vaan liittää lääkärin ohjeisiin potilaille jos näyttää siltä että liikkuu liian vähän. Pyöräily ei ole laji jota valtion pitää tukea, tässä tuki menee suoraan yrityksille ja kaupalle.
Huippu-urheilua ei saa tukea ollenkaan, on niin kaupallista bisnestä jonka pitää itse tukea itseään. Kaiken lisäksi huippu-urheilija on valjastettu ja pakotetaan erilaisilla määräyksillä bisneksen alaisuuteen.
Se on hyvä, että bensa yritetään pitää edullisena se vaikuttaa niin moniin tekijöihin. Niin kuin tiedätte, kun juo olutta ei silloin voi ajaa.