Azerbaidzhanin joukot herättävät ihmisissä pelkoa Vuoristo-Karabahissa, kertoo separatistihallinto

0
Jerevanin protesteissa on vaadittu muun muassa Armenian pääministerin Nikol Pashinjanin (kuvassa) eroa. LEHTIKUVA/AFP
Jerevanin protesteissa on vaadittu muun muassa Armenian pääministerin Nikol Pashinjanin (kuvassa) eroa. LEHTIKUVA/AFP

Azerbaidzhanin joukkoja on kerääntynyt Vuoristo-Karabahin separatistihallinnon pääkaupungin Stepanakertin ympärille, mikä herättää paikallisissa asukkaissa pelkoa, separatistihallinnon tiedottaja kertoo AFP:lle.

Tiedottaja Armine Hayrapetjan kuvailee tilannetta kauheaksi. Hänen mukaansa alueella ei ole sähköä, kaasua, ruokaa, polttoainetta eikä internet- tai puhelinyhteyksiä. Hän sanoo ihmisten piileskelevän kellareissaan.

– Ihmiset pelkäävät, että sotilaat voivat tulla kaupunkiin minä hetkenä hyvänsä ja aloittaa tappamisen, hän kertoi AFP:lle.

Separatistit suostuivat keskiviikkona laskemaan aseensa Azerbaidzhanin alueella aloittaman sotilasoperaation kestettyä vain yhden päivän. Separatistihallinnon mukaan taisteluissa alueella kuoli ainakin 200 ihmistä.

Azerbaidzhan on kertonut tavoittelevansa torstaina aloitetuissa neuvotteluissa Vuoristo-Karabahin etnisesti armenialaisen väestön rauhanomaista integraatiota Azerbaidzhaniin.

Armeniassa protestit kriisin vuoksi jatkuvat

Armenian pääkaupungissa Jerevanissa protestit Vuoristo-Karabahin kriisin vuoksi jatkuivat perjantaina kolmatta päivää. Protesteissa on muun muassa vaadittu pääministeri Nikol Pashinjanin eroa.

Pieniä ryhmiä mielenosoittajia tukki aamulla teitä Jerevanissa aikomuksenaan hankaloittaa Pashinjanin hallituksen kokoontumista myöhemmin perjantaina. Poliisi otti kiinni oppositiopoliitikko Andranik Tevanjanin, joka oli yksi protestien organisoijista.

Mielenosoittajat ja maan oppositio syyttävät pääministeriä myönnytysten tekemisestä naapurimaa Azerbaidzhanille maan aloitettua tällä viikolla sotilaallisen operaation kiistellyllä Vuoristo-Karabahin alueella.

Keskiviikkona Azerbaidzhan ja armenialaisseparatistit sopivat tulitauosta päivän mittaisen sotilasoperaation jälkeen.

Armeniassa tehty valmisteluja pakolaisten majoittamiseksi

Mielenosoittajat ovat vaatineet Armenian hallitusta huolehtimaan Vuoristo-Karabahissa asuvista armenialaisista ja auttamaan heitä lähtemään alueelta.

Vuoristo-Karabah on kansainvälisen oikeuden mukaan osa Azerbaidzhania, mutta sen väestö on etnisesti armenialaisia.

Pashinjan kertoi perjantaina Armenian tekevän valmisteluja 40 000 pakolaisen majoittamiseksi. Pashinjan kuitenkin korosti, että ensisijaisesti alueen asukkaille pyritään takaamaan turvalliset elinolosuhteet kotonaan Vuoristo-Karabahissa.

– On toivoa, että humanitaarinen tilanne alueella voisi parantua, hän sanoi.

Vuoristo-Karabahissa on ollut vakava puute ruoasta ja lääkkeistä. Azerbaidzhanin valtiollisen uutistoimiston Azertacin mukaan maa on lähettänyt Vuoristo-Karabahin alueelle runsaasti humanitaarista apua.

Azerbaidzhanin mukaan torstaina aloitetut neuvottelut armenialaisseparatistien johtajien kanssa ovat olleet rakentavia. Neuvottelujen tavoitteeksi on kerrottu Vuoristo-Karabahin etnisesti armenialaisen väestön rauhanomainen integraatio Azerbaidzhaniin.