CNBC:n lähteet: Hollywood-studiot ja käsikirjoittajat lähellä sopua

0
Näyttelijöiden ja kirjoittajien lakot ovat lamaannuttaneet Yhdysvaltain televisio- ja elokuvatuotannon. LEHTIKUVA/AFP
Näyttelijöiden ja kirjoittajien lakot ovat lamaannuttaneet Yhdysvaltain televisio- ja elokuvatuotannon. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvalloissa elokuvastudioiden ja käsikirjoittajia edustavan ammattiliitto Writers Guild of American (WGA) neuvottelut ovat loppusuoralla, kertoo yhdysvaltalaiskanava CNBC lähteisiinsä vedoten.

Neuvotteluja lähellä olevien lähteiden mukaan osapuolet jatkavat neuvotteluja torstaina paikallista aikaa, jolloin sovun toivotaan jo syntyvän.

Optimismista huolimatta lähteet sanovat käynnissä olevien lakkojen voivan kuitenkin jatkua jopa loppuvuoden, jos sopua ei synny.

Käsikirjoittajien lakko alkoi toukokuun alussa, jolloin neuvottelut osapuolten välillä katkesivat. Elokuun alussa WGA kertoi palaavansa neuvottelupöytään.

Myös näyttelijät liittyivät mukaan kirjoittajien lakkoon heinäkuun puolivälissä. Näyttelijöiden ja kirjoittajien lakot ovat yhdessä lamaannuttaneet Yhdysvaltain televisio- ja elokuvatuotannon. Niin kutsuttu tuplalakko on ensimmäinen sitten vuoden 1960.

Liitot ovat vaatineet parempia palkkioita suoratoiston aikakaudella ja jäsenten työuria uhkaavan tekoälyn vuoksi. Studiot puolestaan haluavat leikata kulujaan.