Hääjuhlissa syttyneessä tulipalossa kuollut ainakin sata ja loukkaantunut 150 Pohjois-Irakissa

0
Silminnäkijöiden mukaan hääjuhlarakennuksessa oli satoja juhlavieraita palon syttyessä. LEHTIKUVA/AFP
Silminnäkijöiden mukaan hääjuhlarakennuksessa oli satoja juhlavieraita palon syttyessä. LEHTIKUVA/AFP

Ainakin sata ihmistä on kuollut hääjuhlassa syttyneessä tulipalossa Pohjois-Irakin al-Hamdaniyan kaupungissa, kertoo maan kansallinen uutistoimisto INA.

Lisäksi yli 150 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen. Kyseessä on INA:n mukaan Niniven maakunnan terveysviranomaisten alustava arvio tulipalon uhreista.

Irakin terveysministeriön tiedottaja Saif al-Badr vahvisti lukemat uutistoimisto AFP:lle.

– Suurin osa loukkaantuneista sai palovammoja tai kärsii hengitysvaikeuksista, hän sanoi.

Silminnäkijöiden mukaan hääjuhlarakennuksessa oli satoja juhlavieraita palon syttyessä tiistai-iltana paikallista aikaa, kertoo BBC.

Irakin pääministerin kanslia kertoi viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter), että viranomaisia on ohjeistettu antamaan kaikki apu turmasta kärsineille.

Maan terveysministeriö kertoi, että lääkintäapua on lähetetty alueelle Bagdadista ja muista maakunnista.

”Emme tienneet miten päästä ulos”

Alustavien tietojen mukaan palo saattoi saada alkunsa ilotulitteista.

Häihin osallistuneen Rania Waadin mukaan hääpari oli tanssimassa hitaita, kun ilotulitteita lensi seiniin ja koko tila syttyi liekkeihin.

– Emme nähneet mitään, hän sanoi AFP:lle.

– Emme saaneet henkeä. Emme tienneet miten päästä ulos, Waad jatkoi.

Irakin pelastusviranomaisten mukaan rakennuksen tulenarat paneelit saattoivat edesauttaa palon syttymistä. Halpojen ja tulenarkojen rakennusmateriaalien vuoksi rakennus sortui osittain vain muutamia minuutteja palon syttymisen jälkeen, pelastusviranomaiset kertoivat.

Pelastusviranomaiset sanoivat myös paneelien palamisen synnyttäneen myrkyllisiä kaasuja.

Tulipalo tapahtui Niniven maakunnassa, jonka asutuskeskukset kärsivät viime vuosikymmenellä Isisin hyökkäyksistä. Alueen kaupunkeja on hiljalleen jälleenrakennettu Isisin häätämisen jälkeen.

Irakin rakennus- ja liikennesektorilla jätetään turvallisuusstandardit usein huomiotta. Maassa tapahtuukin usein kuolemaan johtavia tulipaloja ja onnettomuuksia.

Vuoden 2021 aikana Irakissa syttyi ainakin kaksi tulipaloa, jotka johtivat yli 60 ihmisen kuolemaan.

Elias Peltonen