Hallitus luo uusien työpaikkojen sijaan uusia köyhiä

0

Kansan annettua äänensä eduskuntavaaleissa osattiin odottaa oikeistohallitusta. Me teollisuuden työntekijät emme kuitenkaan uskoneet, että näin rajuja ja pienituloisiin kohdistuvia leikkauksia hallitus tulisi viemään täytäntöön.

Hallituksen piti nujertaa valtiontalouden alijäämä. Mutta se päätyikin kurittamaan työntekijää.

Leikkauslista sisältää paljon heikennyksiä mm. sosiaaliturvaan. Esimerkiksi jos 2 500 kuussa ansaitseva yhden lapsen vanhempi joutuu työttömäksi, hän on tähän saakka ollut oikeutettu 1 515 euron ansiopäivärahaan ja noin 150 euron lapsikorotukseen.

Nyt lapsikorotukset poistetaan. Lisäksi ansiopäivärahaa leikataan 20 prosenttia kahden kuukauden työttömyyden tai lomautuksen jälkeen. Tämä on kova isku lapsiperheille.

Me työntekijät haluamme oikeudenmukaista uudistamista työehtoihin, ei yksipuolisia heikennyksiä. Kolmikantaiset työryhmät ovat pelkkää silmänlumetta, työmarkkinaosapuolet eivät niissä pääse esityksiään tekemään.

Nyt kun talous lähtee ennusteiden mukaan sakkaamaan (ja on jo lähtenytkin rakennusalalla), lomautukset ja työttömyys tulevat lisääntymään.

Huonosti suunnitellun ja kiireessä toteutetun paketin tulos ei ole joukko uusia työntekijöitä vaan köyhiä.

Jari-Matti Välkkynen

puheenjohtaja,

Salon Teollisuustyöntekijät ry 057

Subscribe
Huomio
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments