Kansainvälisesti tunnetun muotoilija Kaija Aarikan (1929–2014) elämäntyö esittäytyy parhaillaan yleisölle Helsingin Taidehallissa. Viikko sitten avattu näyttely on ottanut huikean startin, sillä päivittäin museossa on käynyt viitisensataa ihmistä. Palaute on ollut innostunutta.
Taidehallissa esitellään klassikoita, joita moni tunnistaa, mutta myös suuren yleisön vähemmän tuntemaa puolta muotoilijan tuotannosta.
Esillä on reilut 800 esinettä, jotka Taidehallin näyttelypäällikkö Eeva Holkeri valitsi Aarikan tytärten tekemästä kuvien ja tuotetietojen luettelosta.
– Näyttelyssä on ehkä neljännes kaikesta Kaijan suunnittelemasta, Pauliina Aarikka arvioi.
Taidehallin näyttely tekee hienosti kunniaa Kaija Aarikan mittavalle ja monipuoliselle elämäntyölle. Tuotanto on hengästyttävän runsas, ja sen laajuus on jo ällistyttänyt monet näyttelykävijät.
Näyttelyesineet ovat lainassa tyttärien kokoelmista ja muilta sukulaisilta. Näiden kodeissa ei silti ole tyhjää.
– Ei tunnu missään, Sarianna Partanen nauraa sisarensa kanssa.
Ensimmäisessä näyttelyhuoneessa vieraita tervehtii 1 400-kiloinen Pässi, jonka Aarikka Oy:n nykyinen omistaja teetti Pässin meneillään olevan 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Se saa juhlistaa myös ensi vuotta, jolloin Kaija Aarikan ja miehensä Erkki Ruokosen (1929–2009) perustama yritys 70 vuotta.
Maaseudulla kasvanut muotoilija mietti, miten lampaan turkin pehmeyden saisi ilmennettyä puussa. Asia ratkesi, kun hänen katseensa osui laatikkoon, joka oli täynnä koruihin tarkoitettuja mäntypalloja! Suositussa Pässissä sisu, voima ja tahto yhdistyvät pehmeyteen
Taidehallissa on esillä on monia erikoispässejä kuten hopeinen ja kultainen, jotka Kaija Aarikka suunnitteli firman 50-vuotisjuhliin. Hän muotoili puusta useita eläinveistoksia jo ennen Pässiä. Ensimmäinen niistä oli Kukko, jotka seurasivat muut linnut ja muun muassa Hirvonen.
Moni tunnistaa Tuliaisiksi nimetyt peltipurkit. Niistä on koottu installaatio seinälle rakennettuun hyllyyn.
– Yleisöltä pyydettiin etukäteen lainaksi erivärisiä purkkeja ja 90 tuli, Pauliina Aarikka iloitsee.
– Kaija suunnitteli Tuliaisen mökkikäyttöön hiiritiiviiksi säilytysastiaksi 1970-luvulla, jolloin oli kova mökkibuumi.
Sirppikuvioisten sarjaan kuuluvat myös suola- ja pippuripurkit sekä tarjottimet ja kakkulautaset. Purkit teetettiin Helsingissä peltipurkkeja valmistaneella G.W. Sohlbergillä.
– Isä keksi tehtaalla, että sarjaan voisi tehdä myös maalipurkkien kansien kaltaisia lautasia ja tarjottimia. Ne ovat kevyitä ja helppoja tiskata, Pauliina Aarikka kehuu.
Purkkien nimi syntyi muotoilijan todettua, että niitä voi viedä tuliaisina mökeille.
Aarikka tunsi mökkielämän haasteet perheen hankkiman kesämökin ansiosta. Se on edelleen tytärten perheiden käytössä Somerniemen Arimaan rannalla.
Kesäpaikan Kivenkolon nimen sai myös mökeille suunniteltu seinäelementti, jossa yhdistyvät kokovartalopeili, naulakkorivistöt ja erikokoiset säilytyslokerot.
Aarikka suunnitteli kotien tarpeisiin monenlaisia käyttö- ja sisustusesineitä. Puisista kynttilänjaloista valmistui ensimmäiseksi Pikkiriikkinen, jota seurasivat lukuisat muut kuten kiehtovan monimuotoinen Lapsuuteni joulu. Tunnetuimmaksi on noussut pienten puupallojen koristama Keisarinna -sarja 1960-luvulta.
Kaija Aarikka valmistui alunperin tekstiilitaiteilijaksi, joten näyttelyssä on esillä myös asusteita ja Tampellalle suunniteltuja kangaskuoseja. Someron kirkosta on lainassa vihkiryijy, jonka värit pääsevät oikeuksiinsa Taidehallin valoissa.
Toisen näyttelyhuoneen katseenvangitsijoina ovat muotinäytöksiin suunnitellut messinkiset haarniskat Istanbul, Pallas ja Ateena. Kaija Aarikan ensimmäinen muotoilumateriaali oli puu, mutta hän käytti sen lisäksi useita muitakin kuten rautaa, terästä ja lasia. Lasiteoksia valmistivat Humppilan Lasi ja myöhemmin Nuutajärvellä toimiva Lasisirkus.
Kaija Aarikka pysähtyi poimimaan erilaisia luonnonkasveja mennessään ensimmäistä kertaa käymään Humppilan Lasissa 1970-luvulla. Siellä hän kysyi, voisiko niiden jäljet saada pysyvästi lasiin. Muotti saatiin, kun kasvien päälle kaadettiin kuuma lasimassa, joka poltti heinät pois. Niin syntyi astiasarja Heiniä kainalossa.
Kaija Aarikan korusuunnittelu alkoi napeista. Hän tarvitsi sellaiset Helsingin taideteollisen oppilaitoksen lopputyöksi suunnittelemaansa ja kutomaansa villapukuun. Sopivia ei löytynyt, joten hän haki lautatarhalta tiikkiä ja veisti mieleisensä. Ihastuttavat napit alkoivat poikia tilauksia ja niistä jalostui pian koruja. Ensimmäiset korut olivat jalopuun ja hopean yhdistelmiä.
– Puukorut otettiin tuotantoon heti 1950-luvulla. Niiden iso buumi oli 1980-luvulla, jolloin käytettiin isoja ja värikkäitä koruja, Pauliina Aarikka kertoo.
Kaija Aarikka suunnitteli koruja myös etenkin hopeasta. Näyttelyvitriinien näyttävimpiin sormuksiin kuuluu Sadunkertoja, joka sai nimensä muotoilijan ystävän Kylli-tädin eli taidekasvattaja Kylli Kosken mukaan.
Kaija Aarikan muotoilijanura kesti 60 vuotta. Vielä viimeisenä elinvuotenaan 85-vuotiaana hän suunnitteli hopeakoruja. Esillä ovat Galaxi, Aurinko ja Tähtitaivas.
Näyttelyn välihuoneen televisioruudulla pyörii ohjelma Ylen arkistosta:
– Tekee aina mieli tehdä jotain uutta, Kaija Aarikka kertoo.
Monipuolinen, intohimoinen, utelias, leikkisä, kekseliäs, edelläkävijä. Näillä sanoilla tyttäret kuvailevat somerolaissyntyistä äitiään taiteilijana.
Kaija Aarikka ei vierastanut mitään, vaan suunnitteli yhtä lailla korurasioita kuin tuhkakuppeja. Teräksiseen Oloneuvokseen on helppo tumpata ja suljettava Ahmatti puolestaan säilöö hajut sisäänsä.
Kaija Aarikan muotokieli on omaperäistä, tunnistettavaa ja hyväntuulista. Taidehallin näyttelyesite toteaa hänen tuotteittensa kuuluvan suomalaisen muotoilun kodikkaaseen ytimeen.
Taidehalli on antanut joululle ja pääsiäiselle oman näyttelyhuoneen. Erityisesti joulu inspiroi Kaija Aarikkaa. Ensin syntyi kuusenkoristeeksi pieni sydän kelloineen. Vuonna 1982 hän muotoili kahden pallon Tontut, jotka ovat saaneet jo legendaarisen maineen ja niitä on kopioitu hanakasti.
Kaija Aarikka teki myös useampia seimiasetelmia. Itämaan tietäjien pään ja turbaanin muodostava puupala oli alunperin käytössä karhuveistoksen naamana.
– Kaija oli kekseliäs käyttämään osia, joita oli jo valmiina, koska terien teettäminen oli kallista, Pauliina Aarikka toteaa.
Pyöreästä muodosta tuli Aarikan tunnusmerkki. Monissa esineissä on hyödynnetty eri kokoisia palloja, puolipalloja, sukkulaa, kartiota ja puurenkaita.
Kaija Aarikka innostui suunnittelemaan leluja kuopuksen synnyttyä vuonna 1968. Seuraavana vuonna valmistuivat ensimmäiset vaunulelut. Niitä seurasivat ajan hengen vaatimusten nimissä muut kestävät ja kehittävät puulelut, mobilet ja pelit.
Kaija Aarikka eli tiukasti ajassa. 1990-luvun laman aikana hän suunnitteli puiset leikkokukat, kun piti keksiä jotain myyvää ja edullista.
Pauliina Aarikka toimi pitkään Aarikka Oy:n suunnittelijana. Perheyrityksen muotoilutuotteiden omaperäisyys ja arvo kirkastuivat hänelle opiskeluaikana Englannissa.
– 1980-luvulla Kaija oli yrityksen ainut suunnittelija. Ryhdyin taidekasvatusopintojeni jälkeen hänen assistentikseen ja sille tielle jäin.
Sarianna Partanen puolestaan seurasi isäänsä Erkki Ruokosta Aarikka Oy:n toimitusjohtajaksi mentyään perheyritykseen ensin vain jelppimään.
Yrityksen omistajiin kuului myös pikkusisko Meliina Ruokonen ennen kuin Aarikka Oy myytiin vuonna 2017 raisiolaiselle Martinex Oy:lle. Se jatkaa Aarikka-brändin edistämistä ja designperinnön vaalimista.
Kaija Aarikka -näyttely Helsingin Taidehallissa (Nervanderinkatu 3) 9.9.2023–7.1.2024.
SOMEROLTA MAAILMANMAINEESEEN
Kaija Aarikka
Kaija Aarikka syntyi Someron Jurvalassa 3.2.1929 ja kuoli Helsingissä 14.8.2014.
Valmistui Ateneumista Taideteollisen oppilaitoksen tekstiililinjalta vuonna 1954.
Perusti Someron Lautelasta kotoisin olleen puolisonsa Erkki Ruokosen kanssa oman yrityksen samana vuonna.
Pariskunnan tyttäret Sarianna Partanen, Pauliina Aarikka ja Meliina Ruokonen syntyivät Helsingissä.
Jo 1960-luvulla puolet Aarikka Oy:n tuotannosta valmistui ulkomaanvientiin.
Perheomisteinen yritys myytiin vuonna 2017 raisiolaiselle Martinex Oy:lle.
Kaija Aarikka sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1994 ja kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1999. Hänet nimettiin Someron Mekkopitäjäläiseksi vuonna 1990 ja Somerniemen torineuvokseksi vuonna 1995.
