Tänä syksynä piti eka kerran hankkia maksukanavia. Me ei ainakaan jakseta katsella samoja julkkisnaamoja, vuodesta toiseen. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Kanavat hallussa
On se mahtavaa kun kauppias huomioi myös sinkut ja puolittaa esim. valtavan kaalin. Mutta samalla hinta melkein tuplaantui. Ei ahneudella rajaa
Sinä joka kerroit, että maaseudulla ennen itse tapettiin kissat. Juuri tuon takia ne nykyisin pitää leikkauttaa ja siruttaa. Ei tappamisurakoille
Sosiaalisiin tulonsiirtoihin tulossa indeksijäädytys. Ei kai kaikkiin? Entisten kansanedustajien sopeutusraha ilmeisesti nousee. Poikkeus vahvistaa säännön
Kyllä vain niin on, että susi on arvonsa ansainnut. Lampaat oman arvonsa. Moni ihminen susi lammasten vaatteissa. Luonto
Hallitus kuulemma tekee lisää köyhiä tulonsaajia, kun sosiaalietuuksia karsitaan. Mitä ne sellaiset tulonsaajat ovat, jotka elävät sosiaalituilla? Palkansaajat saavat kevennyksiä, joka onkin oikein. Hus töihin
Muistakaa, että osa ihmisistä on tahattomasti lapsettomia. Lapsille on verovaroin tässä maassa mahdollistettu mm. ilmainen terveydenhuolto. Koiran omistaja maksaa kaiken itse ja vielä alvitkin päälle. Eläimenpito tulee huomattavasti kalliimmaksi vaikkei hoitaisi kuin pakolliset. Tiesitkö sitä
Ihana kun kadoksissa ollut Innan pupu löytyi. Kiitos pupun löytäneelle kun näit vaivaa ja pupu palautui kotiin. Mummoikäinen
Nimimerkille Asiakas, ihmettelin samaa asiaa jo ennen Citymarketin parkkipaikan remonttia, kun ei ollut kävelyväylää esimerkiksi takarivin parkkiruutuihin? Luulin että remontissa tulee, ei tullut. Kärryjen kanssa kiertävä
Ymmärän täysin, että Liike Nyt suivaantui, jos vaihtaa puoluetta kesken kauden. Silloin tulisi antaa paikka varallaolijalle. En luota loikkareihin. Politiikka on raakaa peliä. Mielestäni nämä paikat kuuluvat Liike Nytille. Kaipaan rehellisyyttä
Miksi SalPan valmentajat vaihtavat pelaajia koko ajan? Luulisin, että pelajarunko olisi valmis tässä vaiheessa sesonkia. ADHD
Kyllä nämä susien suojelijat voisivat mennä yöksi vahtimaan lampaita, olisi ikimuistoinen kokemus kun susi tulisi morjenstamaan. Lammas vai susi?
Koiravero olisi ihan hyvä idea, saisi valtio rahaa. Ennen se oli kuntakohtainen, muistaakseni 25–50 markkaa per koira. Olisin valmis maksamaan vaikka 500 euroa. Kahden koiran omistaja
Sairaalahoitoa tarvitsevia kuskataan Salosta jopa Laitilan vuodeosastolle kun ei vaan mahdu mihinkään. Sairaat tien päälle
Nimimerkille Ikävä isovanhempia: Samaa olen todennut, suomalaiset ovat katoava kansanperinne, eikä siitä saa puhua. Lapsikato
Hierontapaikkoja on auki alkuyöstä. Mitä hierontaa yöllä tarvitaan? Ihmetyttää
Haittavero susille ja maksajiksi te, jotka haluatte niitä suojella. Ette voi vaatia toisia rakentamaan aitoja ja suojatiloja, koska te vain haluatte. Susivero
Deflaatio? Hah hah. Inflaatio on pyörinyt 6,5 prosentin paikkeilla ja jotkut hinnat ovat nousseet jopa 15 prosenttia. En olisi ikinä uskonut, että joudun oikeasti olemaan näin tarkka eläkkeellä. Pelkkä silmälasien hankinta horjutti taloutta. Pienituloisilla on varmasti todella tiukkaa. Keskiluokkainen
Käsittämättömiä nuo Someron taloyhtiöiden varojen kavallukset. Eikö Someron taloyhtiöissä ole ammattitutkinnon suorittaneita tilintarkastajia vai ovatko he kytköksissä isannöitsijöihin ? Vai onko kerran vuodessa liian harvoin? Pitäisikö siirtyä ainakin kahteen tarkastukseen, joiden välit vaihtelisivat? Järkyttävää
Nimimerkille Nykypäivään sieltä: Totta ihmeessä puuroa voi syödä muulloinkin kuin aamiaisella. Kylkeen vielä voileipää särpimellä. Ihan hyvää ja täyttävää ruokaa on. Mutta jos lapsille ei anneta puuroa niin kai mielipide sitten on tuo. Hyvä puuro
On se kumma kun oppositio räksyttää jokaisesta säästötoimesta, vaikka viime hallitus sai valtion kassan tyhjäksi. Mistään ei säästetty. Nyt sitten ihmiset purnaavat kun valtion rahakirstu ei niin vaan enään aukea. Mutta eniten ihmettelen ettei rahvas kansa tätä ymmärrä. Teollisuutta ja työnantajia tarvitaan, muutenhan saamme heittää hyvästit tällekin hyvinvoinnille. Ovatko suomalaiset tyhmiä
Autolla töissä käyvän kulut nousevat reilusti. Persut ja kokoomus päässeet vauhtiin. Kylmää kyytiä duunarille. Ei kannata töitä tehdä. Hallitus