Isännöintikohun juuret juontavat vuosien taa – vanhus harhautettiin maksamaan toisen vesivahinko vuonna 2012

1
Elli Mäkelä osti Someron Peipontieltä kerrostaloyksiön vuonna 1997. Reilut kymmenen vuotta sitten kohutilitoimiston isännöitsijä peri häneltä perusteettomia korjauskustannuksia useita tuhansia euroja. Mäkelä sai lopulta rahansa takaisin, kun hänen veljensä ja ulkopuolinen asiantuntija puuttuivat peliin. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Somerolaiseen tilitoimistoon kohdistuvien kavallus- ja petosepäilyjen myötä esille nousee väärinkäytöksiä myös vuosien takaa. Julkisuuteen aiemmin kerrottujen tapausten keskiössä on ollut toinen tilitoimiston omistajista, joka toimii edelleen isännöitsijänä. Vanhemmissa tapauksissa tekijäksi epäillään yrityksen toista osakasta, josta on tähän mennessä tuotu esille vain Someron Liiketalo Oy:lle maksamatta jätetyt yli 20 000 euron yhtiövastikkeet.

Porilainen Matti Mäkelä kertoo vuonna 2012 sattuneesta tapauksesta, jolloin kyseinen yrittäjä isännöi Asunto-osakeyhtiö Leivontietä. Mäkelä sanoo tilitoimistoyrittäjän perineen vesivahingon korjauskustannukset syyttömältä osakkaalta.

– Rikoksen kohteeksi joutui vanhempi sisareni, joka oli silloin jo yli 70-vuotias. Hänen kehotuksestaan en tehnyt tapauksesta rikosilmoitusta, koska sisareni sai rahansa takaisin. Häpeämme nyt molemmat tätä ratkaisua, sillä rikosilmoitus olisi ehdottomasti pitänyt tehdä, Mäkelä painottaa.

– Emme tajunneet, että yrityksen rikollinen toiminta on laajamittaista ja pitkäkestoista. Emme voineet kuvitella, että firma jatkaa ihmisten huijaamista toistuvasti ja suunnitelmallisesti.

Matti Mäkelä sanoo sisarensa joutuneen hävyttömän petoksen uhriksi.

– Vakuutusyhtiö oli evännyt taloyhtiön vahingonkorvausvaatimuksen. Ilmeisesti hommia ei oltu hoidettu vakuutusyhtiön edellyttämällä tavalla. Isännöitsijä halusi käyttää hyväkseen arkaa yksinelävää vanhaapiikaa, ja pani sisareni maksamaan toisen asukkaan aiheuttaman vahingon, Mäkelä kertoo.

– Sisareni asunto sijaitsee pohjakerroksessa. Se joutui veden valtaan, kun kolmannessa kerroksessa asunut vanhuudenhöperö mies oli täyttänyt lavuaarien poistoaukot tupakan tumpeilla ja aiheuttanut tulvan. Vesi oli valunut toisen kerroksen läpi sisareni yksiöön, jonka lattialle kertyi useampi sentti vettä.

Elli Mäkelä huojentui rahojensa palautumisesta niin, ettei halunnut antaa veljensä tehdä rikosilmoitusta petoksesta. – Ilmoitus olisi pitänyt tehdä, hän toteaa nyt. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Laskuihin rahaa lainannut Matti Mäkelä sai tietää asioiden todellisen laidan vasta sen jälkeen, kun sisko oli jo ehtinyt maksaa häneltä perusteetta perityt summat. Mäkelä päätti lähteä tapaamaan isännöitsijää ja pyysii mukaan tutun rikosylikonstaapelin.

– Kajautimme Porista Somerolle, mutta isännöitsijä oli hetkeä aiemmin poistunut toimistolta ”kiireellisen virkatehtävän” vuoksi. Hän soitti, kun olimme jo ajamassa pois. Kerroin tulevani uuteen tapaamiseen varatuomarin kanssa.

Uhkausta ei tarvinnut toteuttaa, sillä vakuutusyhtiöiden asiantuntijana toiminut paikallinen tuttu oli saanut tietää tapahtuneesta ja päättänyt käydä tilitoimistossa selvittämässä asiaa.

– Hänen käyntinsä jälkeisenä päivänä tilitoimisto maksoi rahat takaisin sisareni tilille, Matti Mäkelä sanoo.

Hän toteaa, että sisaren kokema petos on rikosoikeudellisesti jo vanhentunut, ja kehottaa vääryyksiä kokeneita ilmoittamaan poliisille ajoissa.

– Pienemmistäkin petoksista pitäisi tehdä rikosilmoitus, etteivät tällaiset huijarit enää syyllistyisi samanlaisiin temppuihin, Mäkelä painottaa.

– Huuhaaisännöintitoimiston toiminta on ollut aivan ala-arvoista ja tuomittavaa. Siitä on tyystin puuttunut rehellisyys, moraali ja etiikka. Taloudellisen huijauksen lisäksi sisareni tapauksessa kyseessä oli heitteillejättö. Hän oli pitkään ilman sijaisasuntoa.

Vesivahingon kokeneessa 33 neliön yksiössään edelleen asuva Elli Mäkelä muistaa, miten hätääntynyt hän oli, kun laskuja alkoi tipahdella postiluukusta.

– Suuria laskuja tuli useita eikä maksuaikaa koskaan ollut kuin muutama päivä. Lyhyt maksuaika peljätti hoitamaan maksut nopeasti. Maksettavaa kertyi useita tuhansia euroja, hän toteaa.

– Tavarani olivat jätesäkeissä ja elin pitkään vesievakossa itse hommaamassani sijaisasunnossa. Isännöitsijän olisi kuulunut pitää taloyhtiön kokous ja hoitaa asiat.

Elli Mäkelä sanoo asunto-osakeyhtiö Leivontien kuuluvan niiden lukuisten taloyhtiöiden joukkoon, joiden tileiltä epäillään kavalletun rahaa.

– Asiat ovat sotkussa ja selvitykset kesken.

Taloyhtiön isännöintiä hoitaa nyt lakimies Juho Eloranta, joka on paljastanut tilitoimiston isännöinnin väärinkäytöksiä. Hän pääsi kavallus- ja petosvyyhdin jäljille, kun tilitoimisto palkkasi hänet keväällä isännöitsijäksi.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Luottamus isännöintitoimintaan koetuksella
2 kuukautta sitten

Todella käsittämätöntä toimintaa somerolaisen tilitoimiston toiminnassa. Miten se on voinut jatkua näin pitkään. Onneksi tämä nuori lakimies nosti asian esiin, suuri kiitos hänelle. Tästä tapauksesta oppineena jokaisen taloyhtiön pitäisi tarkastaa kirjanpito kuitteineen esimerkiksi viiden vuoden ajalta taaksepäin. Siksi, että yleensä taloyhtiön kokouksissa asiat käsitellään isännöitsijätoimiston toimesta liian pintapuolisesti, koska on luotettu, että isännöitsijätoimisto toimii rehellisten toimintaperiaatteiden mukaisesti.