
Taidemaailmaan sijoittuva Koodinimi: Annika saa syyskuun lopussa ensi-iltansa yli 20 maassa, myös Suomessa. Sarja sai laajaa julkisuutta jo tuotantonsa alkupuolella, kun sen julkistettiin olevan kaikkien aikojen ensimmäinen HBO:n tilaama suomalainen sarja. Tuolloin sarjan nimi oli ID.
Tilauspäätös oli huikea näyttö sarjan luoneille Mia Ylöselle ja Aleksi Bardylle sekä tuotantoyhtiö Helsinki-filmille.
Kuvaukset olivat kesken, kun tekijät saivat kuulla HBO:n lopettavan pohjoismaiset tuotantonsa kokonaan ja luopuvan niistä, jotka on jo tilattu.
– Eihän se meidän tekemiseen kuitenkaan vaikuttanut, sisältöön ei mitenkään, sanoo ohjaaja AJ Annila. Hetken hän kantoi huolta siitä, että mikä vain olisi mahdollista, myös koko tuotannon yhtäkkinen peruminen.
– Mia ja Aleksi painoivat varmasti hurjasti työtä. Meille ja ryhmälle paineet eivät kuitenkaan vaikuttaneet. Sarja siirtyi SkyShowtime-palveluun. Lanseeraus on edelleen hyvin kansainvälinen. Esimerkiksi ensi-iltajuhla järjestetään Tukholmassa.
Suurelle suoratoistopalvelulle tekemisen hyötyihin kuuluivat resurssit siinä, kuinka paljon käsikirjoitusta voitiin hioa.
– Se on ollut hienoa, miten paljon aikaa voitiin käyttää kirjoittamiseen, Ylönen sanoo.
– Tämä prosessi on ollut draaman korkeakoulu, niin paljon tässä on oppinut kirjoittamisesta ja laadukkaan draaman tekemisestä.
Näyttelijöitä Suomesta ja Ruotsista
Pääosaa, suomalaispoliisi Emma Hakaa esittää suomenruotsalainen Sannah Nedergård. Muissa keskeisissä rooleissa nähdään Suomesta Pekka Strang ja Miro Lopperi sekä ruotsalaiset Eva Melander ja Ardalan Esmaili, jotka ovat aiemminkin näytelleet suomalaissarjassa White Wall.
– On uusi maailma, jonne ei ole päästy tutustumaan, taideväärennösten maailma, Annila kuvailee.
Emma käyttää nimeä Annika soluttautuessaan lähelle galleristia, jonka epäillään sekaantuneen rahanpesuvyyhtiin. Valehenkilöllisyys tuo mukanaan riskinsä, sillä Annika on todellinen, jo kuollut ihminen, ja toisaalta se käynnistää muutoksia aiemmin viileän Emman persoonassa. Väärennöstarina siis rinnastuu identiteettipeliin.
– Tutkitaan taideväärennöksiä ja ollaan väärennös itse, Annila summaa.
Koodinimi: Annikassa puhutaan useita kieliä, etenkin suomea ja ruotsia. Ajatus leimallisen kansainvälisestä tarinasta oli läsnä jo ensimmäisissä suunnitelmissa yhdeksän vuotta sitten.
– Halusimme tehdä aidosti kahdessa maassa tapahtuvan sarjan, Mia Ylönen kuvailee.
Ei tavallista nordic noiria
Tyylilajiltaan Koodinimi: Annika ei kuulu nordic noiriin ainakaan sellaisena kuin genre on totuttu näkemään.
– Olemme käyttäneet termiä “nordic noir in color”, Ylönen kertoo.
– Tämä pyrkii olemaan väriroiskahdus noir-genressä. Myös tarinan kautta, koska päähenkilöllä on kaksi maailmaa, ja Ruotsiin siirtyessään hän astuu värien keskelle.
Koodinimi: Annikaa julkaistaan jakso viikossa alkaen 30. syyskuuta. SkyShowtime toimii 22 maassa. Pohjoismaiden lisäksi joukkoon kuuluvat Espanja, Hollanti, Portugal, Puola ja useita itäisen Euroopan maita.
Aiemmin AJ Annila on ohjannut muun muassa Jussi-voittajaelokuvan Ikitie sekä sarjat Nyrkki ja Rauhantekijä. Hänet pyydettiin mukaan heti kun tuotantopäätös saatiin.
– AJ kohotti sarjan tasolle, jota en olisi osannut kuvitellakaan, Ylönen summaa.
– Meillä ei olisi voinut olla parempaa ohjaajaa, kun keskiössä ovat identiteetti, jännitys ja tämä huikea värien maailma.
Kahden identiteetin sarja
Kahteen maahan sijoittuvana ja kaksikielisenä sarjana Koodinimi: Annikalla on oikeastaan kaksi identiteettiä. SkyShowtimen kansainvälisessä tiedotteessa siitä puhutaan ruotsalais-suomalaisena sarjana, vaikka päätuotantoyhtiö ja keskeiset tekijät ovat suomalaisia. Tiedotteessa nostetaan kärkeen ruotsalaiset näyttelijät. Heistä Ardalan Esmaili on näytellyt keskeisen osan Netflixin Ruotsista tilaamassa Snabba Cash -sarjassa.
Suoratoistopalvelujen avittama kansainvälistyminen on parantanut valtavasti mahdollisuuksia isompien resurssien tekemiseen, vastaava tuottaja ja käsikirjoittaja Mia Ylönen sanoo.
– Suoratoistopalvelujen tulo Pohjoismaihin myös tilaajina on ollut raikas tuulahdus, joka nostaa pohjoismaisia ja suomalaisiakin tuotantoja uudelle tasolle.
Juuri nyt ollaan kuitenkin kiihdytyksen jälkeisessä suvantovaiheessa. Jotkut jätit ovat järjestelleet tavoitteitaan uusiksi, mukaan lukien HBO:n omistaja Warner Bros. Discovery. Tällaisten muutosten myötä HBO luopui paitsi pohjoismaisista tuotannoistaan, myös Yhdysvalloissa jopa valmiista elokuvistaan.
– Onhan tämä aika tuulinen markkina. Isojen kansainvälisten yhtiöiden liiketaloudelliset päätökset vaikuttavat suoraan tuotantoyhtiöihin, Ylönen sanoo.
– Olimme tämän tuotannon kanssa myrskyn silmässä ja pääsimme pois kuivin jaloin.
Kalle Kinnunen