Kahdeksan päästettyä maalia ei huolestuta FC Halikkoa

0
FC Halikko siirtyy liigakauden alkaessa takaisin Salohalliin. (kuva: SSS/Marko Mattila)

FC Halikon naisten futsal-liigajoukkue palasi vanhaan kotiluolaansa Halikon liikuntahalliin tappiolla, kun harjoitusottelussa Esbo Bollklubb tuuletti maalein 8–5.

Peli oli FC Halikon kauden ensimmäinen. Siihen nähden pallo liikkui mallikkaasti hyökkäyspäässä, ja FC Halikko löysi useita näyttäviä syöttökuvioita.

Pelinrakentelussa joukkue otti tietoisia riskejä: esimerkiksi maalivahti Ella Suomi nostettiin ylös luomaan ylivoimatilanteita. Harjoitusottelut ovatkin paras paikka kokeilla erilaisia asioita.

Päävalmentaja Matti Kiviojaa tässä ottelussa tuurannut Martti Vanhatalo ei tappiosta tai peräti kahdeksasta päästetystä maalista huolimatta ollut pettynyt näkemäänsä.

– Parannettavaa on puolustuksen kommunikoinnissa ja reagoinnissa. Sen sijaan hyökkäyspeli toimi, siellä oli monta tosi hyvännäköistä suunniteltua ratkaisua.

FC Halikosta maalin makuun pääsivät Laura Lehtonen, Nella Saukkio, Silja Luukkainen, Katariina Marttila ja omista junioreista liigarinkiin noussut Hilda Andersson. Joukkue pelaa vielä toisen harjoitusottelun EBK:ta vastaan ensi viikon sunnuntaina Espoossa. Liigakausi alkaa 24. syyskuuta Mad Maxia vastaan Valkeakoskella.

Subscribe
Huomio
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments