Salossa asutaan kerrostalossa lähes halvimmalla koko Suomessa – Salo on ainoa Varsinais-Suomen kunta, jossa kiinteistökustannukset laskivat

0
Kaikissa muissa Varsinais-Suomen vertailukunnissa kaukolämpö kallistui, mutta Salossa sen hinta laski. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Salo sijoittuu kiinteistökustannuksissa koko maan neljänneksi edullisimmaksi, kertoo Kiinteistöliiton tekemä 59 kunnan vertailu. Viime vuonna Salo oli kahdeksanneksi edullisin.

Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänä vuonna voimakkaasti. Eniten kustannukset nousivat Varsinais-Suomen alueella Liedossa (6,1 prosenttia) ja Loimaalla (5,9 prosenttia). Turussa nousua oli 4,7 prosenttia. Salo oli koko Varsinais-Suomessa ainoa, jossa kustannukset laskivat. Ne laskivat 3,6 prosenttia.

Varsinais-Suomessa vertailun kallein kiinteistökustannus oli Raisiossa, 3,49 euroa neliöltä kuukaudessa. Toisena tuli Kaarina (3,46 euroa neliöltä) ja kolmantena oli Turku (3,41). Salossa kiinteistökustannukset olivat maakunnan edullisimmat: 2,78 euroa neliöltä.

Kuntien väliset kustannuserot ovat suuria. Raisiossa 90-neliöisessä huoneistossa asuva perhe maksaa kuntakohtaisia kustannuksia noin 3 770 euroa vuodessa, kun taas Salossa asuva maksaa 3 000 euroa.

Valtakunnallisen vertailun kalleimmassa päässä Helsingissä kuntakohtaisiin kiinteistökuluihin menee 90 neliön huoneistossa noin 4 280 euroa vuodessa. Halvimmalla taas pääsee Kempeleessä, missä riittää hieman alle 2 820 euroa.

Kallistunut kaukolämpö nosti kustannuksia kaikkialla muualla Varsinais-Suomessa paitsi Salossa.

Turun seudulla kustannusnousu johtui pääosin kaukolämmön kustannusten noususta. Kaukolämmön kustannus nousi 13,5 prosenttia Turussa, Kaarinassa, Raisiossa ja Naantalissa haukaten jo 1,75 euroa huoneistoneliötä kohti. Suhteellisesti kovin korotus – 19 prosenttia – nähtiin Liedossa. Lietolaisten lämmityskustannus nousi 1,58 euroon neliöltä.

Kaukolämmön kustannus nousi kovasti myös Uudessakaupungissa, jossa nousua oli 9,5 prosenttia ja kaukolämmön hinta 1,35 euroa neliö.

Salossa jätettä polttoaineena käyttävä voimala pystyi puolestaan laskemaan kaukolämmön hintaa. Kaukolämmön kustannus laski Salossa 3,7 prosenttia ja oli koko vertailun toiseksi edullisin: 1,10 euroa neliö. Halvempaa kaukolämpö oli vain Pietarsaaressa.

– Alueelliset ratkaisut näkyvät vuosi vuodelta voimakkaammin vertailussamme. Kaukolämmön piirissä olleet asukkaat eivät ole olleet immuuneja kustannusten nousulle. Biopolttoaineiden hinnan nousu vaikuttaa monella paikkakunnalla kaukolämmön hintaan, sillä merkittävä osa kaukolämmöstä tehdään tällä polttoaineella, sanoo Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Juuso Kallio tiedotteessa.

Jätehuollon vertailuhinnat nousivat suhteellisen paljon jätelain uudistuksen toimeenpanon vuoksi. Eniten nousua oli Liedossa ja Paraisilla, 12–14 prosenttia. Raisiossa ja Naantalissa jätehuollon kustannus nousi 8–10 prosenttia, Turussa 5,9 prosenttia. Salossa kustannus pysyi lähes entisellä tasolla.

Paraisilla, Turussa ja Uudessakaupungissa veden- ja jäteveden kustannus nousi 3,7–3,9 prosenttia ja Loimaalla 2,3 prosenttia. Muissa kunnissa, kuten Salossa, veden kustannukset pysyivät ennallaan.

Rakennuksen kiinteistövero nousi Varsinais-Suomessa keskimäärin 9,4 prosenttia. Tontin kiinteistövero pysyi kunnissa ennallaan. Rakennuksen kiinteistöveron verotusarvoihin tuli valtionvarainministeriön asetuksen perusteella lisäystä 9,4 prosenttia.

Sähkömarkkinoilla vaihtelut ja muutokset ovat olleet erittäin suuria Venäjän sotatoimien aloituksen jälkeen. Kiinteistöliiton tiedotteen mukaan vuonna 2022 Indeksitalon kiinteistösähkön vertailukustannus nousi peräti 106 prosenttia.

Vuodenvaihteen korkeat hinnat asettuivat Suomessa lämpimän talvikauden, tuulivoiman ison tuotantomäärän, sähkönsäästötoimenpiteiden sekä Olkiluoto 3-voimalan säännöllisen tuotantoajon alkamisen seurauksena.

Valtakunnallisessa vertailussa sähköenergian hinta on tälle vuodelle 34 prosenttia viime vuotta matalampi. Sen sijaan siirron perusmaksu on noussut keskimäärin 5,7 prosenttia, siirron verkkohinta 4,2 prosenttia ja energian perusmaksu 2,6 prosenttia edellisvuodesta.

Kiinteistöliiton vuosittain tekemä Indeksitalo-selvitys vertailee kerrostaloasumisen hintaa eri puolilla Suomea. Selvityksessä verrataan syksyisin vakiomuotoisen tyyppitalon ns. Indeksitalon kiinteistöveroja ja muita kuntakohtaisesti määrittyviä kustannuksia maamme suurimmissa kaupungeissa.

Indeksitalo on 10 000 kuutiometrin asuinkerrostalo, joka sijaitsee kaupunkikeskustan ruutukaava-alueella omalla tontilla ja jossa on 40 asuntoa. Talon energian ja veden kulutukset ovat keskimääräisiä, samoin jäteastioiden määrät ja tyhjennysvälit.

TOP 5

Edullisimmat kiinteistökustannukset

1. Kempele 2,61 €/m2/kk
2. Pietarsaari 2,74 €/m2/kk
3. Kokkola 2,76 €/m2/kk
4. Salo 2,78 €/m2/kk
5. Rauma 2,79 €/m2/kk

Kalleimmat kiinteistökustannukset

1. Helsinki 3,96 €/m2/kk
2. Järvenpää 3,81 €/m2/kk
3. Hämeenlinna 3,76 €/m2/kk
4. Mikkeli ja Tuusula 3,59 €/m2/kk
5. Forssa 3,57 €/m2/kk

Lähde: Kiinteistöliitto, Indeksitalo 2023

Subscribe
Huomio
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments