
Salon Kiekkohait oli lähellä kovaa päänahkaa kauden ensimmäisessä pelissään jääkiekon II divisioonassa. Niin sanotun länsirannikon lohkon kahtena viime kautena voittanut naantalilainen VG-62 oli vaikeuksissa lauantaina Salon jäähallissa, mutta niin vain vieraat käänsivät ottelun itselleen 5–4.
Kiekkohait siirtyi Oskari Katajan alivoimamaalilla 4–2-johtoon ajassa 58.42 ja kaikki näytti valoisalta isäntien kannalta. VG-62 ei kuitenkaan luovuttanut, vaan latoi ilman maalivahtia kaksi osumaa, jotka syntyivät ajassa 59.13 ja 59.49.
Lopullinen Kiekkohait tyrmännyt osuma tuli ajassa 59.59, kun Akseli Huttunen laittoi kiekon sisään ohi 26 kertaa torjuneen Eetu Helinin.
– Voittomaali kismittää vieläkin. Siinä tapahtui ihan selkeä tuomarivirhe. Keskialueen aloituksesta meidän sentteriltä vedettiin jalat alta ja VG pääsi vastaiskuun, josta voittomaali tuli. Ilmeisesti tuomarit eivät enää viitsineet viheltää jäähyä kymmenen sekuntia ennen loppua, Kiekkohaiden vastuuvalmentaja Marko Vuori hämmästeli.
– Pukukoppi on täynnä pettyneitä pelaajia.
Vuoren mukaan vieraiden päävalmentaja Jussi Sipponen myönsi vääryyden tapahtuneen ottelun lopussa.
– Pelillisesti olimme parempia kuin VG. Tästä otamme plussat mukaan ja unohdetaan lopun tapahtumat.
Kiekkohaiden valopilkkuja oli 18-vuotias oma kasvatti Oskari Kataja, joka teki puolustajan paikalta kaksi maalia.
Kaarinalaisen HC Indiansin luopuminen Suomi-sarjan paikastaan vain päivää ennen kauden alkua näkyi jo lauantaina myös Kiekkohaiden riveissä. Kiekkohait sai Kaarinasta maalivahdikseen Mikko Salmenojan, joka vielä VG:tä vastaan avasi luukkua vaihtoaitiossa.
– Kunhan Mikko saa muutaman treenin alle, niin hän pääsee peliin mukaan, Vuori sanoi.
Kiekkohaiden kausi jatkuu Turussa Chiefsin vieraana ensi torstaina.