Salon jokivarsilla on asuttu ja viljelty maata jo rautakaudella. Tuoreimpana merkkinä siitä Perttelin kirkon läheltä löydettiin juuri viime viikolla rautakautinen kalmisto.
Rautakauden salolaisten elämänmenoa on mielenkiintoista kuvitella. Kansatieteilijä Marja Hartola on erikoistunut suomalaiseen ruokahistoriaan, ja hän tietää, millaista ruokaa rautakaudella syötiin. Hartolan resepteillä niitä voi kokeilla valmistaa kuka tahansa.
– Härkäpapukeitto, kapakala, naurishaudikkaat, ohrarieska ja katajakalja. Ne ovat olleet rautakaudella arkiruokia, Hartola kertoo.
– Suomen kieleen tulleista lainasanoista voidaan päätellä, että rautakauden ihmisten ruokavalioon kuuluivat ainakin ruis, kaura, herne ja papu. Härkäpapu on tehnyt uuden tulemisen viimeisen 20 vuoden aikana. Rautakaudella koko Euroopassa yleisin ruoka oli härkäpapumuhennos tai -keitto, hän jatkaa.
Ruuanlaittovälineet olivat yksinkertaiset. Kala ja liha kypsennettiin avotulella. Myös leipä paistettiin ensin avotulella ja myöhemmin uunissa. Puurot ja keitot valmistuivat tulen yllä rautapadassa.
Aterimina olivat puulusikka ja mahdollisesti veitsi, jotka olivat henkilökohtaiset.
– Vieraat toivat ne juhliinkin mukanaan, Hartola kertoo.
Rautakausi tarkoittaa Suomessa pronssikauden jälkeistä ajanjaksoa, joka alkaa noin vuodesta 500–400 eaa ja jatkuu vuoteen 1155, jolloin tehtiin ensimmäinen ristiretki. Silloin Suomeen saapui katolinen uskonto ja siirryttiin keskiaikaan.
Hartola toteaa, että rautakauden ruoka oli hyvin yksinkertaista.
– Silloin ei ollut vielä uskontoa antamassa ruuanlaittoon sääntöjä ja ohjeistuksia, hän huomauttaa.
Jo 1000 vuotta sitten Suomessa oli kaksi kiinteää asutusaluetta, joista toinen oli Lounais-Suomessa ja toinen Laatokan Karjalassa. Lounainen Suomi sai kulttuurivaikutteensa lännestä eli Saksan, Ruotsin ja Baltian kautta, kun taas itäinen alue sai vaikutteensa Venäjältä. Tämä jako vaikutti myös ruokakulttuurin kehittymiseen.
– Suomen ruokakulttuuri jakautuu kahteen pääalueeseen: itäiseen ja läntiseen. Raja kulkee pitkittäin keskeltä Suomea. Jako näkyy hyvin siinä, että lännessä syödään mielellään makeita ja maustettuja ruokaleipiä, kun taas idässä ei välitetä makeasta leivästä, eikä edes kuminasta leivän mausteena, Hartola havainnollistaa.
Varsinais-Suomen ruokakulttuuri on tyypillistä läntistä perinnettä. Sille ominaisia ovat kova leipä, pitkä piimä (kotiviili), lihamakkara, sallatti (rosolli), kehäjuusto, mämmi ja sekaviljatalkkuna. Rannikkoalueilla yleisiä ovat olleet myös kalaruuat.
– Varsinais-Suomelle tunnusomaisia ovat olleet avotulella keittäen valmistetut ruuat eli puurot ja keitot. Täällä ei lämmitetty uunia päivittäin niin kuin idässä, jossa ruuat hautuivat uunissa, Hartola kertoo.
Rautakaudella tunnettiin jo useita viljakasveja ja pidettiin kotieläimiä, mutta suurin osa ravinnosta hankittiin metsästäen, kalastaen ja keräillen. Pöytään saatiin kausittain esimerkiksi karhun, peuran ja hylkeen lihaa. Ympäri vuoden metsästettiin pienriistaa, kuten jäniksiä, oravia ja lintuja.
Peltoviljely ja karjanhoitokin oli jo kehittynyttä, mutta maanviljely ei vielä taannut toimeentuloa koko vuodeksi ja karjaa pidettiin lähinnä lannan takia.
Rautakauden lopulla tunnettiin jo kaikki nykyiset kotieläimet: lehmä, hevonen, lammas, vuohi, kana ja sika. Vaatimaton vuohi oli lehmää parempi kotieläin, sillä kaksi vuohta antoi maitoa yhtä paljon kuin lehmä, mutta tarvitsi rehua vain puolet siitä mitä lehmä. Vuohesta saatiin lihan ja maidon lisäksi villaa.
– Rehu oli ongelma talviaikaan. Yleensä rehu loppui kesken ja kevättalvella eläimiä jouduttiin sen vuoksi teurastamaan. Rautakaudella rehua ei vielä viljelty, vaan sitä kerättiin luonnonniityiltä, Hartola kertoo.
Rautakauden lopulla yhä isompi osa ihmisten ravinnosta alkoi koostua kotieläin- ja maataloustuotteista. Kotieläimet olivat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin nykyään. Ne painoivat vain kolmanneksen nykyeläinten painosta.
– Yhdestä lampaasta sai viisi kiloa lihaa, kun nykyään saa 13–15 kiloa. Suurissa pidoissa lampaita on pitänyt teurastaa useita, Hartola toteaa.
Sika ei ollut vielä rautakaudella yleinen, eikä kanakaan.
– Lisää munia ruuanlaittoon saatiin vesilintujen pesistä keräilemällä, Hartola mainitsee.
Suomen pääviljalaji koko rautakauden oli ohra. Siitä tehtiin rieskoja, puuroa ja velliä sekä kaljaa ja olutta. Tärkein kasvis oli nauris, sillä peruna ei vielä ollut saapunut Suomeen.
Varsinais-Suomessa leipä kuului jokaiseen ateriaan. Ruista alettiin viljellä täällä rautakauden lopulla. Samoihin aikoihin opittiin rakentamaan uuni, jossa alettiin leipoa hapanta, taikinajuurella nostatettua ruisleipää. Se säilyi hyvin, toisin kuin nostattamattomat ohrarieskat, jotka piti syödä nopeasti.
Katovuosina leivänteossa jouduttiin turvautumaan pettuun, jonka tunsivat jo viikingit.
Tavallisen varsinaissuomalaisen talonpojan arkiruoka sisälsi Hartolan mukaan satojen vuosien ajan pääasiassa puuroa tai velliä, ruisleipää, suolakalaa, vedellä jatkettua piimää, naurista, lanttua tai kaalia ja suolattua siankylkeä. Sellainen oli arjen ruokalista aina 1900-luvulle saakka.
Siihen asti ruokatalous oli omavaraistaloutta, jossa lähes kaikki raaka-aineet ja jopa ruuanlaittovälineet valmistettiin itse. Vaihtelua arkeen toivat vain esimerkiksi tuoreet marjat ja villiomenat kesällä sekä tuore liha ja makkarat syksyllä teurastuksen yhteydessä.
Rautakaudella ruokaa piti varastoida seuraavaan sato- tai pyyntikauteen asti. Vilja, leipä, kala ja liha saatiin säilymään kuivaamalla. Lisäksi kalaa ja lihaa hapatettiin. Mustikat säilöttiin talven varalle kuivattuina ja puolukat vesiastiaan säilöttyinä.
Mausteita rautakaudella käytettiin vielä vähän. Rautakautisen ruuan maku olikin nykyihmisen mittarilla hyvin mieto.
– Rautakaudella Suomeen tuotiin ulkomailta ainoastaan suolaa, ei muita mausteita. Ruuan maustamiseen käytettiin luonnosta löytyviä villiyrttejä, kuten suolaheinää, vuohenputkea, väinönputkea, voikukkaa ja nokkosta, Hartola kertoo.
Marja Hartola piti keskiviikkona Suomen maatalousmuseo Sarassa ruokaillan, jossa perehdyttiin rautakauden ruokaan.
Sarka-museo järjestää tänä syksynä kuukausittain ruoka-aiheisen iltatapahtuman, joissa tutustutaan eri aikakausien ruokavalioihin ja resepteihin. 18. lokakuuta teemana on keskiaika ja 15. marraskuuta teemana on 1700-luku.
Rautakautinen menu
Itsekirnuttu voi
2 dl kermaa, mielellään vähän vanhempaa
ripaus suolaa
Vatkaa kermaa, kunnes se alkaa kiinteytyä voiksi. Irronneen nesteen voi käyttää leipään ja keittoon. Huuhtele voi ja lisää suola.
Piimäjuusto
2 l täysmaitoa
1 l piimää
2 munaa
1 tl suolaa
Lisää kiehuvaan maitoon piimä-munaseos. Anna kiehahtaa.
Kokoa herottunut juustomassa ja laita sideharsolla vuorattuun juustokehään. Ota hera talteen leipää ja keittoa varten.
Ripottele juustomassan päälle suolaa. Anna seistä muutama tunti ennen tarjoilua.
Juustoheraan leivottu pettu-ohrarieska
3 dl heraa
1 tl suolaa
1 rkl pettua (ei välttämätön)
n. 6 dl ohrajauhoja
Sekoita ainekset nopeasti kylmään nesteeseen. Tee löysä taikina.
Tee taikinasta tanko ja leikkaa siitä noin puolen kananmunan kokoisia paloja. Pyörittele palat palloiksi ja kauli ne runsaasti jauhoja apuna käyttäen ohuiksi noin teevadin kokoisiksi leiviksi.
Paista leivät heti joko uunissa 250–275 asteessa tai paistinpannussa esim. nuotiolla ilman rasvaa. Vahdi, etteivät leivät pala.
Nokkos-härkäpapukeitto
0,5 kg härkäpapuja
1 dl kuivattuja nokkosia
1 sipuli
vettä tai heraa
väinönputkea tai ruohosipulia
suolaa
Laita yön yli liotetut pavut, nokkoset, pilkottu sipuli ja väinönputki kattilaan veteen kiehumaan. Hauduta kypsäksi. Mausta suolalla tai ruohosipulilla.
Naurishaudikkaat
1 kg nauriita
vettä
0,5 dl hunajaa
ripaus suolaa
Leikkaa nauriista naatit ja juuri pois ja pese, mutta älä kuori.
Laita nauriit pataan (lohko ne tarvittaessa) ja lisää vettä niin, että ne peittyvät. Lisää suola ja hunaja.
Laita paino nauriiden päälle ja hauduta hiljaa, kunnes vesi on haihtunut melkein kuiviin ja nauriit ovat kypsiä.
Pienet kapakalat eli uunissa kuivatetut silakat tai muikut
1 kg kokonaisia silakoita tai muikkuja
1 rkl suolaa
Perkaa kalat, huuhdo ja kuivaa ne talouspaperilla. Laita kalat leivinpaperin päälle ritilälle vierekkäin ja ripottele suolaa päälle.
Kuivata kaloja 150–175 asteessa pari tuntia.
Yrttismetana
2 dl smetanaa
ruohosipulia (+ keväällä suolaheinää ja voikukan lehtiä)
1–2 tl hunajaa
ripaus suolaa
Leikkaa ruohosipuli smetanan joukkoon. Lisää suola ja hunaja. Sekoita ainekset.
Uunissa kuivatetut omenaviipaleet
1 kg omenoita
2 rkl hunajaa
väinönputkea tai minttua
Pese omenat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kulhossa omenat, hunaja ja hienonnettu väinönputki tai minttu.
Lado omenaviipaleet ritilälle ja kuivata uunissa 150 asteessa.
Yrttitee
3 dl vettä
1 dl yrttejä (esim. väinönputken, mesiangervon, vadelman ja mintun lehtiä)
hunajaa
Laita vesi ja yrtit kattilaan ja hauduta jonkin aikaa, kunnes yrteistä on irronnut vähän väriä. Tarvittaessa makeuta hunajalla.
