”Näillä meidän 8-vuotiailla lapsilla on ikäeroa noin 3 kuukautta.”
Aina yhtä mukavan hämmentävä tapa vastata uusille tuttavuuksille, jotka luulevat perheemme keskimmäisiä lapsia kaksosiksi ja kysyvät heidän ikäänsä. Pienet on huvit, mutta se meille uusperheilijöille sallittakoon. Sillä rajallisia ne ovat muuten, huvit sekä edut.
Ääntä ja elämää. Niitä kuuden lapsen kanssa riittää. Uusperheily voi vaatia henkisen kapasiteetin kasvattamisen lisäksi myös talon laajentamista tai ainakin pohjaratkaisujen uudelleenajattelua. Puhumattakaan suurtalouskokin taitojen opettelusta. Nakkikastiketta varten tarvitaan markkinoiden isoin wokkipannu.
Saati sukat – nuo arkivihollinen numero yksi. Niiden määrä liikkuu sadoissa. Asioita on punnittava entistä tarkemmin, kun perheen jäätelökioskikäynnin hinnalla saisi jo tankillisen bensaa ja huvipuistorannekkeilla söisi yli puolet kuukaudesta. Tosin, kun jokainen kotoa poistuminen on ryhmämatka, saattaa onnekas uusperheilijä päästä toisinaan jopa ryhmäalennusten piiriin.
Harrastuksia, Wilma-viestejä, esityksiä, vanhempainiltoja, hammaslääkäriaikoja… Niiden parissa päivät sutjakasti kuluvat töiden jälkeen. Iltalaskennan jälkeen ei tarvitse miettiä katsoisiko suoratoistoa vai nauttisiko hetken silmät kiinni hiljaisuudesta.
Arjen selviytymiskeinoja ovat ruokaostosten verkkotilaaminen, kalentereiden synkronointi, kaiken merkkaaminen nimikointikynällä sekä vastamelukuulokkeiden käyttö.
Uusperheily voi käydä kokopäivätyöstä. Se on virallisen määritelmänsä mukaan perhe, jossa kaikki lapset eivät ole puolisoiden yhteisiä. Tätä, nykyisin jo varsin tavallista perhemuotoa, ei vielä kaikkialla kunnolla tunnisteta.
Uusperheissä saatetaan esimerkiksi joutua maksamaan liian isoja varhaiskasvatusmaksuja suhteessa perheen tulotasoon. Järjestelmä ei taivu todellisen perhekoon tunnistamiseen.
Myös monen (aikuisen) voi olla vaikeaa nähdä uusperhe. Määrittely on ainakin suotavaa ja käsitteitähän riittää. Luokittelun lähtökohtana on samojen geenien määrän arviointi. Onko kyseessä täyssisarus, puolisisarus, bonussisarus vai uussisarus? Vai äitipuoli, bonusäiti, lähiaikuinen tai sosiaalinen vanhempi. Puolikkaita ihmisiä kulkee keskuudessamme ilmeisen huomattava määrä.
Ulkopuolisille määrittely tuntuu usein olevan tärkeämpää kuin uusperheelle itselleen. Jokainen tietää omassa sydämessään parhaiten, miten perheensä kokee. Tämän sisäistäminen on usein helpompaa lapsille kuin aikuisille. Entä milloin uusperhe on liian vanha olemaan uusi ja muuttuu pelkäksi perheeksi?
Vähentämällä erilaisia nimikkeitä kasvatetaan ymmärrystä siitä, että perhe tarkoittaa paljon muutakin kuin tehdasasetuksia. Uusperheen lapsien kanssa tekemisissä olevien aikuisten olisi hyvä pyrkiä ymmärtämään kaikenlaisia perhemuotoja ja niiden kohtaamista.
Järjestelmät vaativat lapselta toisinaan hänen perheensä määrittelyä tavalla, joka ei vastaa lapsen arkielämän kokemusta. Uusperhevanhemmalta saatetaan kysyä, miksi tätä voisi kutsua? Aivan kuin kyseessä olisi uuden lajin löytyminen. Etunimi toimii hyvin meillä uusperheilijöilläkin.
Uusperhe on parhaimmillaan rikkaus vailla vertaa. Yhteisöllisyys, lasten turvaverkot ja ympärillä olevien huolehtivien aikuisten määrä kasvaa.
Ruokapöydässä on iloista puheensorinaa kuin hyvässä ravintolassa. Sisarusparvi oppii erilaisuutta, sosiaalisia taitoja ja jonottamista. Kodin askareet hoituvat nopeasti, kun tekijöitä on monta. Huonompikin päivä vaihtuu paremmaksi, kun kurkkaa perheen yhteisen WhatsApp-ryhmän uusimmat viestit.
Rakkautta ei uusperheestä puutu, ja sillehän se rakentuukin. Yhteiseen haluun olla perhe ja yhdessä, vaikka helpommallakin voisi päästä.
Salla Makkonen
Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien markkinointisuunnittelija.
