Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on herättänyt uudestaan valtiojohtajille vastattavaksi kysymyksen kansojen turvallisuudesta. Miten valtiot voisivat maksimoida turvallisuutensa maailmassa, joka on entistä turvattomampi? Tehtäisiinkö se vain lisäämällä asevoimia vai muinkin keinoin? Tehtäisiinkö se yksin vai liittoutumalla?
Parhaassa mahdollisessa maailmassa valtioiden turvallisuutta ei rakennettaisi ensisijaisesti asevoimien varaan. Sellaista maailmaa kuvataan YK-järjestön peruskirjassa seuraavasti: Me Yhdistyneiden Kansakuntien kansat tahdomme elää keskenämme rauhassa hyvinä naapureina, yhdistää voimamme kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi ja taata, ettei asevoimaa käytetä muutoin kuin yhteiseksi eduksi.
Kaikki varsinaiset valtiot ovat YK-jäseniä ja sitoutuneet siten peruskirjan säädöksiin. Sittemmin maailmassa on kuitenkin sodittu paljon. Peruskirjan kuvaus parhaasta mahdollisesta maailmasta on osoittautunut toiveajatteluksi, utopiaksi.
Rauhan aikoina asevaraisen turvallisuuden korvaajana tai täydentäjänä on usein taitava diplomatia. Sillä on ehkäisty monia selkkauksia muuttumasta väkivaltaisiksi, ja sitä tarvitaan aina sotien lopettamiseen. Huonoimmassa mahdollisessa maailmassa aseiden käyttö kuitenkin syrjäyttää hyvänkin diplomatian.
Tästä surullisena esimerkkinä ovat Venäjän hyökkäyssodan kaltaiset tapahtumat. Venäjän uusin hyökkäys pienempään naapurimaahan osoittaa, että suurvalta voi estoitta irtautua YK-sitoumuksistaan ja muista kansainvälisen oikeuden velvoitteista itsekkäässä toiminnassaan – jopa sotarikossyytteistä välittämättä.
Venäjä on maailman toiseksi suurin asemahti. Se oli Neuvostoliittona YK-järjestön perustajajäsen. Sen erityisenä velvollisuutena YK-turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä olisi maailmanrauhan vartiointi ja vahvistaminen. Tässä valossa sen hyökkäyssodat ovat käsittämättömiä ja ankarasti tuomittavia.
Niiden seurauksena muualla, etenkin Euroopassa, on alettu lisätä asevarustelua valtioiden turvallisuuden vahvistamiseksi. Aseellinen toiminta on taas kerran syrjäyttämässä diplomatian Venäjän ja länsimaiden suhteiden hoitamisessa.
Tämä näkyy jo alan tilastotiedoissakin. Viime vuonna Euroopan maat lisäsivät sotilasmenojaan 13 prosenttia vuodesta 2021 – enemmän kuin 30 vuoteen, todetaan alan luotettavimmasta tietolähteestä SIPRI-instituutista.
SIPRIssä on laskettu, että kaikkiaan maailmassa sotilasmenoja lisättiin viime vuonna 3,7 prosenttia edellisvuodesta. Niihin käytettiin yhteensä peräti 2240 miljardia dollaria – vuositasolla enemmän kuin koskaan ennen.
Riittääkö sekään torjumaan hyökkäysten uhkia? Kiihtyvästä asevarustelusta etenkin suurvaltojen kesken tulee äkkiä viheliäinen kierre, joka heikentää kaikkien turvallisuutta.
Meille suomalaisille pienenä, rauhaa tavoittelevana kansakuntana sopisi hyvin YK-peruskirjassa kuvattu maailma, jossa asevarustelua ei tarvittaisi. Sitä tarvitsemme kuitenkin sotivan itänaapurimme Venäjän uhkan torjumiseksi. Siinä lisäksi Nato-jäsenyytemme on suureksi avuksi.
Vesa Jaakola
Kirjoittaja on emeritusdiplomaatti
