Olen liikuttunut tässä lähiviikkoina lasten yleisurheilukisoista ja Salon musiikkiopiston vanhempainillan musiikkiesityksistä.
Kun katselin etäältä lasten riemua ja ilmaisun vapautta, niin tajusin, että niin kauan, kun on olemassa universaalista hyvää, niin on olemassa myös aina toivoa.
Kaiken toivon ja hyvän pohjana on niinkin yksinkertainen ajatus kuin välittäminen. Haluaisin korostaa, että kuka tahansa voi välittää ja pitää huolta lapsista, yksikin turvallinen aikuinen lapsen elämässä on jo parempi kuin aikuinen, joka ei kuuntele tai ymmärrä sinua.
Paha olo syntyy yksinäisyydestä, turvattomuudesta ja siitä, että ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee elämäänsä säännöllisyyttä ja turvaa. Yksi keino on tukea harrastustoimintaa sekä yhteisöllisyyttä, joka ehkäisee epäsosiaalisen elämäntapaa sekä antaa mahdollisuuden kokea yhdessä.
Haluan uskoa siihen, että kaikki hyvä on vielä edessäpäin, eikä takana. Tulevaisuus on kaikille avoin ja siihen tulisi luottaa. Juurisyyt pahoinvointiin löytyvät meistä itsestämme. Tällä tarkoitan sitä, että lapset ovat ikään kuin aikuisten peilejä. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kiinni meistä. Jokaisella tulee olla oikeus hyvään lapsuuteen ja nuoruuteen.
Vaikeassa yhteiskunnallisessa tilanteessa ei saisi koskaan unohtaa huolenpitoa ja rakkautta, mutta myös rajojen asettamista. Kuka sitten huolehtii lapsestani, jos en itse jaksa? Tämä henkilö voi olla opettaja, perhetyöntekijä, sairaanhoitaja, valmentaja, naapuri tai vaikka lähikauppasi työntekijä. Kaikkien silmiä ja kohtaamista tarvitaan siihen, että ongelmat tulevat näkyväksi.
Jos näemme esimerkiksi tilanteen, jossa toista ihmistä pahoinpidellään tai kiusataan, meidän tehtävä on puuttua siihen arvioimalla tilanne. Henkilö, joka lähtee kuvaamaan puhelimella edellä mainittuja tilanteita, osoittaa sen, että ei ole saanut tarpeeksi empatiaa auttaakseen muita.
Maailman kauneus ja hyvä näkyy lapsissa. Pahoinvointi kertoo siitä, että siinä on tällä hetkellä säröjä.
Jere Lundström
Salo
