Tossa on toi vanha Kemppinen.
Se tuli Vantaan Kartanonkosken jalkapallokentällä pelanneiden pikkupoikien suusta, kun Pertti Kemppinen, 68, viime kesänä käveli kentän ohi.
– Eihän se hyvältä tuntunut, mutta kun olin kävellyt 20 metriä eteenpäin, minua alkoi jo naurattaa, Kemppinen hymyilee.
Tällaiset kommentit saavat Kemppisen tuntemaan itsensä ”vähän kuin intiaanipäälliköksi”. Se on ansaittu arvonimi, sillä Kemppinen arvioi valmentaneensa lähes kymmentätuhatta lasta sen jälkeen, kun hän lähes viisi vuosikymmentä sitten aloitti jalkapallovalmentamisen Tikkurilan Palloseuran 1961 syntyneiden joukkueessa. Hän on myös kouluttanut valmentajia ja kirjoittanut useita valmennusoppaita.
Kemppinen on jo vuosikymmenien ajan vetänyt oman yrityksensä tarjoamia tanoke-harjoituksia. Se tarkoittaa lisäharjoituksia joukkuetoiminnan ohella tai yhteistyötä seurojen kanssa. Tanoke on yhdistelmä sanojen taito, nopeus ja ketteryys alkutavuista.
Kemppinen kertoo vetäneensä 6–17-vuotiaiden harjoituksia viime kesän jokaisena päivänä.
– Asiakkaista merkittävä osa on toisen polven asiakkaita. Kadulla tulee vastaan yllättävän paljon ihmisiä, jotka kertovat olleensa valmennuksessani. Kysyn aina nimen ja syntymävuoden. Sitten se usein palautuu mieleen, Kemppinen kertoo.
Intohimossakin on asteita
Kemppinen on tehnyt elämäntyönsä lasten ja nuorten parissa. Silti hänen vaikutuksensa näkyy myös miesten maajoukkueessa, jonka nykytähdistä Joel Pohjanpalo ja Oliver Antman kävivät vuosien ajan hänen valmennuksessaan. A-maajoukkueessa jo debytoineista nuorista pelaajista Viljami Sinisalo ja Matti Peltola ovat myös käyneet Kemppisen opissa.
– Hyvältä se totta kai tuntuu, Kemppinen sanoo.
– Oliverin (Antman) pelejä en jätä väliin. Olen elänyt rinnalla siitä lähtien kun hän 3-vuotiaana aloitti. Siinä elää voimakkaasti mukana sekä rationaalisella että emotionaalisella tasolla.
Kemppinen keskittyy valmennuksessaan erityisesti taidon, nopeuden ja päätöksenteon kehittämiseen.
– Nopeus on keskeisesti tahtotila. Nopeat motoriset yksiköt syttyvät vasta, kun suoritusnopeus on 98 prosenttia maksimista.
Antman tunnetaan taitonsa lisäksi nykyisin poikkeuksellisen nopeana pelaajana, mutta Kemppisen mukaan häntä arvosteltiin 12–13-vuotiaana hitaaksi.
– Sanottiin, että hän on liian hidas. Hänen räjähtävä voimantuottonsa oli heikompi kuin muilla samanikäisillä.
Kemppinen sanoo kuitenkin nähneensä pintaa syvemmälle.
– Hänellä oli hyvä askelfrekvenssi ja hänen biologinen kypsymisensä tuli myöhemmin kuin useimmilla muilla.
Kemppinen sanookin, ettei kymmenen tai 30 metrin nopeustesteistä pidä päätellä liikaa.
– Testata voisi satoja asioita. Minulle jokainen harjoitus on hiljainen testitilaisuus. Meillä on valmennuksessa liikaa Excel-taulukkoajattelua, joka ohittaa holistisen ajattelun.
Nopeus ja taito yksin eivät tee huippujalkapalloilijaa, sillä kentällä on kaksikymmentäyksi muuta pelaajaa. Heistä yksitoista on vastustajia, jotka tekevät kaikkensa sotkeakseen toisen joukkueen suunnitelmat.
– Kun harjoitellaan potkutekniikkaa, usein harjoitellaan liikaa paikallaan olevaan palloon, ikään kuin ammuttaisiin vapaapotkua. Me käytämme paljon keinoja, joilla harjoituksissa potkaisijan tasapainoa horjutetaan. Opetamme lapsia potkimaan palloa vaikeista asennoista nopeasti maaliin suuria määriä. Tätä teimme jo (Joel) Pohjanpalon kanssa, Kemppinen kertoo.
Kemppinen korostaa, että huippu-urheiluun tähtäävän harjoittelun täytyy lähteä nuoresta itsestään.
– Me lyhennämme koko ajan lapsuutta, puristamme lapsia kuin sitruunoita. Se ei toimi, ellei halu lähde lapsesta itsestään.
Kemppinen kertoo valmennettavastaan, joka oli 19-vuotiaana saanut kaksi korkeakouluopiskelupaikkaa ja mietti jalkapalloilunsa jatkoa.
– Tein hänelle neljä viisi kysymystä ja vastausten perusteella suosittelin hänelle opiskelun aloittamista. Kun puhutaan intohimosta, siinäkin on erilaisia asteita. Oliver oli lapsi, jota ei saanut irti pallosta. Ei sitä voi ymmärtää ellei ole elänyt rinnalla ja nähnyt. Hän on sanonut, ettei osaa ajatella ja tehdä mitään muuta kuin jalkapalloa.
Motivaatio tarttuu
Kemppisen valmentajauran aikana Suomessa syntyvät ikäluokat ovat pienentyneet ja nuoret kasvavat täysin erilaisen teknologian ympäröiminä kuin Kemppisen ensimmäiset valmennettavat, jotka tänä vuonna täyttävät 62 vuotta.
– Teknologian muutoksen myötä minä pystyn lukemaan paljon suuremman määrän tutkimuksia kuin ennen. Jos tullaan pelaajiin, näen että intohimoisimmat pelaajat ovat niitä, joille puhelimella on paljon pienempi merkitys. Puhunkin siitä, että se aika on pois pallon kanssa.
Kemppinen kertoo, että yksi hänen entinen valmennettavansa on nykyisin psykologian tohtori, jonka työnä kansainvälisessä peliyhtiössä on kehittää peleistä mahdollisimman kouluttavia.
– Keskustelimme kerran hänen työnsä eettisyydestä. Hän sanoi vain, että yksinhuoltajan täytyy saada leipää pöytään, Kemppinen hymyilee.
Kemppinen ennusti jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, että maahanmuuttajataustaisten pelaajien määrä suomalaisessa huippujalkapalloilussa nousee. Ennustus on toteutunut. Tulevaisuudessa Kemppainen uskoo yhä useamman huippupelaajan tulevan Afrikasta.
– Heillä nälkä on kova, eikä heillä useinkaan ole mahdollisuutta kouluttautua. Yhden afrikkalaispelaajan nousu ammattilaiseksi voi merkitä isoa nousua kokonaiselle perheelle. Monet eurooppalaiset seurat ovat perustaneet akatemioita Afrikkaan ja Euroopassakin pelaajia tulee erityisesti tietyistä lähiöistä.
Kemppinen työskenteli pitkään sosiaali- ja nuorisotyöntekijänä valmentamisen ohella. Hän sanoo olevansa kuin amerikkalaisen nyrkkeilyelokuvan vanha valmentaja, joka poimii katutappelusta lapsen harjoituksiin.
– Näen potentiaalia jokaisessa lapsessa. Haluan tarkkailla heitä, koska motivaatiolla on niin suuri merkitys. Jos keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta on, voi noin 14-vuotiaasta alkaa tehdä vakavampia johtopäätöksiä.
Kemppainen sanoo aikovansa jatkaa valmentamista niin kauan kuin voimia riittää. Mikä häntä motivoi valmentamaan?
– Varmaan aivokemia on yksi. Kompetenssin tunne on tärkeä. Se koukuttaa, oli sitten kyse pianon soittamisesta, kirjoittamisesta tai jalkapallosta. Minua vetää valtavasti lasten maailma. Aina kun tulee uusi pelaaja, ajattelen myös velvollisuusetiikan kannalta, että kun tuokin tulee vaikka Kirkkonummelta asti, minun on valmennettava. Motivoituneiden pelaajien motivaatio tarttuu.
Raiko Häyrinen
