Salon seurakunnalle kymmenen pistettä siitä, että hankki aurinkokennot salolaiselta firmalta. Miksi ei kaupunki pysty samaan? Veronmaksaja
Mahtinaisentien alikulun lammessa on sorsia. Sorsia täytyy suojella ja lampea ei saa tyhjentää. On hieno lampi. Valkoposkihanhi
Voisikohan Kärävuoren kivipuistoon asentaa kallion juurelle ylöspäin suunnatut valot? Olisi aika komea näky
Ihanaa oli lukea Jere Lundströmin tekstiä pitkästä aikaa. Aina asiaa. Tilaaja
Nuorison käytös on oire ja johtuu tavastamme elää. Kummeksuttaa ettei tätä nähdä tai ennemminkin ei haluta nähdä. Kylmä, kapitalistinen systeemi aiheuttaa ahdistunutta käyttäytymistä ja tuhoaa luonnonkin. Hyökkäys on avunhuuto
Koulujen tarjoamaa ruokaa kritisoiville toivoisin vähän laajempaa katsausta muiden maiden vastaaviin tilanteisiin. Kouluruoka katsottaisiin ylellisyydeksi monessa maassa. Kiitos kouluruoasta
Poikani tuli koulusta. Oli maha kipeä. Oli syönyt liikaa puuroa, kun oli niin hyvää. Äiti
Kyllä tässähän on puuroa syöty joka aamu ja maistuu todella hyvin ja nälkä lähtee kyllä pois. Onhan puuroa syöty aina koulussa, eikä ole jäännyt nälkä. Puuro on terveellistä joka päivä. Mummu
Laktoositon, väitteesi ei pidä paikkaansa. Laktoosittomille tehdään oma puuro laktoosittomaan maitoon. Puuron ystävä
Kaura ja maito ovat pahin yhdistelmä. Aika yleinen laktoosi-intoleranssi aiheuttaa ankaria vatsakipuja. Toinen on kaura. Olo parani kun jätin molemmat pois ruokavaliosta. Hyla-tuotteet ovat hyviä. MOT
Somerolla eletään niin omassa kuplassa, että ainoastaan siellä tällainen kavallus on mahdollista. Näin siinä käy kun kaikki tuntevat toisensa ja siihen luotetaan liikaa. Aina ei kannata tukea paikallista yrittäjää. Kavallukset
55 astetta riittää kotisaunaan. Ei isoon järvenrantasaunaan, jossa käy paljon porukkaa. Löylyä ei voi heittää, kun sitä ei tule. Märkien kivien läpi vesi vaan lorisee. Itsekin paikalla palellut
Jos saunassa on 55 asteen lämpö, niin ei se sauna ole, vaan bakteeripesä. Enkä tarkoita, että sata tarvitsee olla, mutta noin 80 astetta on hyvä lämpötila. Kotisaunassa toki voitte saunoa vaikka 25-asteisessa. Kolmas saunoja
Perussuomalaiset eivät puolusta työläisiä, työttömiä, lapsiperheitä, köyhiä, sairaita, vanhuksia, asumistuen saajia eivätkä maahanmuuttaneita. Ketä sitten? Ministerien asialla
Varhan säästöt helppo toteuttaa. Ei ihmisen kuulu tienata 17 000 euron palkkaa toimistotyötä tehdessä. Leikkauksia voi tehdä välillä myös johtajille. Että näin helppoa