Tämä näkyvä illuusio rikkoontuu, jos lähdemme tarkastelemaan ympärillämme olevaa maailmaa tieteen silmin.
Tieteellisten mittausten mukaan ympärillämme olevassa näkyvässä aineessa on tyhjää tilaa noin 99,9999999999996 prosenttia, koska atomien ytimet ja elektronit ovat todella pieniä hiukkasia atomien ja molekyylien kokoon verrattuna.
Olemme siis tehty tyhjyydestä, mutta emme voi kuitenkaan kävellä seinien läpi, koska aineessa olevat elektronit hylkivät toisiaan. Materian käyttäytymistä hallitsevat neljä perusvoimaa: sähkömagneettinen, heikko ja vahva vuorovaikutus sekä painovoima.
Itse asiassa kun kosketamme kahvikuppia, emme kosketa ainetta vaan voimakenttiä. Näkymätön voima on siis aina kanssamme. Sellaiset ainepartikkelit, kuten neutriinot, jotka eivät reagoi näiden voimakenttien kanssa, kulkevat kuitenkin vapaasti vaikka maapallon läpi.
Tyhjää täynnä oleva materialistinen maailma ei kuitenkaan ole läpinäkyvä, koska voimakentät taivuttavat ja heijastavat valonsäteitä, eli fotoneita.
Tyhjyys saa uusia mittasuhteita, jos otamme huomioon myös tähtitaivaan ja koko universumin, jossa tätä fyysistä tyhjää materiaa on vain 0,000000000000000000004 prosenttia koko universumin tilavuudesta.
Kaiken huipuksi tämä vähäinenkin materian määrä koostuu erilaisista hiukkasista, jotka itse asiassa ovat vain pieniä energiapaketteja.
Tässä mielessä materialistinen ja tieteellinen maailmankatsomus ovat pitkälti uskomustiedon varassa, koska ne eivät kerro mitään maailmaa hallitsevasta suunnattomasta tyhjyydestä – ja varsinkaan, koska tiede ei ole pystynyt luomaan ainuttakaan uutta luonnonlakia, saati materiaa, energiaa tai elämää.
Tiede on ainoastaan antanut nimet luonnonilmiöille ja löytänyt niiden takana olevan matematiikan. Tiedemiehillä ei kuitenkaan ole pienintäkään hajua siitä, mistä nämä näkymättömät ja massattomat voimakentät on tehty. Lähes sata prosenttia tieteellisestä totuudesta odottaa siis vielä löytäjäänsä.
Filosofisen idealismin näkökulmasta todellisuus on perimmäiseltä luonteeltaan henkinen, ja materialistinen maailma on vain henkisen maailman varjo.
Emme voi varmasti tietää miksi olemme tällaiselle, lähes virtuaaliselle, näyttämölle joutuneet. Ympärillämme näkyvistä upeista kulisseista voimme kuitenkin yrittää nöyränä ja avoimin mielin päätellä elämämme tarkoitusta.
Millään muunlaisella stagella emme voisi harjoitella oman vapaan tahdon käyttöä, myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja uskoa; tehdä virheitä ja oppia niistä. Kyse voisi olla siis elämänkoulumme ensimmäisestä luokasta.
Antti Roine
Ulvila
