Metsän eläimet hyppäsivät ihmisten saappaisiin – Kati Mikolan naivististen teosten aiheet kumpuavat taidemaalarin omasta elämästä

0
Taidemaalari Kati Mikolan värikkäissä teoksissa metsän eläimet toimittavat ihmisten askareita. Kuvassa öljyvärimaalaukset Hunajainen kesä (vasemmalla) ja Heviosasto.

Karhu paistaa lättyjä pöydän ääressä istuville ketulle ja jänikselle. Mehiläishoitajan asuun pukeutunut karhu tarkastaa mehiläispesiä. Karhu ja kettu täyttävät yhdessä lottokuponkia.

Taidemaalari Kati Mikolan värikkäitä öljyvärimaalauksia katsoessa ei voi olla hymyilemättä. Ja se on tarkoituskin.

– En maalaa vakavia aiheita. Teokseni ovat leppoisia, Mikola sanoo.

Teosten aiheet kumpuavat usein taiteilijan omasta elämästä.

– Juuri eilen paistoimme lettuja, huikkaa Mikolan elämänkumppani Lauri Lahtinen, taidemaalari hänkin.

Luonto on Mikolan maalauksissa vahvasti läsnä.

– Pidän luonnosta ja varsinkin metsästä. Myös eläimet ovat tärkeitä ja niitä löytyykin nykyään jokaisesta maalauksestani. Aivan kuin maalauksesta puuttuisi jotain, jos siinä ei ole yhtään eläintä, Mikola pohtii.

Teoksissa seikkailevat yleensä lukuisista saduista tutut mäyrä, kettu, jänis ja karhu. Kaikkia muita paitsi karhuja näkee Mikolan kotipaikkakunnalla Sauvossa säännöllisesti.

Mikola on maalannut naivistisia eläinteoksia parinkymmenen vuoden ajan. Tätä ennen hänellä on ollut useita erilaisia kausia. Hän maalasi pitkään esimerkiksi enkeliaiheisia maalauksia.

– Asetelmista en ole koskaan pitänyt. Kaikkea muuta olenkin sitten maalannut, hän naurahtaa.

Kati Mikola. Lättyjä. Öljymaalaus kankaalle 2020.

Mikola on ollut koko aikuisikänsä taidemaalari ja yrittäjä. Hän on opiskellut Turun piirustuskoulussa, josta hän valmistui vuonna 1981. Mikola tuli alunperin tunnetuksi muotokuvamaalarina.

– Virallisista muotokuvista maksettiin hyvin ja niillä sai elätettyä itsensä.

Virallisia muotokuvia tilasivat etenkin yritykset ja kunnat. Useita Mikolan muotokuvamaalauksia on esillä myös salolaisyritysten seinillä. Viime vuosina muotokuvatilausten määrä on selvästi vähentynyt.

– Teen kyllä edelleen muotokuvia tilauksesta. Olen vuosien varrella maalannut ihmisten lisäksi muotokuvia myös eläimistä, kuten koirista ja jopa lehmistä.

Kati Mikola. Siisti svingi. Öljymaalaus kankaalle 2023.

Mikola asuu yhdessä Lauri Lahtisen kanssa Sauvossa Alsilan vanhassa kansakoulussa, jossa molemmilla on myös omat työtilat. Mikola on asunut Art Alsilaksi nimetyssä entisessä koulussa liki 40 vuotta.

Art Alsila on kodin lisäksi myös taidegalleria ja taidekurssien pitopaikka. Kursseja järjestetään kurssilaisten toiveesta ympäri vuoden.

– Tänä kesänä oli kolme pidempää kurssia. Lisäksi järjestämme viikonloppukursseja.

– Pidän kurssien vetämisestä. Taidemaalarin työ on hyvin yksinäistä. Kurssien kautta työhön saa mukaan mielenterveyden kannalta tärkeää sosiaalisuutta, Mikola pohtii.

Opetustyö on Mikolalle tuttua myös Paimion kansalaisopistosta, jossa hän toimi parikymmentä vuotta kuvataiteen opettajana.

Kati Mikola. Tuplajättipotti. Öljymaalaus kankaalle 2022.

Mikola maalaa yleensä yhtä teosta kerrallaan ja siirtyy seuraavan projektin pariin vasta edellisen valmistuttua.

– En jaksa enää tuntikaupalla maalata. Työskentelyajat ovat lyhentyneet.

Mikola kertoo myös tulleensa armollisemmaksi itselleen.

– En hylkää teoksiani niin paljon kuin aikaisemmin.

Mikola on pitänyt lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä ympäri Suomen, muun muassa Helsingissä, Turussa, Tampereella, Vaasassa ja Oulussa.

Tänä kesänä 21 000 kävijää näki Mikolan teoksia Hämeenlinnassa Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyssä. Mikolan teoksia oli Hämeenlinnassa esillä nyt jo kymmenettä kertaa.

Parhaillaan Mikolan teoksia on esillä Muurlan kirjastossa. Näytillä on taiteilijan tuotantoa lähinnä viime ja tältä vuodelta.

Ulkomailla Mikolan teoksia on ollut esillä yhteisnäyttelyissä muun muassa Virossa, Puolassa ja Belgiassa.

Hunajainen kesä. Kati Mikolan öljyvärimaalauksia Muurlan kirjastossa 20. lokakuuta asti kirjaston aukioloaikoina tiistaisin ja perjantaisin kello 12–15 sekä keskiviikkoisin kello 13–18.

Sauvolainen taidemaalari Kati Mikola on tuonut Muurlan kirjastoon kymmenkunta teostaan. Kuvassa öljyvärimaalaukset Optimisti (vasemmalla) ja Illalla saunotaan. Kuva: SSS/Katri Henttonen

Kati Mikola

  • Syntynyt Helsingin maalaiskunnassa (nykyinen Vantaa) vuonna 1961.
  • Asuu Sauvossa Art Alsilaksi nimetyssä vanhassa kansakoulussa yhdessä taidemaalari Lauri Lahtisen kanssa.
  • Valmistui vuonna 1981 Turun piirustuskoulusta.
  • Maalasi uran alkuaikoina muotokuvia, joista hän on tullut tunnetuksi.
  • Nyttemmin keskittynyt naivistisiin maalauksiin, joissa ihmisten askareita toimittavat eläimet.
  • Oli aiemmin naimisissa taidemaalari Kaj Stenvallin kanssa.
Kati Mikola. Karhu ja meri 2023 (ylhäällä) ja Onnenkantamoinen 2023. Öljymaalaukset kankaalle.
Subscribe
Huomio
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments