Nyt on käsillä lintuharrastajan vuoden kohokohta: Halikonlahdella ennätysmäärä lintuharvinaisuuksia

1
Salolaiset Janne Riihimäki (vas.) ja Lasse Lehmusvirta tarkkailevat usein lintuja Halikonlahdella. Kulunut vuosi on tarjonnut miehille harvinaisen paljon elämyksiä harvinaisten lintulajien muodossa. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

–Katsos! Tuolta tulee jalohaikara! huikkaa salolainen lintuharrastaja Janne Riihimäki.

Salolainen Lasse Lehmusvirta suuntaa kiikarinsa kohti taivasta Riihimäen osoittamaan suuntaan. Vitivalkoinen lintu näkyy hyvin myös ilman kiikareita tummia pilviä vasten, mutta kiikarilla lopullinen lajitunnistus onnistuu paremmin.

Riihimäen mukaan jalohaikara oli aikaisemmin harvinainen näky Suomessa, mutta nyttemmin laji on yleistynyt ja muutaman yksilön on jopa havaittu pesineen Suomessa.

 

Vitivalkoinen jalohaikara liikkui lauantaina Halikonlahdella. Kuva: Janne Riihimäki

 

Lehmusvirran ja Riihimäen lauantaipäivä oli Salon Halikonlahdella onnistunut. Jalohaikaran lisäksi miehet näkivät syksyn ensimmäiset Saloon asti ennättäneet metsähanhet sekä punakuireja ja tundrakurmitsoja – muuttomatkalla olleita arktisia kahlaajalintuja.

– Halikonlahdella on tänä vuonna ollut erittäin hyvä vuosi harvinaisten lintulajien suhteen, vuosikymmenen paras vuosi, Riihimäki sanoo.

 

Salon Viurilanlahti ja Halikonlahti ovat tunnettuja lintukohteita, joissa tavataan vuosittain myös lintuharvinaisuuksia. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

 

Halikonlahdella on tänä vuonna havaittu muun muassa keltajalkaviklo, joka oli nähty Suomessa vain kuusi kertaa tätä ennen.

– Lisäksi täällä on tänä vuonna ollut avosetti, punakaulahanhi, punakottarainen, englanninvästäräkki, virtavästäräkki, pussitiainen… Riihimäki luettelee.

 

”Juuri nyt muuttajien joukossa
voi olla vaikka mitä!”

 

Viikolla suurharvinaisuus keisarikotka houkutteli Halikonlahdelle satoja lintubongareita. Riihimäki ja Lehmusvirta löysivät ensimmäisinä erittäin harvinaisen vieraan Halikonlahdella.

Keisarikotka pesii normaalisti Kaakkois-Euroopassa sekä Länsi- ja Keski-Aasiassa. Suomessa laji on äärimmäisen harvinainen harhailija. Salon jälkeen lintu havaittiin Porvoossa.

– Eiköhän se sieltä jatka itään, kohti Mustaamerta, Riihimäki sanoo.

Lajirikasta vuotta on kuitenkin Salossa varjostanut lintuinfluenssa, joka tappoi Halikonlahdella ainakin satoja naurulokkeja.

 

Keisarikotka houkutteli viikolla satoja lintubongareita Halikonlahdelle. Kuva: Janne Riihimäki

 

Riihimäen ja Lehmusvirran mukaan käsillä on yksi lintuharrastajien vuoden kohokohdista, sillä syysmuutto on nyt lajikirjon suhteen parhaimmillaan.

– Juuri nyt muuttajien joukossa voi olla vaikka mitä! Riihimäki intoilee.

Riihimäen mukaan Salossa voi hyvänä vuonna bongata noin 220 eri lintulajia.

– Suomen kärki on havainnut tämän vuoden aikana jo 295 eri lintulajia, hän kertoo.

Riihimäki ja Lehmusvirta eivät pidä kirjaa vuoden aikana näkemistään lintulajien määrästä.

– Se tuo harrastamiseen liikaa paineita, Riihimäki toteaa.

Kokonaan uudet lintulajit eli niin sanotut elämänpinnat Riihimäki käy kuitenkin bongaamassa. Hän on elämänsä aikana nähnyt kaikkiaan 429 eri lintulajin edustajaa.

 

Avosetin voi havaita muuttoaikana Halikonlahdella. Kuva: Janne Riihimäki

 

Myös salolainen lintuharrastaja Olli Laaksonen oli lauantaina tarkkailemassa lintuja. Toiveissa oli nähdä Halikonlahdella viikolla liikkunut sinirinta.

Merikulmalla asuva Laaksonen kertoo olevansa aktiivinen, mutta ei missään nimessä fanaattinen lintuharrastaja.

– Tämä on minulle rakas ja harmoninen harrastus, hän sanoo.

Laaksonen kiinnostui linnuista jo nuorena, mutta työelämä tempaisi miehen mukaansa vuosiksi.

– Nyt eläkkeellä on ollut paremmin aikaa lintuharrastukselle.

Välillä luonto antaa mielenpainuvia kokemuksia ihan kotipihallakin.

– Oman saunan kaiteelle istahti kesällä kuningaskalastaja! Sain siitä kuvankin.

Laaksosen mielestä Halikonlahti on hyvä paikka lintujen tarkkailuun. Vain yksi asia saa Laaksoselta risuja.

– Parkkipaikan pitäisi olla lähempänä lintutorneja. Iso osa meistä harrastajista on jo iäkkäitä, joilla jalat eivät ole enää niin hyvässä kunnossa, Laaksonen toteaa.

 

Salolainen Olli Laaksonen on nähnyt tänä vuonna 177 eri lintulajia.

Mosaiikkimainen Halikonlahti

Mosaiikkimainen , erilaisten ympäristöjen kokoelma. Näin kuvailee BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved Salon Halikonlahtea.

– Halikonlahden sijainti on hyvä, ja lisäksi alue työntyy mereltä kohti sisämaata, mikä tarjoaa linnuille erilaisia ympäristöjä, hän sanoo.

Södersvedin mukaan syys-lokakuu on parasta aikaa lintuharvinaisuuksien havaitsemiselle.

– Keväällä paras aika on jäiden lähdön jälkeen. Huhtikuussa on usein näkyvin muutto ja toukokuussa lajeja tulee lisää.

Vaikka muuttomatkalla olevia lintuja kokoontuu usein samoille paikoille, eivät kaikki linnut ole Södersvedin mukaan muuttoaikaan paikkauskollisia.

– Pysähtymispaikka määräytyy pitkälti sen mukaan millaiset sääolosuhteet ovat ja mikä on linnun kunto, hän sanoo.

Pesintäpaikoille monet linnut sen sijaan palaavat uskollisesti vuodesta toiseen.

 

Sinirinta on ihastuttanut viime päivinä lintuharrastajia Halikonlahdella. Kuva: Janne Riihimäki
Subscribe
Huomio
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Urpo
12 päivää sitten

Lintuharrastajilla on varmasti omat kriteerinsä, jossa harvinaisuudet nousee asteikolla korkealle. Tällaisella tavallisella luonnosta kiinnostuneella kansalaisella, joka ei ehkä lintujen tarkkailuaan osaa varsinaiseksi harrastukseksi määritellä, Halikonlahden parasta antia ovat erinomaiset puitteet havaita ylipäätään lintuja sekä oppia tunnistamaan niitä. Harva ei-harrastaja tunnistaa itse edes 50 saati 100 lajia. Vaikka joskus epäilenkin ns. oikeiden lintuharrastajien havaintojen luotettavuutta ohi vilahtavasta tai kaukana lentävästä linnusta, tuohon haarukkaan yltävän määrän luotettavia havaintoja saa kerättyä kokoon melko yleisistäkin lajeista. Halikonlahden rannoilla tai vedessä linnut ovat usein paikoillaan tai hitaassa liikkeessä ja lintutorneista näkyvyys on hyvä, joten aikaa tunnistamiseen, tuntomerkkien havaitsemiseen ja lintujen käytöksen tarkkailuun jää hyvin. Silloin… Lue lisää »