Tänä vuonna itsepalveluasiointi mahdollistettiin Halikossa. Kaikkiaan Salossa on seitsemän omatoimikirjastoa. Palvelu kattaa hyvin koko laajan kaupungin. Lisänä on vielä kirjastoauto.
Salon Seudun Sanomat kertoi viime viikolla, kuinka Halikon omatoimikirjasto on otettu hyvin vastaan. Asiakkaita käy paljon etenkin viikonloppuisin, ja maanantaisin riittää hyllytettävää. Itsepalveluasiointi ei ulotu niin pitkälle, että asiakas kirjaisi lainansa palautetuksi ja veisi sen hyllyyn oikealla paikalle.
Ruotsinkielinen nimitys kuvaa laajempia lainausmahdollisuuksia suomenkielistä sanaa paremmin. Mer öppet bibliotek (enemmän auki oleva kirjasto) kertoo selvemmin, että kyseessä on laajennettu, ei perinteistä kirjastoa korvaava palvelu.
Kirjastomaailmassa etenee myös muutos, jonka seurauksena laina-asiakkaan ei tarvitse mennä edes omatoimikirjastoon; kirjastoissakaan kirja kun ei ole enää pelkästään fyysinen, hyllyille järjestetty tuote.
Kirjastot lainaavat myös digitaalisia aineistoja. Niitä ollaan kokoamassa uuteen valtakunnalliseen e-kirjastoon, minkä jälkeen samat e-kirjasto, äänikirjat ja digilehdet ovat lainattavissa missä päin maata vain.
Nykyään digikokoelmia voivat käyttää vain kuntien kirjastojen tai niiden yhteenliittymien asiakkaat. Kunnissa päätetään e-kirjastoon liittymisestä loppuvuoden aikana, ja ensi vuoden alkupuolella suurimmalla osalla suomalaisista pitäisi olla pääsy yhteiseen kokoelmaan.
Sähkötoimisista lukoista ja lainausautomaateista huolimatta kirjastoissa tarvitaan myös työntekijöitä, muuhunkin kuin hyllyttämään aineistoa. Kirjat, levyt ja muu aineisto eivät ilmesty kirjastoihin tyhjästä, vaan ammattilaisten valikoimina ja hankkimina. Kirjasto on tärkeä kunnallinen palvelulaitos, ja palveluun kuuluu myös henkilökohtainen asiakaspalvelu.
Luonteva osa kirjaston toimintaa ovat kirjailijavierailut, joissa lukijat ja tekijät kohtaavat. Kirjastoissa järjestetään myös taidenäyttelyitä ja konsertteja.
Itsepalvelulla laajennetaan kirjastojen vuorokautista ja viikoittaista käyttöaikaa. Kulttuurilaitoksena kirjaston tilojen käyttöä voi laajentaa nykyisestä sisällöllisestikin.