
Miltä tuntuu, kun matkustaa Salosta Joensuuhun ja takaisin sekä ajaa SM-rallissa maaliin vain saadakseen hylkäystuomion? Entä mitkä ovat fiilikset, kun kisa Jyväskylässä päättyy hylkäykseen väärän rengaskoodin myötä? Tai kun käy Kuopiossa katollaan? Tai penkassa Seinäjoella?
Näihin kysymyksiin osaa valitettavasti vastata Salon Urheiluautoilijoiden Viljami Salminen. Hiljattain 17 vuotta täyttänyt ja viime viikolla siviilissä ajokortin saaneen nuorukaisen kausi nuorten SM-sarjassa oli melkoinen oppivuosi.
Helmikuun alussa Savon sydämessä tuli siis ulosajo teknisen vian myötä. Suunnilleen kuukautta myöhemmin Keski-Suomessa Salminen ja kartanlukija Topi Kärpijoki sattuivat päätymään niin sanottuun välitarkastukseen.
– Jokaisessa renkaassa on oma koodinsa, jotka pitää ilmoittaa etukäteen. Teimme kyllä ilmoituksen, mutta lopulta valitsimme alle toiset renkaat. Se tilanne veti kyllä kaikki aika hiljaisiksi, Salminen hymähtää nyt noin puoli vuotta myöhemmin.
Kuopion ja Jyväskylän pettymyksiä lähdettiin oikomaan toukokuun loppupuolella Seinäjoelle. Pohjanmaalla kisa päättyi ajovirheeseen.
Joitain viikkoja myöhemmin Joensuussa oli yksi tavoite yli muiden: päästä maaliin. Ja kyllähän autokunta maaliin pääsikin muttei tulosluetteloon asti.
Kallistuksenvakaajan yhdystanko, alan harrastajien kesken koiranluu ei ollut kooltaan sääntöjen mukainen. Talli-Salminen ei ollut asian kanssa yksin, vaan jälkitarkastuksessa hylkäys tuli monen muunkin auton kohtaloksi.
– Ottihan se päähän, kun kyseinen osa ei vaikuta auton vauhtiin mitenkään, Salminen mainitsee.
Niinpä nämä tuhannet ja taas tuhannet kilpailupaikoille ajetut kilometrit eivät näkyneet nuorten SM-sarjan kokonaispistetaulukossa. Mutta positiivisuuden kautta: nuorelle kuljettajalle olennainen asia eli vauhti on Ford Fiestan avulla ollut vuoden mittaan suhteellisen hyvää.
– Ollaan pystytty välillä pohja-aikoihin ja ylipäänsä oltu kilpailukykyisiä. Vauhtia ei tarvitse etsiä mistään, kun on sitä on varsin hyvin jo nyt, Salminen sanailee.
Ensi vuonna on tarkoitus siirtyä SM4-luokkaan, ja Salminen–Kärpijoki-duo lähtee hakemaan tuntumaa siitä jo viikonloppuna Kokkolassa ajettavasta tämän kauden päätöskisasta.
Salon Urheiluautoilijoiden Jere Kaakinen, 2-ohjaajanaan Oona Nurmi, on ajanut tällä kaudella kaksi SM4-luokan osakilpailua. He sijoittuivat kahdeksanneksi Jyväskylän talvirallissa.
Isoimman eli SM1-luokan mestaruudesta käydään Kokkolassa mielenkiintoinen kamppailu. Kärkikolmikko Lauri Joona, Jari Huttunen ja Teemu Asunmaa on kuuden pisteen sisällä.
Neljättä sijaa 18 pisteen päässä Joonasta pitävän Juha Salon ura puolestaan päättyy Kokkolaan. Kymmenen Suomen mestaruutta saavuttanut Salo on kaikkien aikojen mestaruustilastossa toisella sijalla.
Tino Nikkanen lähtee puolestaan päätöskisaan juniorimestaruussarjan kolmannelta sijalta. Ralli toisensa jälkeen tasaisesti maaliin ajanella Salon UA:n Nikkasella on 46 pistettä, kärkimies Samu Koivurannalla 54.