
Paimion kaupunki järjestää torstaina avoimen keskustelutilaisuuden nuorten turvallisuudesta. Aihe on ajankohtainen, sillä uhkailuun, kiristykseen ja pahoinpitelyihin syyllistynyt nuorisojengi on herättänyt pelkoa ja huolta paimiolaisissa viime aikoina (SSS 31.8.2023).
Kaupungintalon Paimiosalissa iltakuudelta alkavassa tilaisuudessa on tarkoitus pohtia yhteistyömahdollisuuksia ja keinoja tilanteen rauhoittamiseksi. Väkivaltaan ja uhriensa monenlaiseen nöyryyttämiseen syyllistyneen jengin teot ovat Lounais-Suomen poliisin tutkinnassa.
Paneelikeskusteluun osallistuu Lounais-Suomen poliisi, Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sijaishuolto ja oppilashuolto, kaupungin koulupalvelut ja vapaa-aika- ja kirjastopalvelut sekä Vistan koulun vanhempainyhdistys. Aikaa on varattu myös yleiseen keskusteluun.
Panelisteille osoitettavat kysymykset on lähetettävä tiistaihin mennessä Vistan koulun hyvinvointivalmentaja Lotta Lindénille (lotta.linden@paimio.fi).
Kaupungin tavoitteena on saada aikuisille yhteisiä toimintamalleja liittyen esimerkiksi lasten kotiintuloaikoihin ja muihin turvallisuutta lisääviin toimiin sekä opastusta siihen, miten lapsille ja nuorille perustellaan turvaa tuovien sääntöjen tarvetta.
Paimiosaliin mahtuu 154 osallistujaa. Salin täytyttyä tilaisuus voidaan striimata katsottavaksi myös kaupungintalon aulassa.
Keskustelutilaisuus Paimiosalissa (Vistantie 18) 7.9. klo 18–19.30.
Ainakin epäiltyjen tekijöiden vanhemmat veivoitettava olemaan paikalla, kuten epäillyt tekijätkin.