
Paimion kaupungin torstai-iltaisessa, kaikille avoimessa keskustelutilaisuudessa puitiin paikkakunnalla tapahtunutta nuorisojengin häiriökäyttäytymistä, sen syitä ja puuttumisen mahdollisuuksia. Teini-ikäisistä nuorista koostuva jengi on muun muassa varastanut paimiolaisilta lapsilta ja nuorilta rahaa ja tavaroita sekä uhkaillut, pahoinpidellyt ja nöyryyttänyt heitä. Tapahtumista on levitetty videoita sosiaaliseen mediaan.
Paikalla keskustelemassa oli Lounais-Suomen poliisin, Paimion nuorisopalveluiden, koulutoimen ja muiden sidosryhmien edustajia. He kertoivat laajasti kaupungin järjestämästä nuorisotoiminnasta, kohtaamisistaan lasten ja nuorten kanssa sekä siitä, millainen yleiskuva heillä on tilanteesta.
Puhujien ydinviesti oli kuitenkin selvä: kasvatusvastuu on vanhemmilla. Vanhempia kehotettiin asettamaan lapsilleen rajoja ja myös valvomaan niiden noudattamista. Samaten muistutettiin, että kaikkien aikuisten tehtävä on seurata tilanteita ja puuttua niihin tarvittaessa.
Häiriökäyttäytymisen perimmäisenä syynä kaupunki piti vanhempien kasvatusvastuun laiminlyöntiä. Nuorisopalveluiden ja koulutoimen näkökulmasta lasten ja nuorten ”villi kesä” on pitkittynyt syksyn puolelle.
Esiin nostetuista nuorten puheenvuoroista selvisi, että häiriökäyttäytyminen kohdistuu erityisesti nuorempiin lapsiin. Varttuneemmat lapset kokivat turvallisuutensa hyväksi.
Nuorisopalvelut nostivat esiin, että nuoret kaipaavat kuuntelevia aikuisia, joiden puoleen kääntyä tarvittaessa. Kaupungin edustajat kertoivatkin panostaneensa siihen, että oppilashuollon työntekijät olisivat helposti lähestyttävissä.
Aikuisia kehotettiin suhtautumaan sosiaalisessa mediassa leviäviin videoihin kriittisesti, sillä vain osa videoista on poliisin mukaan aitoja ja osa näyteltyjä. Keskustelussa kävi ilmi, että jotkut aikuiset ovat kiihdyksissään jakaneet videoita eteenpäin. Lounais-Suomen poliisi huomautti, että videoita ei tule jakaa muille kuin poliisille.
Vanhempia neuvottiin ohjaamaan lapsiaan ja nuoriaan kaupungin nuorisopalveluiden, kuten iltapäiväkerhon piiriin sekä aktivoimaan itsekin lapsiaan. Tämä voisi vähentää esimerkiksi Vistan koululla hengailua ja siitä aiheutuvia lieveilmiöitä.
Lue lisää: Väkivaltainen nuorisojengi pahoinpitelee, nöyryyttää ja videoi tekojaan Paimiossa
Tämä on melkein kaikkien paikkakuntien ongelma. Missä ovat aikuiset jos rippikouluikäiset hengaa Prismassa keskellä yötä, ostamassa energiajuomia. Sit lähdetään parkkipaikalta mopoautoilla. Eikö aikuiset voi ottaa avaimia yöksi pois? Vai onko nää sellaisia perheitä missä aikuisillakin on vaikeuksia? Nuoristyön pitäisi jalkautua Prismaan ja vähän kysellä näiltä nuorilta, et miksi et oo nukkumassa tähän aikaan…